Yritys tarvitsee rahoitusta kaikissa elinkaarensa vaiheissa, ja erilaisia rahoitusvaihtoehtoja onkin yritykselle tarjolla paljon. Näin asiantuntijamme neuvoo valitsemaan eri rahoitusmuotojen välillä.
Aku Syrjä on iloinen siitä, että vanhemmat antoivat serkusten aikanaan hypätä pois lukiosta ja löytää oma tiensä. Hänen tiensä vei yritysryppään johtajaksi.
Neljän veljeksen ja isän yhteinen unelma on siivittänyt vääksyläisen Viipurilaisen Kotileipomon kasvuun kovalla työllä ja kilpailumenestyksen vauhdittamana.
Pienkuormaajia valmistava ja myyvä Avant Tecno otti koko Suomen jälleenmyynnin omiin käsiinsä vaikeassa markkinatilanteessa. Se oli riski, joka kannatti.
Byrokratia välillä uuvuttaa, mutta päiväkotiyrittäjäksi ryhtyneen KTM Malla Linturin päivän piristyksiä ovat työn lomassa saadut halaukset ja pikku pusut.
Työpaikan menetys sysäsi Timo Kiviluoman uudelle työuralle. Hän pisti yrityksen pystyyn pikavauhtia ja huoltaa, korjaa ja tarkastaa nyt henkilönostimia poikansa kanssa.
Anna Saari ajatteli, että konkurssi on pahinta, mitä yrittäjälle vo tapahtua. Kun hän haki kaksi yritystään konkurssiin, se olikin helpotus ja alku uudelle.
Antellin perheyrityksellä on kokemusta sukupolvenvaihdoksesta jo usean sukupolven ajalta. Kohta Tomi Lanton on aika siirtää ohjat seuraavalle polvelle – vai onko?
Asiantuntija tarjoaa verkkokaupan perustamiseen hyvää kaavaa: kävijät x konversio x keskiostos. Se on syytä miettiä huolella läpi ennen kuin suunnittelee logistiikkaa.