Paikallisten seurojen ja yhdistysten tukeminen toimialueellamme on perinteisesti kuulunut oleellisena osana pankkimme vastuullisuustyöhön. Vuosi 2022 oli meille 100-vuotisjuhlavuosi, jota vietimme jakamalla toimialueellemme yli 700 000 € lahjoituksina ja yhteistyökumppaneillemme suunnattuina toimintatukina sekä vastavuoroisena sponsorointina. Tämä oli noin 200 000 € enemmän kuin normaalina toimintavuotena”, kertoo OP Turun Seudun markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mari Boman-Lassander.

Vastuullisuusraportoinnin vaatimukset ovat tarkentuneet huomattavasti viime vuosina, mikä asettaa myös pankille entistä enemmän lisähaasteita yhteistyökumppaneita tarkasteltaessa ja valittaessa. On erityisen tärkeää, että seuran toiminta on vastuullista, vastavuoroista ja jatkuvassa kehityksessä.

”Yhteistyöllä FC Interin kanssa on jo pitkät perinteet, mutta minusta oli todella mielenkiintoista kuulla Interin uutisia tänä keväänä, kun Interin myyntipäällikkö Jimi Lehto alkoi avata meille erillisen InterAction -toiminnan toteutuksia, tavoitteita ja arvoja sekä uuden tapahtumakokonaisuuden Perheiden Liikuntamaailman suunniteltua lanseerausta tälle kesälle. Lapsilta ja perheiltä saatu suora palaute InterActionin aiemmista toimista kuulosti todella hyvältä, ja ymmärsimme pankissa välittömästi, miten tärkeästä toiminnasta on kysymys. Lapsiperheiden haasteet tänä päivänä ovat kovin monimuotoisia, joten on ymmärrettävää, että juuri liikunnan tukemisen tärkeys korostuu entisestään”, kommentoi OP Turun Seudussa liikunta- ja urheiluyhteistyötä koordinoiva markkinointiviestinnän asiantuntija Henna Nyqvist.

InterAction on keväällä 2021 lanseerattu ohjelmakokonaisuus, joka kokoaa Interin yhteiskuntavastuullisen toiminnan ohjelmat. InterAction mahdollistaa perhefutista, koulupelikiertueita, kesätyöpaikkoja ja ammatinvalinnanohjausta.

Inter haluaa edistää koko toimialueensa hyvinvointia ja nousta tämän myötä merkittäväksi yhteiskuntavastuun kantajaksi Varsinais-Suomessa.

Seurassa heräsi muutama vuosi sitten kysymys, mihin suuntaan sitä halutaan kehittää. Edustusjoukkue ja juniorijoukkue elivät tahoillaan omaa arkeaan, ja uutta, yhteistä suuntaa kaivattiin. Yhteisöllisyyden merkitys nousi esiin, jolloin päädyttiin siihen, että seuran peruskulmakivet tulevaisuudessa olisivat entistä vahvemmin nuoret, koulutus, tulevaisuus ja vastuullisuus.

Edustusjoukkueen pelaajien kaksoisurapolkuun oli jo alettu panostaa, mutta nyt seuran toimintaa lähdettiin tarkastelemaan toisesta päästä. Halusimme paneutua kysymykseen, millainen seura on junioreille ja perheille. Perheet ovat seuratoiminnan tärkein kohderyhmä. Heitä varten olemme olemassa. Kaikki seuratoimijat ja sen toimintaan osallistuvat aktiivit elävät omia kasvutarinoitaan, ja niiden yhteisvaikutuksesta syntyy merkityksellinen kokonaisuus: omaa kasvutarinaansa elävä seura, FC Inter Turku. Olemme seurana näiden kaikkien kasvutarinoiden selkänoja, ja haluamme tukea kaikkien toimintaan osallistuvien kasvua ja kehitystä.

Olemme asiantuntijoita, kasvattajia ja toiminnan kehittäjiä, mutta toisaalta opimme myös seurana koko ajan uutta, ja haluamme palvella muuttuvaa elinympäristöä parhaalla mahdollisella tavalla”, Interin yhteisöllisyydestä ja yhteiskuntavastuusta vastaava Eero Lehtinen muistelee InterActionin syntyvaiheita.

Perheiden liikuntamaailma kutsuu osallistumaan

Inter järjestää osana InterAction-kokonaisuutta Perheiden liikuntamaailman valikoitujen Veikkausliigan kotiotteluiden yhteydessä. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Perheiden liikuntamaailma -tapahtumien tarkoituksena on tarjota koko perheelle mukavia liikkumishetkiä ennen stadionille siirtymistä tai muuten vain päivään. Tapahtumat järjestetään Veritas Stadionin viereisellä Turku Energia Areenalla. Ohjelmassa on esimerkiksi jalkapalloa InterAction -ilmakaukalossa, ja erilaisia toimintapisteitä. Liikuntamaailmassa päästään kokeilemaan muun muassa laukaisututkaa, salibandyä, frisbeegolfia, erilaisia kisoja sekä paljon kaikkea muuta.

Ilmakuva Turku Energia Areenalta, Perheiden liikuntamaailman tapahtumapaikka
Perheiden liikuntamaailman tapahtumapaikkana toimii Turku Energia Areena Turun Kupittaalla.

Tapahtuma alkaa 2,5 tuntia ennen ottelun alkua ja loppuu 30 minuuttia ennen Veritas Stadionilla kuultavaa aloitusvihellystä. Perheiden liikuntamaailma järjestettiin ensimmäisen kerran kesäkuun lopussa (27.6.) pelatun FC Inter-Ilves-ottelun yhteydessä. Tapahtuman yllä ja alueen ympäristössä oli keskipäivällä tummia pilviä ja ukkostakin, mutta lopulta nämä kiersivät alueen kaukaa taaten ensimmäiselle Perheiden liikuntamaailmalle aurinkoiset ja lämpimät olosuhteet.

”Tapahtuman kävijämäärän ennakointi oli vaikeaa, koska tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja kysymyksessä oli kuitenkin juhannuksen jälkeinen arki-iltapäivä. Loppujen lopuksi tapahtuma-alueelle löysi tiensä reilu 400 henkilöä, kokeilemaan taitojaan eri liikuntapisteissä ja viettämään perheaikaa yhdessä. Osallistujamäärään olemme näin ensimmäisellä kerralla tyytyväisiä huomioon ottaen Turun kaupungin Tuomaan puistossa samanaikaisesti järjestämän vastaavan tyyppisen tapahtuman.

Mehukatti-hahmo InterAcrtion-tapahtumassa
Paikan päällä voi tavata, vaikka Hille Hipon aktiivisen pelikaverin eli Mehukatin.

Tapahtuma-alueella oli mahdollisuus tavata myös pehmolelujen maailmasta tuttuja henkilöitä. Halauksia antoivat Osuuspankin lapsiasiakkaille tuttu, Hille Hippo sekä muiden mahdollistajayritysten hahmot Mehukatti ja Ville-Viikinki. Palaute tapahtumasta oli ylipäätään kävijöiden suunnasta positiivinen.

Erityskiitokset saivat jo aiemmin mainitut satuhahmot, jotka saivat lapset innostumaan kaikesta, mutta kehitettävää löytyy luonnollisesti. Seuraavaan kertaan pyrimme parantamaan edelleen tapahtuman markkinointia ja selkeyttämään alueen toimintapisteitä. Ihan perheen pienimmille pyrimme luomaan oman kentän, missä he eivät jää isompien lasten jalkoihin”, InterAction-päällikkö Jani Meriläinen summaa ensimmäistä tapahtumaa.

Kesäkauden viimeinen Perheiden liikuntamaailma järjestetään sunnuntaina 20.8. klo 11.30-13.30 Inter – HJK -ottelun yhteydessä. Kyseessä on MIELI ry:n teemaottelu, joka näkyy myös liikuntamaailmassa; tapahtuman yhteydessä ovat paikalla MIELI ry:n asiantuntijat, joita haastatellaan ”vanhemmuus” aiheeseen liittyen. Myös OP Turun Seutu ja muut mahdollistajayritykset maskottihahmoineen ovat mukana tarjoten liikunnan riemua kaikille perheille.

Lisätietoja:

InterAction:
Jani Meriläinen
045 6776 004
jani.merilainen@fcinter.fi

OP Turun Seutu:
Henna Nyqvist
050 4433 818
henna.nyqvist@op.fi

FC Inter Turku on perustettu vuonna 1990 tarjoamaan jalkapallon kautta kaikille lapsille ja nuorille yhteenkuuluvuutta ja mahdollisuuksia riippumatta taustasta. InterAction on FC Interin toimintaa uudistava laaja ohjelmakokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää ja nostaa seuran yhteisöllistä toimintaa lasten ja nuorten keskuudessa sen kulmakiveksi ja tavaramerkiksi. InterActionin neljä peruspilaria ovat nuoret, koulutus, tulevaisuus ja vastuullisuus.

”InterAction auttaa ihmisiä pitämään huolta yhteisöstään ja luo yhteisön sitä tarvitseville lapsille ja nuorille.”

Lue lisää InterActionista

 

OP Turun Seutu on Suomen suurimpia osuuspankkeja ja osa OP Ryhmää. Toimintamme perustuu vakaalle arvopohjalle: ihmisläheisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdessä menestymiseen. Meillä tehdään merkityksellistä työtä: mahdollistamme asiakkaidemme unelmia sekä tuemme ja turvaamme heitä eri elämäntilanteissa. Meillä on lähes 150 000 asiakasta, asiakasliiketoimintamme on 8,6 miljardia euroa ja hoidamme 2,5 miljardilla asiakkaidemme varallisuutta. Pankissamme työskentelee 220 finanssialan ammattilaista. Henkilökuntamme hyvinvointi on meille kunnia-asia.

OP Turun Seutu