Vantaalainen Åsa Forsell sai inspiraation rahan sivuun laittamiseen jo lapsuudessaan, kun isotäti avasi hänelle rahaston. Tuolloin talletetun summan kasvu näkyi konkreettisesti vain postin tuomassa tiliotteessa, jonka saldo kasvoi vuosittain muutamalla prosentilla. Varttuessaan Forsell jatkoi säästämistä ja käytti varat erilaisiin elämyksiin.
 
– Säästäminen oli palkitsevaa jo tuolloin, sillä olen saanut haluamiani asioita säästämällä. Kohteet ovat olleet esimerkiksi matkoja tai konsertteja, hän kertoo.
 
Nykyään 29-vuotiasta Forsellia voi jo kutsua kokeneeksi säästäjäksi sekä sittemmin erityisesti sijoittajaksi. Vuodesta 2015 lähtien hän on siirtänyt varojaan erilaisiin rahastoihin sekä osakeomistuksiin, ja itseluottamuksen kasvaessa myös sijoitetut summat ovat kasvaneet.
 
– Varat menevät tililtäni automaattisesti palkkapäivänä, jolloin rahan menoa ei oikeastaan edes huomaa. Aloitin 50 eurolla kuukaudessa, mutta summa on noussut vuosien aikana. Kun sijoittamisen aloittaa aikaisin, näkee myös korkoa korolle -ilmiön, hän kertoo.
 
Viidessä vuodessa Forsellin kuukausittain sijoittamat summat ovat kymmenkertaistuneet. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen hän nosti summaa 75 euroon, sitten 100 euroon ja lopulta 200 euroon. Pelialalla työskentelevän Forsellin taloudellinen tilanne on tällä hetkellä sellainen, että hän pystyy sijoittamaan rahastoihin 550 euroa kuukaudessa.
 
– Uran edetessä myös palkka nousee. Yritän olla nostamatta muita kuluja samassa tahdissa tulojeni kanssa. Sen sijaan pyrin sijoittamaan suurimman osan vanhan ja uuden palkan erotuksesta, hän sanoo.
 

75 euroa kuukaudessa

Forsellin salkku koostuu tällä hetkellä 70-prosenttisesti rahastoista, loppuvarallisuus Huhtamäen tai UPM:n kaltaisten kotimaisten yritysten osakkeista. Ensimmäisenä hän sijoitti OP-Amerikka-, sekä Aasia -indekseihin, puoli vuotta myöhemmin kuvioihin tulivat kaksi OP:n vastuullista rahastoa, osakkeet taas hieman myöhemmin. Viiden vuoden aikana Forsellin kokonaissijoituksen määrä on kasvanut 32 000 euroon.
 
Vastuulliset OP-Ilmasto A sekä OP-Puhdas Vesi A -rahastot ovat Forsellin ainoat aktiivisesti hoidetut rahastot. Niiden kulut ovat indeksirahastoja suuremmat, mutta hän kertoo maksavansa mielellään ekstraa vastuullisuudesta. Hänelle vastuullisten yritysten tukeminen sijoittamalla on mielekästä.
 
– Ilmasto- ja vesiasiat ovat minulle tärkeitä, ja aloittaessani sijoittamisen ilmastorahastoon olin vielä aloittelija, enkä juurikaan ymmärtänyt sijoittamisesta. Tarkoituksena oli löytää järkevä kohde, jonne voisin sijoittaa varojani. Ilmaston hyvinvointia edistävät yritykset tuntuivat hyvältä ja helpolta kohteelta, hän sanoo.
 
Ennen OP-Puhdas Vesi A -rahastoon sijoittamista Forsell päätti kuitenkin selvittää perusteellisesti, millaisiin yrityksiin hänen varansa menevät. Hän kokee vastuullisiin rahastoihin sijoittamisen hyvänä päätöksenä, ja sijoitetut rahat ovat viime vuosina myös alkaneet tuottaa.
 
– Vastuulliset rahastot ovat alkaneet näyttää hyvältä, eikä salkussani ole freeloadereita. Tällä hetkellä sijoitan molempiin vastuullisiin rahastoihin 75 euroa kuukaudessa.

Ei vanhojen ukkojen klubi

Forsell toivoisi enemmän keskustelua sijoittamisesta, jotta tabu aiheen ympärillä hälvenisi. Hän rohkaisee kaikkia sijoittamisesta kiinnostuneita aloittamaan pienellä summalla mahdollisimman aikaisin sekä oppimaan sijoittamisesta kokeilemalla.
 
– Moni kaverini kyselee sijoittamisesta, mutta ahdistuu aivan turhaan indekseistä, osingoista ja muista termeistä. Olen oppinut viiden sijoitusvuoteni aikana paljon uutta. Kiinnostus sekä palkitsevuus kasvavat, kun huomaa, että voittoa alkaa pikkuhiljaa tulla.
 
Forsell toivoisi erityisesti lisää puhetta sekä tietoutta vastuullisen sijoittamisen vaihtoehdoista. Jos vastuullisten rahastojen löytäminen olisi erityisen helppoa, hän uskoo, että erityisesti naiset innostuisivat herkemmin sijoittamisesta. Tällä hetkellä naiset sijoittavat miehiä vähemmän.
 
– Vastuulliset rahastot ovat hyvä lähestymistapa sijoittamiseen, sillä teema on helppo ymmärtää. Sijoittaminen ajatellaan usein vanhojen ukkojen klubiksi, mutta oikeasti kaikkien kannattaisi kokeilla sijoittamista varallisuuden kerryttämiseksi.
 

Tutustu seuraavaksi: