Star IT on yritys, joka kasvaa palvelemalla kasvuyrityksiä: se tarjoaa asiakkailleen kaikki IT-palvelut yhdeltä luukulta ympäri vuorokauden.

– Tämä on markkinarako, johon kukaan muu ei keskity: haluamme olla paras IT-kumppani kansainvälisille kasvuyrityksille, kuvaa espoolaisyrityksen toimitusjohtaja Janne Korpela.

Tällä reseptillä Star IT:n liikevaihto kasvoi viime vuonna liki kolmanneksen. Tällä hetkellä se on 20 prosentin kasvuvauhdissa.

15 vuotta sitten perustettu espoolainen Star IT työllistää yli 40 henkeä ja tekee liikevaihtoa vajaan 10 miljoonaa euroa. Kolmesta perustajasta yksi toimii edelleen yrityksen operatiivisena johtajana ja kaksi kuuluu hallitukseen.

Korpela on johtanut Star IT:tä viime syksystä asti. Hän tuntee kasvuyrityksiä monesta eri näkökulmasta. Ensimmäisen yrityksen hän perusti jo lukiossa, ja Aalto-yliopiston tuotantotalouden opintojen lomassa hän työskenteli startup-tapahtuma Slushissa.

Ennen Star IT:tä hän johti kierrätyspuhelinmyynnillä kasvavan Swappien kansainvälistä liiketoimintaa. Star IT ymmärtää Korpelan mukaan kasvuyritysten nopeatempoista arkea ja on rakentanut palvelunsa yhdessä asiakasyritysten kanssa.

– Kantava ajatuksemme on, että kasvu syntyy silloin, kun ihmiset voivat keskittyä omaan työhönsä – meidän tehtävämme Star IT:llä on poistaa IT-kitka heidän tieltään. Tavoitteena on, että käyttäjä saa ongelmansa ratkaistua nopeasti ja työaikaa katoaa mahdollisimman vähän.

Star IT:n asiakasyrityksillä on tällä hetkellä toimistoja yli 20 maassa. Yrityksen tukitiimi Suomessa tekeekin vuorotyötä, jotta pystyy ratkomaan asiakkaiden ongelmia kellon ympäri. 24 tunnin IT-tuen lisäksi yritys tarjoaa kaikki laitteet, pilvipalveluita ja tietoturvaa.

Pitää keskittyä ydinongelmiin

Janne Korpela kertoo esimerkin: kasvuyrityksen uusi maajohtaja tarvitsee läppärin, jossa on hänen oman kielensä näppäimistö. Star IT on rakentanut kansainvälisen toimittajaverkoston, joka hoitaa laitteen käyttövalmiiksi mahdollisimman pikaisesti.

– Tämä ei ole kasvuyrityksen ydinongelma, joka liittyisi sen liiketoimintaan. Sen ratkaiseminen itse olisi resurssien tuhlaamista.

Korpelalla on siis aiempaakin kokemusta kasvuyritysten sielunelämästä ja johtamisen haasteista. Perusasetelma on, että kaiken pitää tapahtua nopeasti. Tekemistä olisi aina enemmän kuin mihin riittää aikaa ja resursseja.

Janne Korpela nojaa toimiston lasiseinään
Johtajan tehtävä on luoda tiimeille selkeyttä muun muassa päivittäisten priorisointien kautta, Janne Korpela näkee.

– Usein yritykset kyllä tietävät mitä pitäisi tehdä. Vaikeaa on saada se aikaan riittävän nopeasti ja tunnollisella tavalla.

Tätä varten kaikille on oltava hyvin selvää, mikä on tärkeintä ja mihin keskitytään. Johtajan tehtävä on luoda tiimeille selkeyttä.

– Tiimin päivittäiset priorisoinnit ovat tärkeitä ja tukevat sitä, että edetään oikeaan suuntaan. Jos selkeyttä ei ole tarpeeksi, alkaa syntyä ensin pieniä ja sitten isompia eroja siinä, mikä on yksilön mielestä ja yrityksen näkökulmasta tärkeää. Tämä alkaa hidastaa yrityksen kehitystä.

Tavoitteet riittävän korkealla

Jokaisella työntekijällä ja tiimillä pitää myös olla selkeät, mitattavat tavoitteet. 
Hyvä testi Korpelan mukaan on kysyä sekä työntekijältä että esimieheltä, mikä on työntekijän tavoite vaikkapa kolmannella kvartaalilla – vastaavatko he samalla tavalla?

Tavoitteiden pitää olla riittävän korkealla, mutta rinnalle tarvitaan Korpelan mukaan aitoa inhimillistä välittämistä.

– Nämä eivät ole ristiriidassa vaan tukevat toisiaan. Aito inhimillinen välittäminen mahdollistaa myös korkean vaatimustason. Kun korkean vaatimustason ympäristössä on kova paine ja vauhti, se että kohtaa ihmiset ja heidän tarpeensa auttaa heitä onnistumaan tavoitteiden saavuttamisessa.

Johtajan pitää pystyä tuottamaan riittävä yksinkertaistus strategiasta ja taloudesta niin, että työntekijät ymmärtävät.

Korpela nostaa vielä esiin läpinäkyvän viestinnän. Johtajan tehtävä on kertoa, miten yrityksellä menee, myös vaikeina aikoina.

– Johtajan pitää pystyä tuottamaan riittävä yksinkertaistus strategiasta ja talousluvuista niin, että työntekijät ymmärtävät ne eivätkä huku ylimääräiseen tietomassaan.

Korpela kuvaa myös omaa työtään nopeatempoiseksi. Hän ei pohdi pitkään suuria strategisia linjoja vaan ratkoo vauhdilla kysymyksiä ja ongelmia.

– Niitä tulee eteen paljon, päivittäin.

Suomessakin riittää kasvumahdollisuuksia

Vaikka Star IT:n asiakkaat toimivat ympäri maailmaa, yrityksen omalle kasvulle riittää Korpelan mukaan hyvin mahdollisuuksia kotimaassakin.

– Tällä hetkellä haemme kasvua erityisesti Suomesta, täällä on vielä paljon kiinnostavia ja kunnianhimoisia kasvuyrityksiä. Lisäksi olemme juuri avanneet Saksaan oman toimiston.

lähikuva Janne Korpelasta
Janne Korpela näkee Star IT:llä olevan vielä paljon kasvun mahdollisuuksia Suomessa.

Rahoitusongelmat eivät rajoita yrityksen kasvua, sillä se on kannattava eikä tarvitse ulkopuolista pääomaa. Star IT:n liiketoiminta myös skaalautuu niin, että liikevaihto kasvaa nopeammin kuin henkilöstöä pitää rekrytoida.

Uusia osaajia toki tarvitaan, mutta IT-alan rekrytointitilanne on laskusuhdanteen jälkeen helpompi kuin vielä pari-kolme vuotta sitten. Star IT:n ei myöskään tarvitse löytää valmiita huippuyksilöitä yritykseen.

– Tämä ei tarkoita, ettemmekö ottaisi rekrytointia tosissaan tai pitäisi rimaa korkealla. 40 henkeä on sellainen koko, jossa jokainen työntekijä on tosi merkittävä. Näemme tärkeänä tunnistaa talentit, jotka haluavat kehittyä ja pystymme kasvattamaan heitä uusiin tehtäviin talon sisällä.

Odotan hyvää, tervettä haastamista ajattelulleni ja mielekkäitä kohtaamisia.

Star IT on yksi yhdestätoista yrityksestä, jotka valittiin kovatasoisesta hakijajoukosta OP Pohjolan Kasvualusta -ohjelmaan. Ohjelma vauhdittaa kunnianhimoisten yritysten kasvua yhdessä Kasvuryhmän kanssa.

Korpela näkee Kasvualustan hyvänä keinona päästä osaksi Kasvuryhmää, 200 keskikokoisen yrityksen johtajien verkostoa, ja kehittämään osaamistaan muun muassa vertaisoppimisen kautta.

– Oli hieno homma, että pääsimme mukaan. Kun itse olen ensimmäistä kertaa toimitusjohtajan roolissa, odotan hyvää, tervettä haastamista omalle ajattelulleni ja mielekkäitä kohtaamisia luottamuksellisessa ympäristössä.