Koululaisten omassa yhteiskunnassa on kaikkea mitä mistä tahansa suomalaisesta kaupungistakin löytyy: kaupungintalo, keskusaukio, yrityksiä ja palveluita. Koulun oppitunneilta alkava Yrityskylä-oppimiskokonaisuus huipentuu kyläpäivään, jolloin oppilaat pyörittävät yrityksiä ja julkisia palveluita, kuten esimerkiksi pankkia, kauppaa, jätehuoltoa, kahvilaa, sähkö- ja vesiyhtiötä sekä kiertotaloutta edistävää raaka-aineiden lajittelupistettä.

-Yrityskylä Itä-Suomen oppimisympäristöön rakennettiin ja käsikirjoitettiin uudet puitteet viime kesänä uuden kolmivuotisen toimintakauden alkaessa ja samalla uusiutui Yrityskylän valtakunnallinen oppimateriaali. Yhteistyössä Sitran kanssa Yrityskylä-oppimiskokonaisuuteen jalkautettiin yhtenä läpileikkaavana teemana kiertotalous. Itä-Suomen kylässä on nyt mm. kierrätykseen ja lajitteluun kannustava puhuva jäteastia, kiertotalouspienoisyritys sekä suuri määrä työtehtäviä, jotka edistävät resurssitehokkuutta, jakamistapoja ja vastuullista kuluttamista. Talous ja yhteiskunta eivät toimi ilman toimivaa ympäristöä ja tärkeintä tulevaisuuden kannalta on ajattelutavan muuttaminen ja omaksuminen. Niinpä Yrityskylän tavoitteena on, että oppimiskokonaisuuden jälkeen ympäristöystävällisistä ja vastuullisista toimintatavoista tulee lasten ja nuorten ”uusi normaali”, eli kasvatamme kiertotalousnatiiveja, kertoo aluepäällikkö Karoliina Kettunen Yrityskylä Itä-Suomesta.

OP Pohjois-Savo tukee Itä-Suomen Yrityskylä Alakoulua pankkikumppanina yhdessä muiden Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan OP Ryhmään kuuluvien pankkien kanssa. Yrityskylässä oppilas on kuluttaja, kansalainen ja työntekijä omassa ammatissaan ja saa virtuaalista palkkaa tekemästään työstä. Yrityskylä Itä-Suomen pienois-OP:ssa on töissä pankinjohtaja, asiakkuuspäällikkö ja asiakasneuvojia, joiden tehtäviin kuuluu asiakaspalvelutehtävät esimerkiksi pankkikortteihin, rahoitukseen, sijoitusneuvontaan tai vakuutuspalveluihin liittyen.

-Yrityskylissä on monenlaisia yrityksiä ja säätiöitä yhteistyökumppaneina eli kyläkavereina, jotka auttavat simuloimaan oppilaille erilaisia toimialoja. Yrityskylän tavoitteena on kasvattaa positiivisesti elämään, tulevaisuuteen ja työelämään suhtautuvia lapsia ja nuoria, jotka uskovat itseensä, löytävät omia vahvuuksia ja saavat rohkaisun kohti omaa polkua. Siis tulevaisuuden työntekijöitä, yrittäjiä, päättäjiä ja kiertotalousnatiiveja, Karoliina Kettunen jatkaa hymyillen.

kirjoittaja Leila Väyrynen