Moni pohtii ensimmäisen osakeostoksen tekemistä pitkään. Sijoituskohteeksi valikoituu useimmiten monelle tuttuja suomalaisyhtiöitä, selviää OP:n osakedatasta.

Vuodesta 2021 tähän hetkeen OP:n henkilöasiakkaat ovat useimmiten ostaneet ensimmäisenä osakkeenaan Finnairia. Osakkeen suosio on kuitenkin laskenut vuoden 2021 jälkeen.

Vielä vuonna 2021 Finnair oli sekä euromääräisesti että osakeostoja tehneiden asiakkaiden lukumäärän mukaan OP:n ostetuin ensiosake – sen lisäksi, että Finnairiin siis sijoitettiin euromääräisesti eniten rahaa, sitä ostavia sijoittajia oli myös määrällisesti eniten.

Tänä vuonna OP:n henkilöasiakkaat ovat sen sijaan ostaneet ensimmäisenä osakkeena eniten Nordeaa. Nordeaa on poimittu osakesalkkuun eniten niin euromääräisesti kuin asiakasmäärien perusteella. Vuonna 2022 ensiostona ostettiin puolestaan eniten Sampoa.  

– Finnair on ollut pitkään suomalaisten kansaosake, mutta koronavuodet olivat matkailualalle hankalat ja Finnairin kurssi on ollut viime vuodet laskusuuntainen. Tämä on saanut monen uuden sijoittajan pään kääntymään toisaalle, sanoo OP:n henkilöavusteisten sijoituspalveluiden kehittämisestä vastaava Tiina Routamaa.

Tiesitkö, että osuuspankin omistaja-asiakkaana saat etuja ja alennuksia sijoittamiseen? Avaat arvo-osuustilin ja osakesäästötilin maksutta sekä saat alennusta osakekaupoista.

Katso kaikki edut sijoittamiseen

Alkuvuonna ensiostoja tehtiin enemmän kuin parina edellisenä vuonna 

Vaikka osakemarkkinoilla on alkuvuonna ollut heiluntaa, uusia osakesijoittajia on tullut markkinoille runsaasti.

OP:n asiakasdatan mukaan tammi-helmikuussa OP:n henkilöasiakkaat tekivät osakkeiden ensiostoja enemmän kuin samaan aikaan vuosina 2021 ja 2022.  Maaliskuussa ei kuitenkaan päästy viime vuoden ennätyksellisiin lukuihin.

– Viime vuoden maaliskuussa osakekurssit romahtivat hetkellisesti muun muassa Venäjän hyökkäyssodan takia. Alentuneet kurssit saivat monet osakeostoksille. Tämän vuoden maaliskuussa ei ollut viime vuoden kaltaista ostoryntäystä, vaikka ensikauppoja tehtiinkin enemmän kuin koronavuoden 2020 maaliskuussa, sanoo Routamaa.

Tänä vuonna eniten osakkeiden ensikauppoja ovat eri ikäryhmistä tehneet 25–34-vuotiaat OP:n asiakkaat. Osakesijoittaminen aloitetaan kuitenkin keskimäärin vasta 40-vuotiaana.

– OP:lla miehet aloittavat osakesijoittamisen keskimäärin 39-vuotiaana ja naiset 45-vuotiaana. Nuorille olisi tilaa, tiivistää Routamaa.

OP:n henkilöasiakkaiden ensiostona ostetuimmat osakkeet asiakkaiden lukumäärän mukaan, vuodet 2021–2023: 

  1. Finnair
  2. Nordea
  3. Fortum
  4. Nokia
  5. Sampo
  6. Kone
  7. Marimekko
  8. Nokian Renkaat
  9. UPM-Kymmene
  10. Neste

Tiesithän, että sijoittamisen voit aloittaa juuri sinulle sopivalla summalla? Osakesijoittaminen on historian valossa tehokas tapa laittaa rahat tuottamaan.

Näin aloitat osakesijoittamisen alk. 100 €/kk

Kyseessä ei ole sijoitussuositus, -neuvonta tai kehotus ostaa tai myydä arvopapereita eikä sitä tule sellaiseksi käsittää. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki. Omistaja-asiakkaan edut tarjoaa osuuspankki.