1. Lämmin juotava

Lämpimästä juomasta tai keitosta nouseva höyry avaa tukkoista nenää, ja kuuma neste rauhoittaa kurkkua. Runsas nesteytys myös ohentaa limaa ja saa sen irtoamaan helpommin.

2. Piparjuuri

Irrota limaa hengitysteistä kurlaamalla piparjuurella. Lisää raastettua piparjuurta ja hunajaa lasilliseen vettä ja kurlaa sillä nieluasi.

3. Suolavesi

Kurkun kurlaaminen suolavedellä kostuttaa kurkkua ja helpottaa kurkkukipua. Lisää lämpimään veteen teelusikallinen suolaa ja kurlaa sillä neljä kertaa päivässä.

Nuha, tukkoisuus ja poskiontelovaivat puolestaan helpottuvat, kun huuhtelet nenän nenäkannulla. Sopiva suolaliuos syntyy puolesta litrasta kädenlämpöistä vettä ja noin teelusikallisesta hienoa, jodioimatonta merisuolaa. Kannun saa apteekista, ja sille on monessa taloudessa käyttöä myös allergia-aikana.

4. Nenäteippi

Helpota tukkoista nenää apteekissa myytävällä nenäteipillä. Nenän päälle liimattava teippi aukaisee nenän hengitysteitä ja helpottaa hengittämistä. Vaikutus: saat nukuttua paremmin.

5. Lepo

Vedä peitto korville ja lepää kunnolla. Näin elimistösi käyttää energiansa flunssan nujertamiseen, ja paranet nopeammin kuin puolikuntoisena kotona tai töissä rehkien.