1980-luvulla vaatimattomuus ei ollut hyve vaan tavaroissa piti olla värejä, räväköitä kuvioita ja veikeitä muotoja – mielellään vielä kaikki yhdessä ja samassa esineessä. Mauttomana pidetyllä 80-luvulla muotoiltiin myös paljon esineitä, jotka ovat kestäneet aikaa. Niitä kannattaa etsiä kirpputoreilta ja huutokaupoista.

Kiinnostus 80- ja 90-lukua kohtaan on heräämässä. Tämän hetken muotoilu-uutuuksissa voi nähdä vahvoja kaikuja vuosikymmeniltä. On trendikästä käyttää sisustamisessa kasarihenkisiä pastellivärejä, geometrisia ja möhkälemäisiä muotoja sekä 80-luvun suosikkimateriaaleja kuten marmoria, rottinkia ja messinkiä.

Kirppareilla kiertäessä kannattaa olla tarkkana laadun kanssa, sillä monet suosiossa olleet tavarat olivat laadultaan kertakäyttötuotteita. Mutta laatutavaraakin osattiin tehdä. Tunnettujen kotimaisten design-firmojen kuten Artekin, Arabian tai Marimekon 80-luvun design oli myös laadultaan kestävää.

Tarkkaan tuotteensa valitseviin vintage-liikkeisiin ja huutokauppoihin aikakausi ei juurikaan ole vielä löytänyt tietään. Parhaiten kasaritavaraa bongaa yhä kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista sekä netin kierrätyssivustoilta.

Bongaa näitä tulevia keräilyesineitä kirppareilta:

Safarihenkeä

Artekin muotoilusta vastannut Ben af Schultén (synt. 1939) suunnitteli monta ajatonta huonekalua Artekin mallistoon. Niistä tunnetuimpia ovat Safari-tuoli, Ben-sohva sekä syöttötuoli. Kalusteet eivät ole enää Artekin mallistossa.

Kysyntää vintage-markkinoilla on etenkin suunnittelijan 70- ja 80-luvun taitteessa suunnittelemalle Safari-tuolille, jonka istuinosassa on käytetty tukevaa värjäämätöntä nahkaa tai pellavakangasta. Tuolimalli tuntuu osuvan juuri tämän hetken sisustustrendeihin.

Kuva: Bukowski

Värikkäät kuviot

Marimekko tuli tunnetuksi 60-luvulla räiskyvistä, graafisen selkeistä kuoseistaan. 80-luvulle tultaessa yritys otti painokankaissa uudenlaisen, moni-ilmeisemmän suunnan. Malleja Marimekolle suunnitteli Japanista Suomeen muuttanut Fujiwo Ishimoto (synt. 1941). Hänen kankailleen oli tunnusomaista 80-luvulla herkkä, piirroksellinen jälki sekä värikkäät eri kulttuureista vaikutteita saadut aiheet.

Kuvioita pinnassa

Runsaat, värikkäät kuviot löysivät tiensä myös astioihin. Arabian tehtaan 80-luvun tuotannossa ajan hengen tavoittivat esimerkiksi Inkeri Leivon suunnittelemassa Harlekin-sarja (1988), josta valmistettiin useampaa väritystä, sekä Heikki Orvolan suunnittelemat koristeelliset Amoroso- (1989) ja Festivo-astiastot (1989).

Palikkaleikki

Muotoilija Yrjö Kukkapuro löi itsensä läpi muotoilijana 60-luvulla näyttävillä muovikalusteilla. Kun muovikalusteiden valmistus loppui öljykriisiin 70-luvun puolivälissä, otti Kukkapuro muotoilussa uuden suunnan ja erikoistui toimistokalusteiden suunnitteluun.

80-luvulla Kukkapuro leikitteli kalusteissa rohkeasti väreillä ja veikeillä muodoilla. Keräilijät ovat viime vuosina innostuneet aikansa ikoneiksi nousseista Experiment-sarjan (suunniteltu 1982) kalusteista. Näistä erityisesti keinutuolien hinnat ovat kivunneet ylöspäin huutokaupoissa.

Kuva: Bukowski

Etsi kirppareilta myös näitä 80-luvulla tavaroita. Ne ovat nyt huipputrendikkäitä:

  • Marmori oli suosittu materiaali äveriäisyyteen taipuvaisella 80-luvulla. Nyt marmori on taas supertrendikästä niin sisustuksissa kuin kattauksissa. Kirpputoreilta trenditietoinen sisustaja löytää helposti edullisia 1980-luvun marmorituotteita.
  • Männystä valmistettuja Lundia-hyllyjä hankittiin ahkerasti niin kotien kuin toimistojen kalusteiksi. Lundia on noussut jälleen sisustajien suosikiksi. Hyllyjen yksinkertainen ja käytännöllinen design onkin yhä edelleen toimiva. Jos kellastuneen mäntyhyllyn sävy ei miellytä silmää, voi hyllyt maalata tai vahata.
  • Rottinki käytettiin paljon 80- ja 90-luvun sisustamisessa niin parvekkeilla kuin sisätiloissakin. Nyt 2010-luvulla eletään jälleen rottinkibuumia, joten on aika kaivaa esiin vinteiltä ja kellareista vanhat rottinkikalusteet.