Hyvä tuote ei kansainvälisessä kilpailussa aina riitä. Kaupan ratkaisee yhä useammin myös se, millaisia rahoitusratkaisuja asiakkaalle voidaan tarjota. 

Parhaimmillaan oikeat viennin rahoitusratkaisut auttavat voittamaan kilpailutuksia, tarjoamaan asiakkaille houkuttelevia kokonaisratkaisuja ja avaamaan ovia uusille markkinoille. 

– Liian moni kansainvälinen kauppa jää Suomessa tekemättä, koska viennin rahoitusratkaisuja ei tunneta tai hyödynnetä riittävästi. Rahoitusosaamisella onkin suuri merkitys paitsi yksittäisille yrityksille, myös koko Suomen kilpailukyvylle, OP Yrityspankin johtaja Antti Niemelä painottaa.

Uusi FEX Finland -verkosto syntyi alan sisältä

Keväällä 2026 rahoituksen ja viennin kokeneet asiantuntijat päättivät kääntää katseen haasteista ratkaisuihin. Sen seurauksena Andritzin Marika Toikka, Finnveran Jussi Haarasilta, Wärtsilän Tuomas Haapakoski sekä OP Yrityspankin Antti Niemelä perustivat yhdessä FEX Finland -verkoston.  

– Olimme tunnistaneet, että monella suomalaisyrityksellä olisi potentiaalia kasvaa kansainvälisesti tuomalla viennin rahoitusratkaisut entistä vahvemmin osaksi myyntiä. Sen sijaan, että olisimme jääneet odottamaan tilanteeseen muutosta, päätimme edistää sitä itse, Andritzin kansainvälisen kaupan ja asiakasrahoituksen johtaja Marika Toikka kertoo. 

Marika Toikka, Tuomas Haapakoski, Antti Niemelä ja Jussi Haarasilta OP Pohjolan Vallilan konttorin aulassa oransseilla sohvilla.
Marika Toikka, Tuomas Haapakoski, Antti Niemelä ja Jussi Haarasilta perustivat FEX Finland -verkoston tukemaan suomalaisyritysten vientiammattilaisten yhteistyötä ja osaamista.

FEX Finland sai inspiraationsa saksankielisen Euroopan (DACH) alueella toimivasta FEX-verkostosta, ja on nyt myös osa kansainvälistä FEX-yhteisöä. Verkoston tavoitteena on vahvistaa suomalaisyritysten vientiosaamista erityisesti asiakkaan rahoittamisen näkökulmasta. Verkosto tuo yhteen yrityksiä ja asiantuntijoita jakamaan kokemuksia, oppimaan toisiltaan ja löytämään yhdessä ratkaisuja erilaisiin viennin haasteisiin.

Viennin rahoituksen kolme kompastuskiveä

FEX Finlandin perustajat tunnistavat suomalaisessa vientikaupassa erityisesti kolme rahoitukseen liittyvää kompastuskiveä. Ensimmäinen kytkeytyy osaamiseen. Viennin rahoitusta ei opeteta oppilaitoksissa tai työpaikoilla riittävän systemaattisesti, vaikka sen merkitys on suuri.  

Toinen kompastuskivi liittyy siihen, miten resurssit ja vastuut yrityksissä jakautuvat. 

– Viennin rahoitusratkaisut nähdään usein tukitoimintona, jolloin ne voivat jäädä pieneksi osaksi yksittäisen ammattilaisen todella laajaa työnkuvaa. Silloin asiantuntijalla ei välttämättä ole aikaa syventyä siihen, miten tarjota asiakkaalle parhaat mahdolliset ratkaisut kaupan vahvistamiseksi, Finnveran suuryrityksistä vastaava liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta kuvailee.

Tuomas Haapakoski ja Jussi Haarasilta keskustelemassa nojatuoleissa.
Tuomas Haapakoski ja Jussi Haarasilta pitävät tärkeänä, että viennin ja rahoituksen parissa työskentelevät pääsevät jakamaan tietoa ja oppimaan toisiltaan.

Kolmas haaste on kulttuurinen. Rahoituksesta ei aina uskalleta keskustella avoimesti. 

– Rahoitus koetaan Suomessa myyntitilanteissa usein hankalana tai herkkänä aiheena. Olen urallani todistanut, miten myyjät eivät uskalla ottaa rahoitusta myyntitilanteessa puheeksi. Arastelun seurauksena on hävitty kauppoja kansainvälisille kilpailijoille, jotka osaavat tehdä rahoituksesta myyntivaltin, Toikka kertoo.

FEX Finland -verkosto tarjoaa kohtaamisia, vertaistukea ja mentorointia

FEX Finland -verkoston tavoitteena on ratkoa näitä kaikkia kompastuskiviä lisäämällä ymmärrystä ja yhteistyötä viennin rahoituksen ympärille.

Verkosto tarjoaa rahoituksen ja viennin parissa työskenteleville ammattilaisille maksutta vertaistukea, uusia kontakteja ja kohtaamisia, joissa jakaa kokemuksia ja kysyä neuvoa. 

Yksi verkoston keskeisimpiä elementtejä on mentorointi, joka tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta ja sparrata kokeneemman asiantuntijan kanssa. Se tarjoaa myös harvinaisen mahdollisuuden hyötyä käytännön kokemuksesta, jota ei oppikirjoista löydy. 

– Verkostossa on mukana pitkän linjan ammattilaisia yrityksistä, jotka toimivat globaalin vientikaupan kärjessä. Mentorointi voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että uusissa tai epävarmoissa tilanteissa tietää heti, kenelle soittaa, Wärtsilän kansainvälisen kaupan ja asiakasrahoituksen johtaja Tuomas Haapakoski kuvailee.