Nuoret aikuiset kaipaavat kuuntelevia korvia
Lisää aiheesta
Nuorten aikuisten paineet omasta pärjäämisestä, menestymisestä ja suorittamisesta ovat lisääntyneet.
Moni nuori kaipaa keskusteluapua ahdistuneisuuteen ja riittämättömyyden tunteeseen, mutta pääkaupunkiseudulla julkinen terveydenhuolto ei pysty vastaamaan tarpeeseen.
HelsinkiMissio tarjoaa matalan kynnyksen kriisiapua nuorille aikuisille.
– Suorittava elämäntapa on lisääntynyt jatkuvasti, ja nuoret tuntevat paljon sisäistä painetta. He ovat tietoisia siitä, että kaikki valinnat vaikuttavat tulevaisuuteen. Tämä on hyvin raskas tapa elää, kuvailee kriisityöntekijä Heidi Rouhiainen.
Nuori on vähän väsynyt -kampanja kiinnittää huomiota nuorten aikuisten ahdistuneisuuteen.
– Moni kohtelee itseään julmemmin kuin vaikka kaveriaan. Haluamme, että nuori ystävystyisi itsensä kanssa ja olisi myötätuntoisempi itseään kohtaan vaikeiden tunteiden tai elämänkokemusten keskellä.
Kova paine ja pyrkimys kohti työ-, tai opiskelupaikkaa voi uuvuttaa. Nuoren elämä näyttää olevan kunnossa, mutta silti nuori voi kokea ahdistusta ja stressiä.
– Kriisipiste on paikka, jossa nuorta kuunnellaan aidosti.
Monet pitävät epäonnistumista pelottavana ja ahdistavana, vaikka se kuuluu ihmisen elämään. Niiden välttely sitoo hirveästi energiaa ja saattaa rajoittaa elämää turhaan.
– Epäonnistumiset ovat itse asiassa tärkeitä oppimisen paikkoja.
Jos seinä tulee vastaan julkisella puolella, nuoret osaavat tiedustella apua muualta. HelsinkiMissio painottaa nuorten oikeutta tulla kuulluksi.
– Nuorella on aina oikeus hakea apua, jos tuntuu siltä, ettei selviä yksin.
OP Helsinki tukee HelsinkiMission toimintaa.