Tammikuun lopulla Nokian osakkeen kurssi nousi yhden päivän aikana New Yorkin pörssissä yhdeksänkymmentä prosenttia ja laski sitten taas kymmenillä prosenteilla. Vaikutukset näkyivät lievempinä myös Suomessa.

OP:n seniorianalyytikko Kimmo Stenvallin mukaan ilmiön taustalta löytyy sosiaalinen media, ennen kaikkea Reddit-keskustelusivuston Wallstreetbets-kanava.

– Sivustolla annettiin yksinkertaisia kehotuksia hankkia Nokiaa ja ryyditettiin viestejä huutomerkeillä ja emojeilla. Nokian osakkeita alettiin tämän jälkeen ostaa valtavia määriä.

Kurssinousu perustui vain tähän somessa syntyneeseen ilmiöön. Nokian toiminnassa tai sen toimintaympäristössä ei ollut mitään, mikä olisi antanut aihetta arvonmuutoksille.

– Samantapaisia somessa synnytettyjä nostatuksia on kohdistunut myös kivijalkakaupassa tietokone- ja konsolipelejä myyvään Gamestop-yritykseen sekä ohjelmistoyhtiö Blackberryyn.

Reddit-yhteisöllä on monia päämääriä

Reddit-keskustelusivuston Wallstreets-kanavalle on kerääntynyt noin pari miljoonaa piensijoittajaa.

Stenvall arvioi, että ilmiöön osallistuneilla henkilöillä on hyvin erilaisia päämääriä.

– Osalle kyseessä saattaa olla jonkinlainen karnevalistinen hauskanpito. Mutta samaan aikaan joku heistä tekee tietenkin arvonnostatuksilla myös rahaa, ja joku menettää sitä, jos ostaa osakkeita huippukalliilla.

Joukkoa on kuvailtu myös esimerkiksi kolmekymppisten miesten ”armeijaksi”, joka pyrkii sotkemaan Wall Streetin pankkien ja suursijoittajien suunnitelmat.

– Tavoitteena on ollut häiritä erityisesti sellaisten rahastojen toimintaa, jotka eivät ole uskoneet kyseisten yritysten tulevaisuuteen ja jotka ovat myyneet osakkeita lyhyeksi.

Lyhyeksimyynti eli shorttaus  tarkoittaa sitä, että sijoittaja lainaa osakkeita, joiden hinnan hän arvioi laskevan, myy nämä, ja kun tulee aika palauttaa osakkeet, ostaa ne takaisin markkinoilta.  Sijoittaja tekee voittoa, jos hän myy kalliimmalla kuin ostaa.

Taustalla on myös pitkään jatkunut nousukausi

Reddit-ilmiö selittynee osaltaan myös pitkään jatkuneella nousukaudella. Monet nuoret yhdysvaltalaiset piensijoittajat ovat nähneet vain sellaisen ajan, kun osakkeet menevät ylöspäin.

– Myös Tiktokissa on nykyään paljon videoita, joissa nuoret hehkuttavat, kuinka hauskaa ja helppoa osakkeiden ostaminen on. Heidän mukaansa riittää, että sijoitat 10 000 dollaria osakkeisiin ja kuukauden kuluttua sinulla onkin jo 15 000 dollaria.

Todennäköistä on, että some vaikuttaa tulevaisuudessakin osakemarkkinoihin. Viranomaisten mahdollisuudet ilmiön hillitsemiseksi ovat rajalliset. Alan sääntely perustuu pankkeihin ja rahoituslaitoksiin.

– Jos sosiaalisen median saitteja suljetaan tai kaupankäyntiä rajoitetaan, keskustelu siirtyy uuteen paikkaa,  tai sijoittajat voivat vaihtaa välittäjää. Toisaalta markkinatalouden häiriötön toiminta on tärkeä arvo Yhdysvalloissa, joten joitakin toimenpiteitä viranomaisten taholta varmaan nähdään.

Harkinta ja pitkäjänteisyys kannattavat

Stenvallin mielestä ilmiö ei kuitenkaan vaikuta osakemarkkinoiden perusperiaatteisiin.

– Jokaisen kannattaa edelleen noudattaa omaa sijoitusfilosofiaansa. Hyviä avainsanoja ovat päätösten huolellinen harkinta sekä pitkäjänteisyys.

Suuret kurssinousut, jotka näyttävät olevan arkitodellisuudesta irrallaan, ovat tavallisesti varsin lyhytaikaisia.

– Mikäli tuntuu, että jonkun osakkeen arvostus on selvästi irti yhtiön liiketoiminnan fundamenteista, niin silloin voi olla hyvä aika kotiuttaa voittoja.

Kiinnostuitko aiheesta? Katso lisää videolta! 

Muuta evästeasetuksiasi