Hevosharrastus kannusti Saanaa säästämään kymppitonnin vuodessa – kahdesti!
Hevoset ovat Saana Lehmussaaren rakas harrastus, joka on muuttunut useammaksikin sivutyöksi. Innokas säästäminen mahdollistaa oman hevosen pitämisen.
Neljä työtä ja oma hevonen. Espoolaisen Saana Lehmussaaren, 38, viikkoaikataulu herättää epäilyksen siitä, että hänellä on vuorokaudessaan muutama lisätunti.
Lehmussaaren elämä pyörii tiiviisti hevosten ja erityisesti raviurheilun ympärillä. Päivätyönsä lisäksi hän toimii lähdönjärjestäjänä sekä Vermo Areenalla että Jokimaan Ravikeskuksessa ja kirjoittaa vapaana toimittajana juttuja Hevosurheilu-lehteen. Lisäksi hän omistaa osuuden ravihevosesta, joka asuu 200 kilometrin päässä Sastamalassa, mistä Lehmussaarikin on alun perin kotoisin.
- Sivutöihini hevosurheilun parissa kuluu kolmesta neljään työpäiviä viikossa. Lisäksi käyn hoitamassa hevostani Sastamalassa pari kertaa kuukaudessa, Lehmussaari kertoo.
Työtä on paljon, mutta Lehmussaari kuvailee itseään toimeliaaksi ihmiseksi.
- Hevoset ovat intohimoni ja koen olevani hevosporukoissa omieni seurassa. Totta kai joskus väsyttää, mutta pääsääntöisesti hevosharrastus tuo enemmän energiaa elämään, kuin mitä se vie.
Lehmussaari on puuhastellut hevostalleilla pienestä pitäen ja rakkaus hevosiin on kantanut näihin päiviin asti. Hän kuvailee hevosia kauniiksi, ylväiksi ja vahvoiksi eläimiksi.
- Ne ovat hienoimpia eläimiä, mitä on, ja jokainen hevonen on oma persoonansa. Tallilla oleminen on minulle parasta terapiaa ja henkistä lepoa. Kaikki murheet unohtuvat, sillä hevosten kanssa on täysin läsnä hetkessä. Tallilla keskittyy vain siihen, mitä tallilla tehdään. Raviurheilussa taas viehättää vauhti ja hevosen suorituskyky.
Unelmasta totta
Saana Lehmussaaren pitkäaikainen haave kävi toteen 2019, kun hän osti oman hevosen. Kyseessä on kimppahevonen, eli sillä on viisi omistajaa, jotka jakavat tasan kaikki hevoset kulut. Hevosen omistaminen on silti kallista. Kolmevuotiaalla tammalla on ammattiravivalmentaja, jonka palkkion lisäksi maksettavaksi tulee eläinlääkäri- ja kilpailumaksuja.
Unelma omasta hevosesta ei olisi toteutunut, ellei Lehmussaari olisi säästänyt sitä varten. Hän säästi vuoden 2019 aikana yhteensä 10 000 euroa ja heti seuraavana vuonna toisen kymppitonnin.
- Vanha työkaveri sai minut innostumaan säästämisestä. Hän näytti Excel-taulukolla, miten budjetointia ja kuluseurantaa kannattaa tehdä ja innostuin. Sitä helposti ajattelee, että kaikki menee, mitä tulee, mutta ei se useinkaan mene niin. Kun seuraa omaa kulutustaan, huomaa turhat rahareiät, Lehmussaari tietää.
- Teen kuluseurantaa budjetointikirjaan lyijykynällä, Excel ei ole minun juttuni. Säästämisestä on tullut kivalla tavalla koukuttavaa. Siinä on hyvä olla jokin tavoite, jota kohti pyrkiä määrätietoisesti.
Suunnitelmallisuutta ruokakauppaan
Kun Lehmussaari teki päätöksen säästämisestä, hän vähensi tuntuvasti vaatteiden ostamista. Hän halusi muutenkin elää kestävämmin, eikä shoppailu sopinut enää kuvioon.
- En halua kuitenkaan vetää kukkaronnyörejä liian tiukalle. Elämässä täytyy olla myös nautintoa.
Helpoksi säästökohteeksi hän nimeää myös ruokaostokset.
- Hävikki on todella turhaa ja hölmöä ympäristön ja rahan haaskaamista. Aloin suunnitella ostoksiani tarkemmin ja käydä kaupassa vain kerran viikossa. Tämä vähensi hävikkiä ja heräteostoksia. Arjessa pääsee helpommalla ja rahaakin säästyy, kun on suunnitelmallinen ruokaostoksissaan. Tämä oli varsinainen ahaa-elämys.
Säästöurakassa Lehmussaarta on auttanut myös kaiken maksuliikenteen automatisoiminen.
- Minulle tulee samaan aikaan tilille neljä eri palkkaa ja samalla sieltä lähtee kaikki laskut, säästöt ja sijoitukset. Se helpottaa rahankäsittelyä, kun tietää, että tilipäivänä kaikki pakolliset maksut on hoidettu.
Raha poikimaan
Lehmussaari kokee olevansa onnekas saadessaan harrastuksistaan myös rahaa. Hän kuitenkin kokee, että unelmien eteen on tehtävä töitä.
- Ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta säästää ja sijoittaa. Kaikkeen ei voi aina itse vaikuttaa. Olen onnekkaassa asemassa, sillä harrastukseni ovat muuttuneet sivutöiksi. Kannustan kuitenkin etsimään elämäänsä asioita, joihin suhtautua intohimoisesti. Sitä kautta voi olla mahdollista saavuttaa unelmiaan.
Säästettyjä varojaan Lehmussaari ei enää jemmaa tavalliselle säästötilille vaan sijoittaa niitä muun muassa OP Rohkea -rahastoon.
Myös ravihevonen on sijoitus, vaikkei kovinkaan varma sellainen.
- Tarkoituksena on, että hevosemme alkaa juosta kilpaa. Jos se ei pärjää raveissa, sitä voi mahdollisesti käyttää siitokseen. Koen, että se on hyvä sijoitus. Vaikka siihen kuluu rahaa, se tuo niin paljon iloa elämään, että uskon jääväni plussan puolelle. Tulevaisuudessa toivon omistavani useampia hevosia.
Säästämisen ja sijoittamisen aloittaminen voi olla elämäsi kannattavin päätös. Osuuspankin omistaja-asiakkaana saat uudet ja kattavat edut säästämisen ja sijoittamisen palveluista. Tutustu etuihin! |
Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa Osuuspankki.