Aineeton asuntokauppalahja auttaa pieniä potilaita – OP Koti Pirkanmaa ja Lastenklinikoiden Kummit aloittivat yhteistyön
Lisää aiheesta
OP Koti Pirkanmaa haluaa toiminnallaan olla tukemassa hyvinvointia ympärillään, joten juhlavuottaan viettävä Lastenklinikoiden Kummit oli luonteva valinta aineettoman asuntokauppalahjan yhteistyökumppaniksi.
Kun asuntokaupat on saatu onnistuneesti maaliin, hyvä olo valtaa mielen. Jos asuntokaupat on solmittu OP Koti Pirkanmaan avustuksella, asunnon omistajanvaihdos tekee hyvää myös apua tarvitseville lapsille ja nuorille Tampereen seudulla.
OP Koti Pirkanmaa ja Lastenklinikoiden Kummit ry ovat nimittäin aloittaneet yhteistyön, jossa jokaisesta toteutuneesta asuntokaupasta OP Koti Pirkanmaa lahjoittaa 20 euroa Kummien työn tukemiseen. Lahjoitusvarat ohjataan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Perinteisten asuntokauppalahjojen sijaan annetaankin siis aineeton lahja pienten potilaiden hyväksi. Asunnonostajalta tai -myyjältä tällainen hyvää tekevä ele ei vaadi mitään ylimääräistä, ei edes rastia lomakkeeseen.
– Haluamme tukea hyvinvointia paikallisesti, sillä vastuullisuus ja ihmisläheisyys ovat tärkeitä arvojamme. Tuomme vastuullisuustekoja mielellämme myös asiakkaille näkyväksi, sillä ilman tekoja arvot ovat vain sanahelinää. Siksi annamme mieluummin eteenpäin aineetonta hyvää kuin fyysisiä tuotteita, kertoo OP Koti Pirkanmaan toimitusjohtaja Antti Toivanen.
Hedelmällistä yhteistyötä
Lastenklinikoiden Kummit ry tukee lasten terveyttä ja parasta mahdollista hoitoa Suomessa. Kummituen piirissä on viisi yliopistollista lastensairaalaa. Tärkeä tuki ohjataan Kummien ohjelmien kautta laitehankintoihin, innovaatiohankkeisiin sekä lastentautien tutkimukseen. Kummien työn ytimessä on lisäksi pienten potilaiden viihtyvyyden parantaminen sairaaloissa sekä lasten ja nuorten mielenterveystyö.
Vuonna 1993 perustettu Kummit viettää parhaillaan juhlavuotta, sillä yhdistys täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoittavat sekä yksityishenkilöt että yrityskumppanit, ja yhdistyksen tunnetuimmat vuosittaiset konsertit ovat Elämä Lapselle -konsertti sekä JouluMielelle-joulukonsertti.
– Lastenklinikoiden Kummit ry tarjoaa yrityksille monipuoliset mahdollisuudet toteuttaa vaikuttavaa, näkyvää ja tuloksellista yhteistyötä, kertoo Lastenklinikoiden Kummien kumppanuuspäällikkö Nina Tuomenoksa.
Tuomenoksan mielestä yhteistyö OP Koti Pirkanmaan kanssa on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin.
– Paketoimme yrityksen vastuullisuusideasta yhdessä kokonaisuuden, josta on hyötyä kaikille osapuolille. Tässä kumppanuudessa tärkeässä roolissa ovat OP Kodin välittäjät, jotka viestivät aineettomasta lahjasta omalle asiakaskunnalleen. Toivottavasti pian kuulemme palautetta aineettomasta lahjasta myös OP Koti Pirkanmaan asiakkailta, hän kertoo.
Muutkin yritykset mieluusti mukaan
OP Koti Pirkanmaan Toivanen kertoo, että kun yrityksessä mietittiin uutta yhteistyökumppania, Kummit oli luonteva valinta. Sekä OP Koti että Kummit ovat tunnettuja ja luotettuja brändejä, jotka jakavat yhteisiä arvoja.
Asuntokauppalahjoina kertyvien lahjoitusten rima on asetettu tulevan kalenterivuoden osalta 20 000 euroon. Koska Pirkanmaan OP Kodissa tehdään vuosittain yli tuhat asuntokauppaa, yksittäisistä kaksikymppisistä on mahdollista saada kasaan merkittävä lahjoitus. Toivasen mukaan asuntokauppa näyttää siinä määrin piristymisen merkkejä, että tavoite on täysin realistinen.
Tuomenoksa haluaa Kummien juhlavuonna 2023 kutsua suomalaiset yritykset mukaan isolla joukolla tukemaan Kummien kanssa lasten ja nuorten terveyttä tänään ja tulevaisuudessa. Tutkimustenkin mukaan suomalaiset tukevat mieluusti lasten ja nuorten hyvinvointia sekä terveyden edistämistä kotimaassa.
-------------
Oletko myymässä asuntoa Tampereen seudulla?
Tutustu tarkemmin OP Koti Pirkanmaan palveluihin ja välittäjiin