Näihin sijoitettiin eniten maaliskuussa 2026 – Katso, sijoititko kuten muut asiakkaat
Lisää aiheesta
Maaliskuu oli sijoitusmarkkinoilla poikkeuksellisen tapahtumarikas. Kaikesta huolimatta OP Pohjolan asiakkaat eivät vetäytyneet markkinoilta, ja sijoitusaktiivisuus säilyi korkeana.
OP Pohjolan sijoittaja-asiakkaat olivat maaliskuun markkinamyllerryksessä erittäin aktiivisia, ja kaupankäynti osakkeilla ja ETF:illä ylsi ennätykselliseen euromääräiseen volyymiin. Tämä kertoo asiakkaiden seuranneen markkinoita aktiivisesti markkinoiden heiluessa.
Moni sijoittaja pyrki maaliskuussa hyödyntämään markkinaliikkeitä, ja asiakkaat pysyivät pääosin ostolaidalla, kertoo OP Pohjolan data.
– Maaliskuussa näkyi hyvin kaksijakoinen ilmiö: toisaalta geopoliittinen tilanne lisäsi epävarmuutta, mutta toisaalta markkinaliikkeet aktivoivat sijoittajia toimimaan, sanoo OP Varainhoidon tuotestrategi Katja Hakala.
Maaliskuun ennätyksellinen kaupankäyntivolyymi kertoo siitä, että sijoittajat seuraavat markkinoita tarkasti ja uskaltavat toimia.
Apuna markkinoiden seuraamiseen toimii op.fi-sivuston avoin Markkinatilanne nyt -sivu, jonne päivitetään viikoittain tietoja markkinoiden tuoreista käänteistä ja vinkkejä pörssikurssien heiluntaan suhtautumiseen.
Rahastoissa korostuivat hajautus ja tietyt teemat
Rahastosijoittamisessa korostuivat maaliskuussa esimerkiksi indeksirahastot ja yhdistelmärahastot.
Muistathan, että indeksirahastot ovat osuuspankin omistaja-asiakkaille aina edulliset. Ostat ja myyt indeksirahastoja ilman merkintä- ja lunastuspalkkioita. Omistaja-asiakkaana hallinnointipalkkio on OP-bonusten jälkeen vain 0,145 %, kun se on ilman bonuksia 0,39 %.
Lisäksi ilmasto- ja metsäteemat herättivät asiakkaiden kiinnostuksen maaliskuussa, kun näihin teemoihin sijoittavat rahastot nousivat ostetuimpien listalle.
Varakkaampien asiakkaiden joukossa merkittiin aktiivisesti OP Pohjolan strategisen kumppanin J.P. Morgan Asset Management Eurooppa-rahastoja.
Myös ostetuimpien listoilla oleva OP-Kehittyvät Osakemarkkinat -rahasto on OP Pohjolan globaalin kumppanin hoitama. Tämän rahaston salkunhoitajana toimii Goldman Sachs Asset Management.
Samaan aikaan OP Pohjolan varainhoitopalvelut saivat kansainvälistä tunnustusta, kun OP Pohjolan Private Banking -palvelu valittiin kansainvälisessä Euromoney-julkaisun kilpailussa Suomen parhaaksi jo toista vuotta peräkkäin.
– Palkinto heijastaa pitkäjänteistä työtä varakkaiden asiakkaiden palveluiden, sijoitusosaamisen ja asiakaskokemuksen kehittämisessä, Hakala avaa.
Osakkeissa nousi esiin osingot
Osakesijoituksissa maaliskuu oli selvästi kotimaisten yhtiöiden kuukausi. Nordea ja Mandatum nousivat ostetuimpien osakkeiden kärkeen sekä henkilöasiakkailla että varakkaammilla sijoittajilla.
– Yksi syy näihin valintoihin voi olla yritysten vahva osinkoprofiili, joka kiinnostaa sijoittajia erityisesti epävarmassa markkinassa, Hakala avaa.
Osinkojen merkitys korostuu etenkin näin osinkokevään ollessa vilkkaimmillaan.
– On kuitenkin tärkeää, että sijoittajat muistavat katsoa hyvän osingonmaksukyvyn lisäksi myös muita liiketoiminnallisia tekijöitä osakevalinnoissaan, Hakala muistuttaa.
Myös teollisuuden laatuyhtiöt, kuten Valmet, Huhtamäki ja Kone, nousivat ostotilastoissa esiin. Näissä yhtiöissä yhdistyvät alkuvuoden aikana laskeneet osakekurssit.
Myyntilastoja tarkastellessa yksi nimi nousee vähemmän yllättäen esiin: Neste. Yhtiö on ollut yksi harvoja Lähi-idän konfliktista kummunneen öljykriisin hyötyjiä, ja yhtiön osakekurssi onkin noussut voimakkaasti maaliskuun aikana. On kuitenkin hyvä muistaa, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.
– Asiakkaat ovat ahkerasti kotiutelleet voittoja Nesteestä viime aikoina, ja osake on ollut ylivoimaisesti myydyin osake euromääräisellä volyymilla mitattuna, Hakala kertoo.
OP Pohjolan kaikkien henkilöasiakkaiden ostetuimmat rahastot ja osakkeet maaliskuussa 2026
Sijoitusrahastot:
Osakkeet:
- Nordea
- Mandatum
- Huhtamäki
- Qt Group
- Valmet
- Terveystalo
- Kone
- Puuilo
- Konecranes
- Finnair
OP Pohjolan varakkaimpien asiakkaiden ostetuimmat rahastot ja osakkeet maaliskuussa 2026
Sijoitusrahastot:
- R2 Crystal
- JPMorgan Europe Equity Absolute Alpha (saatavilla vain OP Private -asiakkaille)
- JPMorgan Europe Equity Plus (saatavilla vain OP Private -asiakkaille)
- OP-Kehittyvät Osakemarkkinat
- OP-Ilmasto
- OP-Eurooppa Indeksi
- OP-Metsänomistaja
- OP-Maailma Indeksi
- OP-Private Strategia 75 (saatavilla vain OP Private -asiakkaille)
- OP-Private Equity
Osakkeet:
- Nordea
- Mandatum
- Valmet
- Huhtamäki
- Qt Group
- Tokmanni
- Lumo Kodit
- Tecnotree
- Terveystalo
- Posti Group
Listoissa on kuukauden netto-ostetuimmat rahastot ja osakkeet. Netto-osto tarkoittaa, että osakkeesta tai rahastosta on vähennetty siitä kuukauden aikana tehdyt myynnit. Kaikki henkilöasiakkaat ovat OP Pohjolan Säästäjä- ja sijoittaja-asiakkaat ja varakkaimmat asiakkaat ovat vain OP Pohjolan Private Banking -henkilöasiakkaita.
Vastuunrajoitus
Tämä on mainos. OP Pohjolan sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP Pohjolan sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa.
Tutustu ennen sijoituspäätöstä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Saat ne varainhoitajaltasi tai osoitteesta op.fi/kaikki-rahastot. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Tiivistelmä sijoittajan oikeuksista on osoitteessa op.fi/tutustu-rahastojulkaisuihin. Asiakirjat ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sijoituspalvelut tarjoaa osuuspankki.
OP Varainhoidon sijoitusnäkemys on yleistä markkinainformaatiota ja markkinointimateriaalia, joka ei täytä riippumattoman sijoitustutkimuksen edellytyksiä, johon ei sovelleta kieltoja, jotka koskevat sijoitustutkimuksen levittämistä edeltävää kaupankäyntiä. OP Pohjolassa riippumatonta sijoitustutkimusta tuottaa OP Yrityspankki Oyj.
