Juho Toivolalla on nyt takana pian pari vuotta kokoaikaista yrittäjyyttä. Yrittäjyyden ja vaativan palkkatyön yhdistäminen oli alkanut olla niin aikaa vievää ja kuormittavaa, että Toivolan oli ollut pakko tehdä valintoja.

– Tunnistin mahdollisuudet, että yrittäjänä voisin tienata lisää, ja pystyisin tekemään asioita laajemmin. Oli valittava, keskitynkö johtajauran kehittämiseen korporaatiossa vai alanko yrittäjäksi. Näin yrittäjyydessä mahdollisuuksia kehittyä ja myös vapaus ja vastuu kiehtoivat, Toivola toteaa.

Toivola päivitti liiketoimintasuunnitelmansa siirtyessään päätoimiseksi yrittäjäksi. Hän asetti ensimmäistä kertaa tavoitteet kuukausi- ja vuosiliikevaihdolle, ja mietti, millaisella tekemisellä niihin helpoiten pääsee ilman, että repii itseään rikki.

– Samalla otin paljon systemaattisemman otteen myyntiin ja markkinointiin, eli sen puolen investoinnit kasvoivat merkittävästi.

Toivola suosittelee sivutoimista yrittäjyyttä kaikille yrittäjyydestä haaveileville. Se on hyvä tapa luoda verkostoja ja testata palvelujensa tarpeellisuutta.

– Monella yrittäjällä kestää kauan, ennen kuin ensimmäinen lasku lähtee. Tärkeää on alkaa saada tulovirtaa. Se voi onnistua helpommin, kun ei aloita ihan tyhjästä.

Toivola kertoo tehneensä virheitä ja myi esimerkiksi palvelujaan ensin liian halvalla.

– Kannattaa tunnustella miltä hinta tuntuu, kun tekee tarjousta. Fiilis on hyvä mittari. Jos myy liian halvalla, tekemisen ajan voi harmittaa, ja tulee painetta säästää ajankäytössä. Se voi näkyä laadussa, ja kaikki häviävät.

Korona ei pysäyttänyt alkanutta liiketoimintaa

Rekrytointikouluttajana ja keynote-puhujana toimiva Toivola sai yrityksensä toimimaan juuri ennen koronaa. Kun olemassa olevia asiakkuuksia löytyi jo valmiiksi, ei korona lopulta vaikuttanut töihin montaa viikkoa. 

Toivolan asiakkaat ovat enimmäkseen suuria pörssiyhtiöitä, mutta myös julkiseen sektoriin kytkeytyviä organisaatioita, kuten sairaanhoitopiirejä.

– Työkseni mietin, miten esimerkiksi terästehtaalle Raaheen saadaan lisää osaavaa työvoimaa, tai miten henkilöstöpalvelujen työntekijöiden pitäisi kehittää osaamistaan, jotta he löytävät toimeksiantoihin nopeammin kaivinkoneenkuljettajia. 

Toivola on aktiivinen somessa, ja aktiivisuus on poikinut oman alan kaupallisia yhteistöitä. Myös pitkä työura on auttanut laajan verkoston luomisessa.

Juho Toivola suosittelee sivutoimista yrittäjyyttä kaikille yrittäjyydestä haaveileville. Se on hyvä tapa luoda verkostoja ja testata palvelujensa tarpeellisuutta.

Palkka on isoin kuluerä

Toivola maksaa itselleen 5 000 euroa palkkaa kuukaudessa, ja kattaa sillä kolmilapsisen perheen juoksevia kuluja.

– Kirjanpidon näkökulmasta palkka on isoin kuluerä. Yrittäjänä mietin, mitä on varaa tai mitä kannattaa maksaa. Järkevää voisi olla ottaa raha osinkoina palkan sijaan, mutta nyt on näin, Toivola pohtii.

YEL-vakuutus usein puhuttaa yrittäjiä. Sitä Toivola maksaa vuosipalkkansa mukaan.

– Sen kuukausierä on merkittävä. Jotkut maksavat minimin ja sijoittavat ”säästyneet” rahat, mutta itse maksan sen mukaan, mitä tienaan. 

Kuluja tulee myös esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin ulkoistamisesta, kirjanpitäjästä ja toimitiloista Lempäälän keskustassa. Aloitteleva yrittäjä usein pihistelee tein itse ja säästin -ajatusmallilla. 

Toivola toteaa miettivänsä välillä, tarvitseeko jotain asiaa tehdä. Jos vastaus on kyllä, seuraavaksi hän miettii, onko järkevää tehdä asia itse vai ostaa palvelulle tekijä.

– Yrittäjyydestä syntyy kuluja, mutta ne voi nähdä investointeinakin. Koen, että ostaessani jonkin asian palveluna saan rahoilleni parempaa vastinetta kuin että palkkaisin työntekijän, Toivola sanoo.

Juho Toivolan yrityksen kuukausittain toistuvia kiinteitä kuluja

Taulukko ei sisällä kaikkia yrityksen kuukauden kiinteitä kuluja eikä veroja tai muita palkan sivukuluja.

Palkka5 000 euroa
Toimitilavuokra278 euroa
YEL-vakuutus1 220 euroa
Puhelinlasku120 euroa
Kirjanpito300 euroa
Somemarkkinointi1 00 euroa
Muut myynnin ja markkinoinnin kulut2 000 euroa
It-palvelut186 euroa

Kassassa rahaa kaiken aikaa

Toivola seuraa rahavirtoja taloushallinto-ohjelman sivuilla. Tavoitteena on, että yrityksen kassassa on jatkuvasti tietty määrä rahaa.

– Haluan, että minun olisi taloudellisesti mahdollista pitää kuukauden ylimääräinen loma milloin tahansa. En ehkä pidä sellaista lomaa, mutta pelkkä ajatus sen mahdollisuudesta tuo mielenrauhaa.

Toivola toteaa, että voisi paikoin olla kustannustehokkaampi.

– En tarkastele jokaista laskua. Mieluummin mietin, mistä saisin lisää työtä tai parempihintaista työtä, että saan kasvatettua tuloja. Raha totta kai kiinnostaa ja seuraan toimintani kannattavuutta, onhan se yksi olennainen osa yrittäjyyttä. 

OP Uusimaan yritysasiantuntija Joonas Järvisen vinkit

OP Uusimaan yritysasiantuntija Joonas Järviselle Juho Toivolan nimi on tuttu Linkedinis. 

– Toivolan tapa testata markkinoita ensin sivutoimisena yrittäjänä on erittäin hyvä tapa aloittaa yritystoiminta. Se auttaa kysynnän kartoittamisessa ja oman työn hinnoittelussakin, Järvinen pohtii. 

Erittäin suositeltavaa on tehdä liiketoimintasuunnitelma. Varsinkin alkuvaiheessa sen tekeminen kirkastaa tulevia palveluita, omia tavoitteita ja sitä tarvitaan, jos hakee pankilta rahoitusta alkuinvestointeihin.

– Kun laskee budjettia, niin ymmärtää, minkä verran tarvitsee liikevaihtoa, että saa pakolliset kulut, kuten palkkakulut, toimitila- ja YEL-maksut katettua. Arviossa kannattaa olla realistinen, mutta skenaarioita voi luoda useamman.

OP Uusimaan yritysasiantuntija Joonas Järvinen suosittelee laatimaan yritykselle realistisen budjetin hahmottaakseen, paljonko yritys tarvitsee liikevaihtoa ollakseen kannattava.

YEL-työtulo tuo turvaa

Osa yrittäjistä maksaa itselleen palkkaa, osa taas nostaa osinkoja, jotkut sekä että. Miettimisen arvoista on, mikä määrä on järkevää nostaa osinkoja palkan lisäksi. Ennen niiden nostamista kannattaa miettiä, onko tulossa investointeja, joihin pitää olla rahaa kassassa. 

– Palkka vai osinko -keskustelu on monimutkaista, eikä ole vain yhtä oikeaa kaikille yrittäjille sopivaa vastausta. Kun toiminta on käynnistynyt hyvin ja osinkoja voidaan maksaa, hyvä kirjanpitäjä on kallisarvoinen apu osinkojen jakamista suunnitellessa. Myös vero.fi-sivuilta löytyy asiasta tietoa, Järvinen toteaa.

YEL-työtulon määrä vaikuttaa yrittäjän eläkekertymään. YEL-vakuutus myös turvaa yrittäjän toimeentulon silloin, jos sairastuu, menettää työkyvyn tai jää perhevapaalle. 

– Riittävä YEL-työtulon taso on tärkeä. Lisäksi yrittäjän vapaaehtoinen eläkevakuutus on hyvä tapa kerryttää lisäeläkettä. Etuna on myös se, että vakuutusmaksut ovat 8 500 euroon asti vähennyskelpoisia yrityksen verotuksessa, eikä niitä katsota palkaksi, Järvinen toteaa.

Järvinen kehuu Toivolan asennetta yrittäjyyttä ajatellen.

– Yrittäjällä on kaksi tapaa tehdä parempaa tulosta – karsia kuluja tai lisätä tuottoja. Toivolan kaltaisessa asiantuntijatyössä suurin kulu on usein palkka, eikä sellaisia kuluja välttämättä ole paljon, joista voisi karsia. Tuottojen lisääminen onkin siis hyvä tapa, mutta arjen tasapaino on hyvä pitää mielessä myös yrittäjänä. On tärkeää, että vapaa-aikaa jää riittävästi työn vastapainoksi.

Järvisen vinkit aloittelevalle yrittäjälle

1. Varsinkin yrittäjyyden alkutaipaleella OP Kevytyrittäjä -palvelu on hyvä tapa harjoitella osa-aikaista yrittäjyyttä. Saat y-tunnuksen ja laskutus sujuu helposti. Ainoa kulu on 5 prosentin palvelumaksu myynnistä. Kun liikevaihto ylittää 30 000 euroa, loppuvuosi on ilmaista.

2. Osa-aikaisesta yrittäjyydestä kokoaikaiseen siirtyessä kartoita, minkälainen liikevaihdon lisäys on tavoitteena. Budjetoi kulut. Minkä verran liikevaihtoa pitää saada, että saat juoksevat kulut katettua?

3. Kun ulkoistat palveluja, joita et osaa tai halua tehdä, jää sinulle enemmän aikaa yritystoimintasi kehittämiseen ja laskutettavan työn tekemiseen. Näin työstä saatava tulo kattaa osaltaan ulkopuolisesta palvelusta koituneita kuluja. 

4. Pohdi kulurakenteiden joustavuutta ja seuraa kassavirtaa. Jos liikevaihto laskee, joustavatko kulut? Kun joustovaraa on, pystyt paremmin sopeutumaan poikkeustilanteisiin. Kulujen seuraaminen onnistuu OP-yritysmobiilissa ajasta ja paikasta riippumatta.

Lue myös:

Taloudenhallinnasta arjen rutiini – yrityksen raha-asioiden perusteet

Kasvata talousosaamistasi Yrittäjän talousvalmennuksessa. Opi uutta talouden eri teemoista, lue yrittäjätarinoita ja vie oivallukset arkeesi. Tutustu Yrittäjän talousvalmennukseen