Lakipalvelujohtaja Katja Kokkinen johtaa OP Uusimaan varainhoidon lakipalvelutiimiä, joka tarjoaa Private-asiakkaille lakipalveluja ja varallisuussuunnittelua.

Kokkisen työn merkitys korostuu Private-asiakkaan elämän käännekohdissa. Hän pitää tulevaan varautumista erityisen tärkeänä etenkin asiakkaan läheisten kannalta.

– Testamentilla ja edunvalvontavaltakirjalla voi ilmaista oman tahtonsa ja helpottaa läheisten asioiden hoitamista silloin, kun läheisillä on muutenkin vaikeaa esimerkiksi surun ja huolen takia, Kokkinen sanoo.

Tulevaan varautuminen on erityisen tärkeää asiakkaan läheisten kannalta.

Tärkeiden asiakirjojen tekeminen voi kuitenkin jäädä, jos ei tiedä, kenen puoleen kääntyä.

Kokkinen johtaa OP Uusimaan helmikuussa toimintansa aloittanutta tiimiä, joka keskittyy OP Private -asiakkaiden lakiasioiden hoitoon. Se tekee muun muassa testamentteja, edunvalvontavaltakirjoja, perukirjoja, lahjakirjoja, osituksia, perinnönjakoja, kauppakirjoja ja avioehtosopimuksia.

Tiimin toinen tärkeä painopiste on varallisuussuunnittelu, jossa kartoitetaan tarkasti asiakkaiden nykytilanne ja tulevaisuuden toiveet ja tarpeet sekä varmistetaan, että elämän eri käänteisiin varautuminen on tehty niin hyvin kuin mahdollista.

– Olen ylpeä lakitiimistämme ja siitä, että pankista voi matalalla kynnyksellä kysyä luotettavia lakineuvoja ja saada juridista apua, Kokkinen sanoo.

Hänen lisäkseen tiimissä työskentelee kaksi Senior Wealth Planneria, neljä juristia ja kaksi lakiasiantuntijaa.

Lakipalvelujohtajalla kokonaiskuva käsissään

Lakipalvelujohtajan työstä suuri osa tapahtuu asiakkaalle näkymättömissä. Katja Kokkinen osallistuu pankin varainhoidon johtoryhmän palavereihin ja tekee yhteistyötä varainhoitajien sekä sijoitusjohtajien kanssa. 

Kokkinen Aleksanterinkadun uuden toimipisteen pankkisalissa
Katja Kokkinen OP Uusimaan uuden Senaatinttorin toimipisteen pankkisalissa.

Lähimpiä yhteistyökumppaneita ja kollegoita on paljon. Päivät kuluvat monenlaisten ihmisten ja kysymysten parissa.

Tärkeintä on huolehtia siitä, että asiantuntijoiden työ sujuu ja tieto kulkee.

Kokkinen osallistuu ajoittain myös asiakastyöhön. Siinä hänen vahva ruotsin kielen taitonsa mahdollistaa erityisesti ruotsinkielisten asiakkaiden palvelemisen, ja hän täydentää näin tiimin osaamista ruotsinkielisissä asiakkuuksissa.

Kokkisen tärkein tehtävä on kuitenkin huolehtia siitä, että asiantuntijoiden työ sujuu ja tieto kulkee.

– Tiimini ihmiset ovat taitavia, kokeneita ja oppimishaluisia. Minun tehtäväni on kokonaiskuvan ylläpitäminen, eli huolehdin siitä, että tieto kulkee eri ihmisten kesken ja ohjeistuksia noudatetaan.

Jos jossakin toimeksiannossa nousee esiin uusi kysymys, vastausta voidaan tarvita myöhemmin muuallakin. 

Kokkinen mainitsee esimerkiksi Verohallinnolta haettavat ennakkoratkaisut: asiakkaita auttaa tieto siitä, kuinka kauan ratkaisun saaminen kestää ja mitä se maksaa. 

Käytännöt viranomaisten kanssa asioinnissa voivat muuttua, joten kokemuksia pitää jakaa.

– Jokaisen ei tarvitse itse kaivaa jokaista yksityiskohtaa erikseen. Kun joku huomaa uuden kysymyksen, voimme jakaa tiedon ja oppia siitä yhdessä.

Tarkkuus kuuluu jokaiseen toimeksiantoon

Lakipalveluissa jokainen toimeksianto vaatii huolellista perehtymistä asiakkaan tilanteeseen – oli kyse sitten edunvalvontavaltakirjasta, avioehdosta tai vaikkapa kauppakirjasta.

Pankkialan sääntely haastaa meitä kaikkia. Asiat tulee tehdä viimeisen päälle ohjeistuksen mukaisesti.

Tarkkuutta vaatii myös pankkialan sääntely. Kokkisen tiimi käy ohjeita läpi jatkuvasti, jotta työ tehdään niiden mukaisesti. Johtajan vastuulla on varmistaa, että ajantasainen tieto tavoittaa asiantuntijat.

– Pankkialalla sääntely haastaa meitä kaikkia. Meidän tulee tehdä asiat viimeisen päälle ohjeistuksen mukaisesti tehtävän jokaisessa vaiheessa.

– Työssäni ei ole haitaksi, että nautin tietyntasoisesta pilkunviilauksesta, Kokkinen naurahtaa.

Hän huomauttaa, että pankin lakitiimissä ei hoideta riita- tai rikosasioita.

– Pankin pitää olla neutraali, emmekä voi ottaa työssämme minkäänlaisia puolia.

Monipuolinen ura pankissa

Kokkinen on työskennellyt OP:ssa vuodesta 2003. Hän tuli ryhmään esihenkilövalmennuksen kautta ja siirtyi sitten silloisen Itä-Uudenmaan Osuuspankkiin pankkilakimieheksi.

Vuosien varrella hän on työskennellyt myös myyntipäällikkönä ja vajaat neljä vuotta Itä-Uudenmaan OP Kodin toimitusjohtajana. Pankin lakipalveluissa hän on ollut sekä juristina että palvelujohtajana.

Katja Kokkinen ylhäältäpäin kuvattuna
"Suurinta onnistumista tunnen silloin, kun saamme asiakkaan asian maaliin", Kokkinen kuvaa.

Kun uusi, Private-asiakkaiden asioihin keskittyvä yksikkö alkuvuodesta perustettiin, Kokkista pyydettiin sen vetäjäksi. Hän otti tehtävän kiitollisena vastaan.

– Ei ole kovin montaa pankkitoiminnan aluetta, johon en olisi tutustunut. Yrityspuolen asiat ovat ehkä minulle vähän vieraampia, mutta muuten olen nähnyt pankkia aika laajasti.

Juuri erilaiset tehtävät ovat yksi syy siihen, että hän on viihtynyt OP:ssa pitkään.

 Mieluisaa on myös työn vaihtelevuus: päivät tuovat eteen erilaisia tilanteita sekä kohtaamisia lukuisten kollegojen ja asiakkaiden kanssa.

– Suurinta onnistumista tunnen silloin, kun saamme asiakkaan asian maaliin. Iloa tuo myös asiakkailta saatu kiittävä palaute, jota tuleekin paljon.

Kentän laidalla työasiat unohtuvat

Vapaa-aikanaan Kokkinen kuuntelee mielellään äänikirjoja ja automatkoilla musiikkia.

Työpäivän jälkeen Kokkista odottavat futisäidin tehtävät. Kolmesta lapsesta kaksi nuorinta pelaa jalkapalloa, ja Kokkisen tehtäväksi jää kuljettaminen sekä pelien seuraaminen.

– Kentän laidalla pääsen kyllä tehokkaasti irtautumaan pankkityöstä, sillä ottelut ovat usein hurjan jännittäviä.

Tutustu OP Uusimaan lakipalveluihin sekä OP Private -palveluun