Nuorten ääni kuuluu – ja sillä on painoarvoa
OP Ryhmän 15–19-vuotiaista nuorista koostuva OP nuorten ryhmä pohtii, millaista tietoa nuoret kaipaavat rahaan ja talouteen liittyen. Haastattelussa vuoden 2025 nuorten ryhmään valittu raisiolainen vaikuttajanuori Huugo Wahalahti.
Kuka olet ja mitä teet tällä hetkellä?
Olen Huugo Wahalahti, 18-vuotias vaikuttajanuori Varsinais-Suomesta. Opiskelen abivuotta lukiossa, ja pian edessä ovat ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset. Opintojen ohella toimin aktiivisesti erilaisissa vaikuttamisen paikoissa – esimerkiksi Olea Think -ajatushautomon hallituksessa ja Nuorten Agenda 2030 -asiantuntijaryhmässä, joka toimii kestävän kehityksen toimikunnan alaisuudessa. Lisäksi teen ruohonjuuritason vaikuttamistyötä Raision nuorisovaltuuston 2. varapuheenjohtajana, seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmässä sekä lukion opiskelijakunnan hallituksen sihteerinä.
Mikä sinua motivoi vaikuttamistyössä?
- Mulle on todella tärkeää, että nuoria osallistetaan aktiivisesti päätöksentekoon yhteiskunnan eri tasoilla. Pelkkä kuuleminen ei riitä – nuorten ajatuksia ja ideoita pitäisi oikeasti viedä käytäntöön. Uskon, että nuorille voitaisiin antaa myös itsenäistä päätösvaltaa joissain asioissa. Koitan omalla esimerkilläni näyttää muille nuorille, erityisesti itseäni nuoremmille, että melkein kaikkeen voi vaikuttaa. Tarvitaan vain sinnikkyyttä ja uskoa omaan tekemiseen.

Miten päädyit mukaan OP:n nuorisoryhmään?
- Päätin hakea mukaan, kun puoluekaverini Ida jakoi mulle Sointu Borgin kanssa tehdyn mainosvideon. Videohakemuksen tein pienessä äänenkäheydessä, ja kun kutsu ryhmähaastatteluun tuli sähköpostiin, into oli huipussaan. Olen aiemmin ollut mukana talous- ja viestintäteemojen parissa vapaaehtoistehtävissä, esimerkiksi partiossa ja Pörssisäätiöllä, joten OP:n nuorille suunnattu viestintä tuntui luontevalta jatkumolta.
Millaisia kokemuksia sinulla on ollut nuorisoryhmän toiminnasta?
- Pääsin keskustelemaan muun muassa tekoälystä, joka on kiinnostanut mua jo yläasteelta lähtien – ennen suurta tekoälyboomia. Kun astuin Gebhardinaukiolla OP Ryhmän pääkonttorin ison auditorion ovista sisään, tuli vahva tunne: nyt ollaan oikeassa paikassa. Meitä nuoria todella kuullaan, ja meidän ideoilla on painoarvoa Suomen suurimman finanssialan toimijan tekemisissä. Puitteet olivat viimeisen päälle, ja verkostoituminen muiden nuorten, Bängerin ja OP:n väen kanssa sujui luontevasti. Toisen Hackathon-viikonlopun iltana oli erityisen hienoa istahtaa hotellin saunan lauteille keskustelemaan uusien tuttujen kanssa kaikenlaisista aiheista – elämänfilosofiasta politiikkaan.
Hyvä taloudellinen lukutaito tuo turvaa arkeen, ja siksi taloustaidot ovat yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista, joita nuorelle voi opettaa.
Mitkä aiheet erityisesti nousivat nuorten keskusteluissa esiin?
- Me puhuttiin paljon teknologisesta kestävyydestä ja taloudellisesta yhdenvertaisuudesta. OP:n väen avoimuus ja kiinnostus meidän ajatuksia kohtaan teki muhun suuren vaikutuksen. Raha merkitsee mulle ennen kaikkea vapautta ja turvallisuutta. Hyvä taloudellinen lukutaito tuo turvaa arkeen, ja siksi taloustaidot ovat yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista, joita nuorelle voi opettaa. Raha on myös vastuullisuuskysymys – sillä, miten ja mihin rahaa käytetään, voidaan ohjata tuotantoa vastuullisempaan suuntaan. Raha on väline itselle tärkeiden arvojen tukemiseen, mutta se voi olla sitä myös toisten sivuuttamiseen.
Millaisia tavoitteita sinulla on oman talouden suhteen?
- Henkilökohtainen tavoitteeni on pitkällä aikavälillä taloudellinen riippumattomuus. Haluan elää elämää, jossa voin tehdä vähemmän töitä, tukea itselleni tärkeitä järjestöjä ja aatteita sekä nähdä maailmaa. Säästän ja sijoitan myös eläkepäivien varalle. Talousintoiluni on jo sillä tasolla, että sen voisi melkein laskea harrastukseksi.