– Mulla on ollut aina selkeä ajatus siitä, että haluan isäksi. Se tapahtui ehkä vähän vanhempana kuin joskus ajattelin. Mutta hyvä näin, nyt olen tosi iloinen siitä, että olen kahden lapsen isä, Tommi kertoo.

– Aina tiesin, että haluan isäksi, mutta en ehkä ajatellut koskaan, että mulla olisi neljä lasta. Neljä lasta on ihan hirveän paljon nykypäivänä Suomessa. Multa kysytään, olenko lestadiolainen tai enkö ole kuullut kondomista, Tuomas kuvailee.

"Mä oon koko päivän siivonnut täällä"

Tommi jäi kotiin seitsemän kuukauden hoitovapaalle esikoistytön ollessa kymmenen kuukauden ikäinen. Nyt suunnitteilla on tehdä samoin myös toisen lapsen kanssa. Tommi suosittelee lämpimäsi hoitovapaata kaikille isille.

– Se oli ihan mahtava kokemus. Se jotenkin lähentää isää lapsen kanssa ja antaa ihan toisenlaista mahdollisuutta ja aikaa osallistua arjen pyörittämiseen. Sanoisin, että se on yksi osasyy siihen, minkä takia tyttö on niin isäntyttö, Tommi kuvailee.

Tommi toteaa, että hänen jäädessä lapsen kanssa kotiin moni muukin asia lapsen kanssa olemisessa muuttui samaan aikaan: Lapsi alkoi syödä kiinteää ruokaa ja nukkua päiväunia. Arki helpottui monelta osin.

– Tavallaan vein ne rusinat pullasta. Aina puhutaan, että vanhempainvapaa ei ole lomailua niin kyllä se mulle oli aivan täyttä lomaa, Tommi toteaa.

Tuomas on puolestaan viettänyt yhden kesän kotona kahden taaperoikäisen kanssa vaimon käydessä töissä. Se kesä ei ollut helppo.

– Meillä roolit kääntyivät ympäri ihan totaalisesti. Kun vaimo tuli töistä ja laski laukkunsa lattialle, huusin että et laske sitä siihen, mä oon koko päivän siivonnut täällä, Tuomas muistelee.

Kiire kiristää isän pinnaa

Jos isyyden kielteiset tunteet nousevat pintaan ja pinna joutuu koetukselle, on Tommin ja Tuomaksen mukaan syynä useimmiten kiire ja myöhässä olemisen tunne.

– Aamuherätykset ovat hankalia: Saada lapsi ylös sängystä, pukeutumaan, pesemään hampaat ja tekemään kaikki asiat viivyttelemättä ja vielä kävelemään päiväkotiin niin, että ollaan siellä ajoissa, Tommi kertoo.

­Myös Tuomas toteaa, että kiireiset lähdöt ovat hermoja kiristäviä hetkiä.

– Sitten lapset ovat kuin spagettia ja joutuu nostelemaan niitä lattialta, Tuomas kuvailee.

Toisaalta Tuomas muistuttaa, että lapsilla on valtavan hyvä huumorintaju. Kiukkutilanteetkin voisi useammin pyrkiä ratkomaan naurun kautta.

– Jos lapsella on vaikka kunnon itkupotkuraivarit niin pystyisikin heittämään siihen jonkun sopivan pissakakkajutun. Raivari menee sillä tosi äkkiä ohi.

– Tai jos itse heittäytyy siihen lattialle ja tekee samanlaiset itkupotkuraivarit. Tämä on testattu, ja yleensä tilanne muuttuu nauruksi, Tommi vinkkaa.

Valikoiva kuulo kasvatusneuvoille

Mitä isät haluaisivat vinkata muille vanhemmille, jotka painivat vanhemmuuden haasteiden keskellä?

– Itseäni vanhempi sukupolvi on sanonut usein, että heitä kaduttaa elämässä se, että ei ollut lasten kanssa silloin, kun lapset olivat pieniä. Tätä olen käyttänyt ohjenuorana ja olen pyrkinyt siihen, että annan aikaa mahdollisimman paljon nyt. Toinen neuvo on se, että liika varovaisuus ei kannata. Kyllä ne lapset pärjää, Tuomas pohtii.

Tommi puolestaan vinkkaa kuuntelemaan valikoivasti muiden ihmisten kasvatusneuvoja. Kaikki neuvot eivät yksinkertaisesti sovi kaikille.

– Vaikka sanotaan, että ei ne lapset nyt niin kovin erilaisia ole, niin kyllä eroja on. Olemme huomanneet jo kahden lapsen kanssa, että se, mikä toimi ensimmäisen lapsen kohdalla ei toimikaan enää toisella. Eli se niistä neuvoista, Tommi naurahtaa.

Kuuntele lisää Tommin ja Tuomaksen mietteitä isyydestä Alkuja-podcastistamme. Tässä jaksossa puhutaan isyydestä – sen paineista ja ihanuudesta. Mukana keskustelemassa suositun Isyyspakkaus-blogin Tommi Koivisto sekä mediatyöläinen Tuomas Rajala. Podcastin juontaa Maria Veitola.

Joko olet kuullut #Perheenlisä-eduistamme? Saat esimerkiksi syntyvän lapsen terveysvakuutuksen vuodeksi veloituksetta. Lue lisää.

Syntyvän lapsen vakuutus

Edun voimassaoloaika ja ehdot: Etu on voimassa 9.5.2016–31.12.2017 syntyvän lapsen terveysvakuutuksen ottaneille. Syntyvän lapsen vakuutusta voi hakea heti, kun rakenneultraäänitutkimus on tehty aina synnytyksen alkamiseen asti. Äidin tulee olla laskettuna aikana enintään 45-vuotias ja hänen tulee osallistua kaikkiin tarjottuihin raskaudenaikaisiin tutkimuksiin ja seulontoihin, joilla selvitetään syntyvän lapsen terveydentilaa. Syntyvän lapsen vakuutusta hakiessa äiti täyttää terveysselvityksen, jonka perusteella vakuutuksen myöntäminen ratkaistaan.

Vakuutus astuu voimaan siitä päivästä, kun äiti on vakuutuksen hakemisen yhteydessä täyttänyt terveysselvityksen ja on siitä hetkestä lähtien vuoden maksuton. Sen jälkeen vakuutus jatkuu maksullisena. Vakuutuksen voi irtisanoa milloin tahansa vakuutuskauden aikana. Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy.

Henkivakuutus vanhemmille

Edun voimassaoloaika ja ehdot: Etu on voimassa 9.5.2016–31.12.2017 välisenä aikana NewLife-henkivakuutuksen ottaneille. Vakuutus on alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmille tarkoitettu henkivakuutus, jossa henkivakuutusturva on 40 000 €/vanhempi. Vakuutuksen voi ottaa heti lapsen syntymän jälkeen aina siihen asti kun lapsi täyttää 1 vuotta. Vakuutus astuu voimaan siitä päivästä, kun vanhempi hakee vakuutusta ja on siitä hetkestä lähtien vuoden maksuton. Vakuutus ei edellytä terveysselvityksen täyttämistä. Vakuutuksen myöntää OP-Henkivakuutus Oy.

Lyhennysvapaa perheille

Edun voimassaoloaika ja ehdot: Etu on tarkoitettu perheille, joissa on 9.5.2016–31.12.2017 välisenä aikana alle vuoden ikäinen lapsi tai joihin on syntymässä lapsi. Lyhennysvapaa asuntolainalle voidaan myöntää raha- ja laina-asiansa hyvin hoitaneille asiakkaille enintään 12 kuukaudeksi ilman palveluhinnaston mukaista toimitusmaksua. Lyhennysvapaaetua voi hakea verkosta ja konttorista hankkeen voimassaolon aikana. Lyhennysvapaan myöntää OP.