Anne ja Markku Nikulan viljatila Askolan Huuvarin kylässä on ollut luomutuotannossa vuodesta 1995 lähtien. Kauran maine terveellisenä ja suosittuna viljana on kasvanut, joten tilalla on keskitytty viljelemään lähes pelkästään sitä. Markku Nikulan sukutila on keskikokoinen vilja- ja metsätila.

Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos viime kesänä, jolloin jatkajaksi siirtyi pariskunnan poika puolisoineen. Jatkajat ovat asuneet samassa pihapiirissä jo 15 vuotta.

Anne Nikula, 67, on tehnyt pitkän uran Metropolia ammattikorkeakoulussa lehtorina, yliopettajana ja projektipäällikkönä. Muutamaa vuotta vanhempi Markku-puoliso on ollut päävastuussa tilanhoidosta, ja tehnyt sen ohessa rakennustöitä toiminimiyrityksensä kautta.

”Pystymme edelleen kahvittelemaan saman pöydän ääressä”

Sukupolvenvaihdoksessa Nikulat möivät pojalleen Markun aikoinaan perikunnalta ostaman tilan. Sukupolvenvaihdos ei käynyt käden käänteessä, vaan perhe oli harkinnut sitä pitkään. Molemmat osapuolet olivat valmiita siihen jo ennen korona-aikaa, mutta Markun sairastaminen siirsi asiaa muutamalla vuodella.

– Poika halusi itse jatkaa tilan hoitoa. Meillä ei tarvinnut käyttää keppiä eikä porkkanaa, vaan tilan päätyminen pojalle oli luonnollinen asia, koska tytär on valinnut toisenlaisen uran, kertoo Markku Nikula.

Nikulat halusivat sukupolvenvaihdoksessa antaa jatkajille hyvät lähtökohdat.

– Meillä on velaton tila, koneet ja rakennukset ovat hyvässä kunnossa, Anne Nikula kertoo.

– On tärkeää, että jatkajilla on mahdollisuus selvitä taloudellisesti ja myös muut ovat tyytyväisiä. Sanoin prosessin alussa, että tämän jälkeen meidän kaikkien pitää pystyä kahvittelemaan saman pöydän ääressä, ja se myös toteutui, Markku Nikula sanoo.

Kaikki paperit samalla kuntoon

Nikulat suosittelevat asiantuntijoiden käyttöä sukupolvenvaihdoksessa. Heille tärkeä neuvonantaja oli Pro Agrian kokenut asiantuntija, joka on itsekin maanviljelijä ja ollut mukana neuvojana useissa sukupolvenvaihdoksissa.

– Kauppakirjaa ei kannata tehdä yksin, koska asiantuntijoiden apua on olemassa. Heidän tuntemustaan ja tietämystään kannattaa hyödyntää, ja pitää olla rohkeutta kysyä oikeita kysymyksiä, sanoo Markku Nikula.
Nikulat ovat Osuuspankin asiakkaita, joten he kävivät kauppakirjan huolellisesti läpi OP:n juristin kanssa. Pariskunnan mukaan eniten aikaa meni tarvittavien papereiden saamisessa kuntoon ja niiden hyväksymisessä.

Ennen sukupolvenvaihdosta on tärkeä hankkia verottajalta kirjallinen ennakkoratkaisu lahjaveron osalta.

Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä Nikulat päivittivät 20 vuotta sitten tehdyn testamentin OP:n lakiasiantuntijan avulla. Lisäksi he tekivät paperit edunvalvontavaltuutusta varten.

Suunnitelmissa muutto kaupunkiin?

Pariskunta on myös tehnyt sijoituksia OP:n kautta. He suosivat hajautettua sijoittamista ja etenkin sijoitusrahastoja. Lapsenlapsiaan varten he ovat ottaneet sijoitusvakuutuksia.

– Viime vuosi oli sijoittajan kannalta vaikea, mutta onneksi olemme plussalla. Olemme saaneet OP:n sijoitusneuvojalta aina asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua, sanoo Anne Nikula.

Uusi sijoituskohdekin häämöttää tulevaisuudessa, sillä Nikulat suunnittelevat asunto-osakkeen hankkimista Porvoosta ja muuttoa kaupunkiin.

Juuri nyt se ei ole kuitenkaan vielä ajankohtaista, ja arki rullaa pitkälti samalla tavalla kuin ennen sukupolvenvaihdosta: isä ja poika hoitavat tilaa ja pohtivat sen tulevaisuutta edelleen yhdessä. Isän mielestä on tärkeää antaa tilaa jatkajien ajatuksille, jotka he toteuttavat ehkä vähän toisin kuin hän itse olisi tehnyt.

Nikuloille on tärkeää, että heidän tilallaan kannattaa tuottaa puhdasta lähiruokaa myös tulevaisuudessa. Ja ihan erityisen paljon he iloitsevat siitä, että tilalle löytyi jatkajat omasta perheestä – yhä useammalla tilalla niin ei enää ole.

Tutustu OP Uusimaan varallisuudenhoitopalveluihin täältä.