Suuret yläosastaan viistot ikkunat paljastavat jo pihalla, ettei kyse ole aivan tavallisesta omakotitalosta. Hieman salaperäisen näköinen korkea rakennus oli ennen rukoushuone, jonka puupenkeissä veisattiin virsiä.

Nyt siellä elellään tavallista uusmaalaista arkea: keitellään aamukahvia, tehdään etätöitä ja lämmitetään pönttöuunia.

Vaalean salin katto ulottuu lähes kuuden metrin korkeuteen. Yläkertaan vievät portaat on rakennettu vanhoista kirkonpenkeistä. Alttaritaulu on palautettu seurakunnalle, mutta yksi pitkä kirkonpenkki on edelleen tallessa.

Talon nykyiset asukkaat Ritva ja Kari Tarvainen ihastuivat tähän 1900-luvun alussa rakennettuun rukoushuoneeseen noin 20 vuotta sitten. He kulkivat toisinaan punamultaisen rakennuksen ohi vieraillessaan ystäväperheensä luona Sipoossa ja pohtivat, että tuosta saisi hienon kodin.

Tuolloin he vielä asuivat Helsingissä. Kerran ystävät vinkkasivat, että tämä talo nimeltään Bönehusbacken eli Rukoushuoneenmäki olisi nyt mahdollisesti myynnissä.

– Talo teki meihin vaikutuksen jo ulkoa. Kun astuimme sisään, huonekorkeus, valoisuus ja avaruus ratkaisivat. Tiesimme, että tämän me haluamme, Ritva kertoo.

Komea kivijalka piti talon kunnossa

Ennen kaupantekoa Tarvaiset kutsuivat paikalle vanhoihin rakennuksiin erikoistuneen perinnerakentajan arvioimaan talon kuntoa.

– Hän vakuutti, että tämä on terve talo. Se tuntui silloin todella hyvältä kuulla, Kari muistaa.

Rakennuksen pitkän iän ja terveyden salaisuus lienee komea kivijalka. Suuret graniittikivet pitävät talon irti maasta niin, että ilma vaihtuu alapohjassa hyvin. Talon alla mahtuu lähes kävelemään.

– Hirret ovat pysyneet kuivina jo toista vuosisataa ja ovat edelleen vahvassa kunnossa. Silloin osattiin rakentaa taitavasti, Kari kehuu.

Tarvaiset uskovat, että kyläläiset ovat rakentaneet rukoushuoneen talkoovoimin. Rakennuksen synnystä liikkuu toinenkin tarina, jonka mukaan talo olisi siirretty nykyiselle paikalleen Helsingin tien suunnalta ja hirret voisivat olla jopa 1850-luvulta. Tätä historiaa ei kuitenkaan ole vahvistettu.

Joskus nurkasta vetää

Muutettuaan taloon Tarvaiset jatkoivat kunnostusta siitä, mihin edelliset asukkaat olivat jääneet. He uusivat keittiön, avasivat seiniä ja lisäsivät eristeitä.

Rakennuksen taakse tehtiin myöhemmin salaojitus, sillä mäestä valui vettä talon suuntaan. Naapuri tuli kaivinkoneineen avuksi.

– Täällä on edelleen sellaista vanhaa hyvää henkeä, että apua saa, kun tarvitsee. Naapuri sanoi heti, että ”minulla on kone, mennään kaivamaan”, Kari kertoo kiitollisena.

Ulko-ovet uusittiin paikallisen puusepän käsityönä, mutta puulattia on alkuperäinen. Välillä jostain nurkasta saattaa hieman tuulla sisään, mutta se ei Tarvaisia haittaa.

– Täällä on aivan poikkeuksellisen hyvä sisäilma. Sen huomaa heti, kun tulee sisään: on helppo hengittää, Ritva kehuu.

Tarvaisten kodissa on reilut 180 asuinneliötä, mutta kuutioita tuntuvasti enemmän. Taloa lämmitetään sähköllä, pönttöuunilla ja kahdella ilmalämpöpumpulla. Talon ja autotallin sähkönkulutus on yhteensä noin 24 000 kWh vuodessa.

– Kun uunin lämmittää kuumaksi, ilmalämpöpumput kierrättävät lämpöä korkeassa tilassa ja sähkölaskut pysyvät kohtuullisina.

Aina on projekteja tarjolla

Vanhassa talossa, rungostaan terveessäkin, riittää projektikohteita. Seuraavaksi edessä on ulkoseinän korjaus siitä kulmasta, johon aurinko porottaa, ja koko verhouksen maalaus punamultamaalilla.

Korjauslistalla ovat myös sisääntulon puiset portaat ja myöhemmin ikkunat, jotka ovat vanhaa lasia. Rakennus on Sipoossa tunnistettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi, mikä rajoittaa joitakin muutostöitä. Esimerkiksi alkuperäiset ikkunat halutaan säilyttää.

– Talvella tiivistän ikkunat teippaamalla, ettei kylmä viima pääse sisään. Vanhoissa ikkunalaseissa on sellaista vanhan ajan kauneutta, jota ei uusiin saa, Kari toteaa.

Tarvaiset eivät kanna remonteista turhia paineita, mutta haluavat pitää kotinsa kunnossa myös tulevaisuutta varten. Ullakolle saisi vielä kokonaisen kerroksen lisää, mutta he eivät tarvitse lisää tilaa.

Sipoossa on kaikki tarpeellinen

Tarvaisen perheeseen kuuluu kaksi aikuista poikaa, jotka ovat jo muuttaneet kotoa. He saivat kasvaa luonnon keskellä tässä ihanassa kodissa. Vanhempi pojista aloitti Sipoon Söderkullassa kolmosluokalla, ja nuorempi kävi siellä koko koulupolkunsa lukioon asti.

– Silloin täällä ei ollut vielä edes bussipysäkkejä. He menivät hiekkatien päähän odottamaan, ja bussi pysähtyi siihen, Ritva muistelee.

Koko Tarvaisen perhe harrasti aktiivisesti urheilua, ja harrastuspaikat sijaitsivat useimmiten Helsingin suunnalla.

– Kilometrejä kertyi arjessa melkoinen määrä, mutta moottoritietä pitkin pääsi joutuisasti paikasta toiseen, Kari mainitsee.

Liikuntaa Kari ja Ritva harrastavat edelleen aktiivisesti, mutta ruuhkavuosin jäätyä taakse he saavat nauttia kotinsa rauhasta ilman turhan tiukkaa aikataulua. Molemmat työskentelevät kotoa käsin, eli rukoushuoneesta on myös tullut etätyöpaikka.

Lähin taajama, Söderkulla, on kasvanut vuosien varrella. Kaupat, apteekki ja muut arjen palvelut sijaitsevat sopivan lähellä. Osa palveluista sijaitsee Nikkilässä, joka on Sipoon hallinnollinen keskus.

Sipoo on kaksikielinen kunta, ja esimerkiksi tieyhteisön kokoukset pidetään edelleen aina tarkasti kahdella kielellä siitä huolimatta, että Tarvaiset ovat kertoneet osaavansa hyvin myös ruotsia.

Vanhan talon henki elää

Kari ja Ritva Tarvainen ovat intohimoisia sisustajia. Hyllyillä ja piironkien päällä on runsaasti kiehtovia esineitä, jotka sopivat täydellisesti vanhan rukoushuoneen henkeen. Niitä on hankittu kivijalkaliikkeistä, kirpputoreilta ja huutokaupoista niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

– Olemme raahanneet laivalla muun muassa valtavan kattokruunun laivalla ja lentokoneen käsimatkatavaroissa pöydän kokoisen vadin, Ritva paljastaa nauraen.

Pronssinen Mannerheim-veistos ja Marskin-kello muiden muistoesineiden rinnalla paljastavat Karin kiinnostuksen sotahistoriaa kohtaan. Juhlavia huonekaluja ja jalkalamppuja Tarvaiset ovat perineet edesmenneiltä vanhemmiltaan.

Tarvaiset kertovat vitsaillen, että iltaisin talo näyttää melkein kummitustalolta, jos Kilpilahden Nesteen loimotus näkyy taustalla.

Vanha tuttava muistaa istuneensa lapsena tässä talossa kirkon penkissä edesmenneen isänsä soittaessa urkuja. Nyt talossa on hiljaisempaa, mutta vanha rakennus ei koskaan vaikene kokonaan.

– Joskus tulee sellainen olo, että hetkinen, liikkuuko täällä joku muukin, Ritva miettii.

Onko sinulla uusi koti mietteissä? Tutustu OP Kodin palveluihin!‍