Enemmän aikaa asiakkaille
Lisää aiheesta
OP Uusimaa pystyy palvelemaan henkilö- ja yritysasiakkaitaan entistä paremmin, lupaavat pankin hallituksen puheenjohtaja Annukka Nikola sekä OP Uusimaan hallintoneuvostossa aloittava Antti Arstila.
OP Uusimaan hallituksen puheenjohtaja Annukka Nikola kertoo, että
OP Helsingin, entisen OP Uusimaan ja OP Itä-Uusimaan yhdistyminen varmistaa pankin kilpailukykyisen toiminnan ja asiakkaiden laadukkaat palvelut pitkälle tulevaisuuteen.
– Yhdistyminen avaa meille myös aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kasvuun Suomen suurimmalla markkina-alueella. Samalla osuustoiminta-aate saa tukevamman jalansijan koko Uudellamaalla.
Myös muualla maassa monet osuuspankit ovat fuusioituneet tai ovat fuusioitumassa.
– Vahvemmat alueelliset pankit kykenevät tukemaan vielä aiempaa paremmin toimialueensa elinvoimaa ja taloudellista kehitystä.
Aikaa vapautuu asiakaspalveluun
Uusi pankki pystyy panostamaan entistä enemmän asiakaspalveluun.
– Isommassa pankissa monet asiat voidaan tehdä keskitetysti. Hallinnollisia taustatehtäviä hoitavia henkilöitä tarvitaan suhteessa vähemmän kuin kolmessa erillisessä pankissa. Henkilöstön aikaa vapautuu asiakaspalveluun.
Nikola mainitsee, että OP Uusimaa aikoo jatkossa kehittää esimerkiksi laadukkaita varallisuudenhoidon palvelujaan eli vaurastuttaa suomalaisia.
– Aiomme lisätä myös monikielistä palveluamme.
Kaikki samassa talossa
Myös se, että kaikki uuden pankin toimialueen osuuspankit kuuluvat nyt samaan taloon, kaataa turhia raja-aitoja ja helpottaa asiakkaiden arkea.
– Aikaisemmin, jos vaikkapa kaksi eri uusimaalaisen osuuspankin asiakasta haki yhteistä asuntolainaa, edessä oli byrokratian kiemuroita. Nyt tämä onnistuu huomattavasti joustavammin.
Muutoksen myötä myös entisen, OP Ryhmän omistaman OP Helsingin asiakkaat ovat mukana osuuspankissa, joka on täysin omistaja-asiakkaidensa omistama.
Hyvä kumppani yrityksille
Uusi pankki pystyy tarjoamaan pankki-, varallisuudenhoito-, kiinteistönvälitys- ja vakuutuspalvelut myös yrityksille, yhtenäisesti koko Uudellamaalla.
– Isompana pankkina pystymme palvelemaan entistä paremmin isompia yrityksiä, kun meillä on enemmän omia varoja ja kykyä riskinottoon.
Nikola kiteyttää, että OP Uusimaalla on enemmän mahdollisuuksia osallistua koko aluetta hyödyttäviin hyviin hankkeisiin.
Hyötyjä myös henkilöstölle
Kolmen pankin noin 1 100 työntekijää siirtyivät uuden pankin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Henkilöstön määrä ei vähene, vaan on pikemminkin kasvussa. Isossa talossa henkilöstö pystyy kouluttautumaan ja kehittymään urallaan uusiin mielenkiintoisiin tehtäviin ja osaamisalueille.
– Uskon, että myös henkilöstö on tyytyväinen, kun kaikki asiakkaan asiat saadaan nyt hoidettua kätevästi omassa pankissa.
– Meillä on uusi pankki. Kun sinulla menee hyvin, meillä menee hyvin. Kun sanomme meillä, tarkoitamme myös asiakkaitamme. Asiakkaamme omistavat meidät, Annukka Nikola toteaa.
Antti Arstila: Hippo-hiihdoista hallintoneuvostoon
Diplomi-insinööri, it-alan konsultti Arttu Arstilalla on pitkä kokemus edustajistotyöstä OP Helsingissä, ja nyt hän aloittaa OP Uusimaan hallintoneuvostossa. Arstila pohtii, että kaikki taisi alkaa jo lapsuuden Hippo-hiihdoista Kuopiossa 1990-luvun alussa.
– Pärjäsin surkeasti, mutta kivaa oli. Mieleen jäi tapahtumien yhteisöllisyys.
Aikuisiällä Arstila ymmärsi, että osuuspankkien arvot vastasivat hänen omiaan.
– Keskeistä on, että osuuspankki on omistaja-asiakkaidensa omistama ja he voivat vaikuttaa sen toimintaan. Tavoitteena on lisätä yhteistä hyvinvointia, rakentaa Suomea.
Aktiivinen pankin jäsen kutsuttiin vuonna 2016 OP Helsingin edustajistoon ja seuraavalle kaudelle hänet valittiin vaaleilla. Nyt hän on aloittamassa OP Uusimaan hallintoneuvostossa.
Keskusteluissa on käsitelty esimerkiksi sitä, miten OP-bonukset jaetaan omistaja-asiakkaille oikeudenmukaisesti.
Arstila kertoo, että työskentely edustajistossa on antanut ymmärrystä ison pankin toiminnasta, taloudesta ja siitä, mihin suuntaan maailma on menossa.
– Olen päässyt tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin ja verkostoitumaan.
Arstila on myös päässyt keskustelemaan omistaja-asiakkaille tärkeistä asioista ja vaikuttamaan pankin linjauksiin.
– Keskusteluissa on käsitelty esimerkiksi sitä, miten OP-bonukset jaetaan omistaja-asiakkaille oikeudenmukaisesti. Tai miten kaikille Suomessa oleville voidaan taata peruspankkipalvelut.
Arstila odottaa innolla uutta pestiään OP Uusimaan hallintoneuvostossa.
– On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten kolme erilaista pankkia hitsautuvat OP Uusimaassa yhteen. Luulen, että täällä Helsingissä on myös tärkeää kertoa ihmisille osuuspankkitoiminnan arvoista ja edustajiston vaaleissa äänestämisen merkityksestä; nämä asiat eivät ole heille välttämättä samalla tavalla tuttuja kuin muualla Uudellamaalla asuville.
Arstila uskoo, että myös hänen nyt 1- ja 6-vuotiaat lapsensa osallistuvat Hippo-kisoihin.
– Toivottavasti he pärjäävät isäänsä paremmin, hän naurahtaa.