Jopa laiska sijoittaja voi saavuttaa miljoonan euron sijoitussalkun. Tärkeintä on aloittaa aikaisin ja antaa korkoa korolle -ilmiön tehdä tehtävänsä. Mitä aiemmin aloitat kerryttämään summaa, sitä vähemmän tarvitsee omaa rahaa sijoittaa korkoa korolle -ilmiön ansiosta, kertoo Pajunen.

– Helsingin Pörssi on tuottanut keskimäärin vuodessa 7 % viimeisen muutaman kymmenen vuoden aikana. Jos oletetaan, että vuosituotto olisi joka vuosi sama, voi miljoonan saada kasaan 200 eurolla kuukaudessa 50 vuoden aikana, sanoo Pajunen.

Näin kerrytät miljoona euroa

Jos vertaat alla näkyviä kuvia, huomaat, että pisimmällä säästöajalla sijoituksiin laitettu summa on huomattavasti pienempi kuin lyhyemmillä säästöajoilla. Tämä johtuu siitä, että tuotot moninkertaistuvat ajan kuluessa. Eli myös saamasi tuottoa kerryttää tuottoa, muistuttaa Pajunen.

– Eli miljoonaan sijoitussalkun voi pitkällä säästöajalla saada kasaan jo 200 eurolla kuukaudessa. Lyhyemmällä säästöajalla kuukausittain sijoitettava summa on huomattavasti isompi, sanoo Pajunen.

Näin voit säästää miljoonan 200 eurolla kuukaudessa

MicrosoftTeams-image (3).png

Näin voit säästää miljoonan 400 eurolla kuukaudessa

Näin voit säästää miljoonan 800 eurolla kuukaudessa

Tiesitkö, että osakesijoittamisen voit aloittaa vaikka 100 €/kk? Katso miten pääset alkuun:

Näin aloitat osakesijoittamisen 

Viisi vinkkiä, kuinka tavoitella osakesijoituksille korkeampaa tuottoa

  • Laadi itsellesi pitkäjänteinen sijoitussuunnitelma sekä yksittäisten sijoituskohteiden valitsemista ohjaava sijoitusstrategia. Noudata tarkasti sijoitussuunnitelmaa -ja strategiaa.
  • Hallitse riskit ja hajauta – välttämällä suuret tappiot parannat merkittävästi salkkusi kokonaistuottoa.
  • Älä hötkyile, vaan vältä hätiköityjä päätöksiä esimerkiksi ostaa kuumia nousevia osakkeita tai myydä laskevia.
  • Valitsemalla sijoituskohteiksi korkean tuotto-odotuksen kohteita, tällöin pitää myös sietää korkeampaa riskiä.
  • Valitse sinun kaupankäyntitarpeisiisi sopivin ja edullisin osakevälittäjä. Kaikki sijoittamisen kulut ovat pois tuotoistasi.

– Olipa tavoitteena säästää miljoona tai jokin muu summa, tärkeintä on aloittaminen. Ennemmin ajoissa pienillä summilla kuin myöhään isommilla summilla. Pitkän säästöajan ja korkoa korolle -ilmiön ansiosta sijoitustavoitteisiin pääsee pienemmällä määrällä rahaa, muistuttaa Pajunen. 

Tutustu myös:

Testaa korkoa korolle -laskuria

Laskelmissa ei huomioitu veroja, inflaatiota tai kuluja. Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. OP-rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jonka asiamiehenä osuuspankki toimii. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.