Kuinka paljon Uudellamaalla asuvat käyttävät rahaa jouluhankintoihin?
OP Uusimaan marraskuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan Uudellamaalla asuvat käyttävät joululahjoihin ja muihin joulun ajan menoihin noin 330 euroa. Eniten uusimaalaisista joulun hankintoihin käyttävät Hyvinkäällä asuvat, noin 380 euroa sekä porvoolaiset, 360 euroa. Järvenpäässä keskimääräinen joulumenoihin käytetty summa on selvästi pienempi, noin 300 euroa.
Lohjalla jouluhankintoihin käytetään kyselyn mukaan noin 350 euroa ja pääkaupunkiseudulla noin 330 euroa. Kyselytutkimuksen mukaan 55 prosenttia uusimaalaisista käyttää saman verran rahaa jouluostoksiin kuin aikaisemminkin. Kuitenkin noin 33 prosenttia aikoo käyttää jonkun verran tai merkittävästi vähemmän rahaa kuin viime vuonna.
- Inflaatio ja yleinen elinkustannusten nousu vaikuttavat edelleen monen uusimaalaisen talouteen, ja jouluostoksen suhteen on mietittävä tarkkaan, kuinka paljon on mahdollistaa panostaa joulun viettoon, OP Uusimaan henkilöasiakkaiden peruspalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Thomas Salomaa arvioi.
Hyvinkäällä joululahjat ostetaan kauppakeskuksesta, Porvoossa kivijalkakaupoista
Mistä uusimaalaiset ostavat joululahjat? Suurin osa Uudellamaalla asuvista, 41 prosenttia, ostavaa joululahjat kauppakeskuksista. Verkkokaupasta joululahjan ostaa 27 prosenttia, ja kivijalkakaupasta 10 prosenttia.
Uudenmaan kuntien välillä on mielenkiintoisia eroja: Porvoossa jopa 18 prosenttia ostaa joululahjat kivijalkakaupasta, kun taas Hyvinkäällä ja pääkaupunkiseudulla joululahjahankinnat hoituvat kauppakeskuksista: 46 prosenttia Hyvinkäällä asuvista ja 43 prosenttia pääkaupunkiseudulla asuvista asioi joululahjaostoksilla kauppakeskuksissa.
- Erot selittyvät pitkälti tarjonnan sekä osittain myös kuntakohtaisten perinteiden myötä. Porvoossa on paljon kivijalkaputiikkeja ja monet suuntavat joulumarkkinoille ja ostoksille pieniin käsityöläisliikkeisiin. Pääkaupunkiseudulla ja Hyvinkäällä ostokset hoituvat kätevästi kerralla isommista kauppakeskuksista, Thomas Salomaa sanoo.
OP Uusimaan marraskuussa 2023 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 18–79-vuotiaita uusimaalaisia yhteensä 2010. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Uusimaan toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään +/- 2,2 prosenttiyksikköä.