Oikea ajoitus metsänhoidossa näkyy usein suoraan metsänomistajan lompakossa. Ripeät toimet ovat tärkeitä jo uutta metsää kasvattaessa.

– Hakkuun jälkeen luonnon vesakko ja heinikko alkavat kasvaa erittäin nopeasti, ja valloilleen päästessään ne tukahduttavat istutettua tai kylvettyä taimikkoa. Nopeasti tehty metsänviljely säästää metsänomistajalta jo taimikonhoitoonkin liittyviä lisäkustannuksia, toteaa metsänhoitoyhdistys MHY Päijät-Hämeen johtaja Jari Yli-Talonen.

Myös ajallaan tehdyllä taimikonhoidolla voi säästää selvää rahaa. Varhaisperkaus eli taimikon kasvua haittaavan vesakon poisto kannattaa yleensä tehdä kolmesta viiteen vuotta metsänistutuksen jälkeen – eli mieluummin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään.

– Varhaisperkaus maksaa noin 300–400 euroa per hehtaari, kun se tehdään kolmesta viiteen vuotta istutuksen jälkeen. Jos se tehdään vasta kymmenen vuotta istutuksesta, kustannus voi olla jo 900–1000 euroa per hehtaari, ja todennäköisesti silloin on myös menetetty osa istutetuista taimista, vertaa Jari Yli-Talonen.

Hyvin hoidettu taimikko ja nuori metsä pysyvät parhaassa kasvuvauhdissa ja pärjäävät paremmin esimerkiksi lumi- ja myskytuhoja vastaan. Kun nuori kasvatusmetsä kasvaa mittaansa nopeammin, metsän ensimmäinen harvennus voidaan usein toteuttaa jopa 10 vuotta aikaisemmin kuin hoitamattoman metsän. Samalla metsänomistajan ensimmäiset puukauppatulot aikaistuvat merkittävästi.

Jari Yli-Talosen mukaan taimikonhoitoa ja muita metsänhoitotöitä kannattaa toteuttaa tarvittaessa vaikka rahoituksella, sillä metsäsijoituksessa on kyse isoista summista.

– Oikea-aikaisesti hoidetun metsän arvo nousee joka vuosi, ja sen tuotto voi parhaimmillaan olla tuplasti enemmän kuin sellaisen metsän, jossa toimenpiteitä ei ole tehty oikeaan aikaan.

Mhy Metsätili auttaa metsänhoidon kuluissa

  • Mhy Metsätili on Osuuspankin tarjoama tililuotto, jonka avulla metsänomistaja saa joustoa metsänhoidon maksuihin. Metsänhoitotilin avulla metsänomistaja pystyy maksamaan kaikki metsänhoitoyhdistykseltä ostamansa hoitotoimenpiteet kätevästi erissä.
  • Mhy Metsätilin kautta voi hoitaa sijoituksiksi miellettävien, isojakin pääomia vaativien metsänhoitoinvestointien, kuten metsälannoituksen, kunnostusojituksen tai metsätien rakentamisen juuri silloin, kun työ on kustannustehokkainta toteuttaa.
  • Kysy lisää Mhy Metsätilistä omalta metsäasiantuntijaltasi.
Omistatko metsää? Lue lisää OP:n palveluista metsänomistajalle.

Lue myös:

Muuttuva ilmasto luo haasteita metsänhoidolle - varaudu muutoksiin

Mika Hämäläinen hoitaa metsäänsä kyyttölehmien kanssa