Miten säästää pesämuna unelmia varten? Uusi palvelu auttaa tekemään sijoitussuunnitelman
Lisää aiheesta
Unelmoitko vaurastumisesta tai omasta asunnosta, mutta et tiedä, miten aloittaa säästäminen? Uusi palvelu neuvoo, miten voit saavuttaa unelmasi.
Säännöllisestä säästäminen on tärkeä osa oman talouden hallintaa, ja omasta nettopalkasta olisi hyvä saada osa säästöön. Sopivan puskurirahaston koko vaihtelee yksittäisen henkilön tilanteesta riippuen. Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että jokaiselta olisi hyvä löytyä vähintään kolmen kuukauden nettopalkkaa vastaava summa säästöinä.
Miten säästämisessä ja sijoittamisessa voi päästä alkuun? Monelle juuri säästämisen aloittaminen on hankalaa.
– Tiedämme asiakastutkimusten perusteella, että monet asiakkaat kokevat sijoittamisen hankalana ja alkuun pääseminen on vaikeaa. Lisäksi monelle sijoittaminen ei ole pitkäjänteistä, ja pitkän aikavälin hyödyt jäävät siksi saavuttamatta. Nyt meiltä on tulossa uusi palvelu, joka tuo näihin ongelmiin ratkaisut, OP Sijoituskumppani-palvelusta vastaava Alice Wickholm sanoo.
OP Sijoituskumppani avuksi
Helpottaakseen sijoittamisen aloittamista OP on kehittänyt uuden OP Sijoituskumppani-palvelun. Se on digitaalinen sijoitusneuvoja, joka auttaa rakentamaan sijoitussuunnitelman unelmien totauttamiseksi. Siihen pääsee OP-mobiilin kautta puhelimella, Sijoitukset-välilehdeltä.
Sijoituskumppani toimii näin:
- Jotta OP Sijoituskumppani osaa antaa sinulle tavoitteesi sopivan rahastosuosituksen ja tehdä sijoitussuunnitelman, se kysyy sinulta muutaman kysymyksen muun muassa tavoitteestasi ja taloudellisesta tilanteestasi.
- Vastaustesi perusteella palvelu suosittelee sinun tavoitteesi sopivaa rahastoa ja antaa arvion siitä, miten ja missä ajassa saavutat tavoitteesi.
- Kun olet lopuksi tutustunut rahaston avaintietoesitteeseen ja muihin asiakirjoihin, voit yhdellä napin painalluksella aloittaa rahastoon sijoittamisen haluamassasi tahdissa ja haluamallasi summalla. Rahastoon voi säästää sekä kertasijoituksina että kuukausittain. Sijoitettavia summia voit muuttaa helposti ja milloin vaan OP-mobiilissa.
- Kun säästäminen on aloitettu, pääset seuraamaan tavoitteesi kehittymistä OP Sijoituskumppanin kautta. Se näyttää esimerkiksi kuvion siitä, miten pitkälle olet edennyt ja kuinka lähellä olet tavoitettasi. Se myös lähettää sinulle viestejä edistymisestäsi. Voit tarvittaessa helposti muuttaa kuukausittain säästöön menevää summaa.
Kenelle OP Sijoituskumppani on?
Palvelu sopii varsinkin aloittelevalle sijoittajalle mutta myös kokeneille, jotka haluavat helpon tavan sijoittaa. Pankissa ei tarvitse erikseen käydä, vaan kaikki onnistuu palvelun kautta puhelimella, vaikka kotisohvalla löhöillessä.
Vastuullisia rahastoja
Palvelussa on kolme uutta rahastoa, jotka ovat vastuullisia ja kustannustehokkaita, ja jotka sijoittavat maailmanlaajuisesti. Sijoituskohteiksi valitaan yrityksiä, jotka ovat vastuullisuusasioissa toimialansa parhaiden joukossa. Vastuullisuutta arvioidaan mittareilla, jotka liittyvät esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan, saasteiden vähentämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin.
– Kaikkien tärkeintä on, että aloittaa säästämisen ja sijoittamisen. Kun on aloittanut, niin seuraavat askelmat ovat helpompia. On helpompi pysyä suunnitelmassa ja olla pitkäjänteinen, kun suunnitelmat ovat olemassa. OP Sijoituskumppani auttaa ja kannustaa tässä, Wickholm sanoo.
OP Sijoituskumppani -palvelun tarjoaa osuuspankki. Palvelussa tarjottavia rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy.
Tutustu OP Sijoituskumppani-palveluun op.fi-sivuilla.