Heini Raivio, 24, löysi kevytyrittäjyyden vähän kuin sattumalta. Nykyään hän on ylpeä yrittäjä, jonka arjesta tekee mielekkään opintojen ja yrittäjyyden yhdistäminen.

Raivio opiskelee molekyylibiotieteitä Helsingin yliopistossa ja OP Kevytyrittäjäksi hän ryhtyi syksyllä 2018 keskusteltuaan äitinsä kanssa äidin yrityksen somemarkkinointitarpeista.

Raivion äiti kaipasi somevaikuttajana toimivalta tyttäreltään apua somekanavien hoitamiseen ja markkinointiin. Äiti ehdotti, että tytär ryhtyisi opintojen ohella hoitamaan yrityksen somemarkkinointia. Raivio pohti tuolloin, että jos hänen palveluistaan on apua äidin yritykselle, hän tarjoaisi niitä muillekin yrityksille.

– Päätin siltä istumalta perustaa OP Kevytyrittäjä -tilin. Kevytyrittäjänä minun olisi kätevää tarjota somestrategin palveluita eri yrityksille. Yrityksen perustaminen oli yllättävän helppoa. Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun yritys oli jo perustettu. Se oli todella helppoa, ja sain kaiken tehtyä puhelimella, Raivio kertoo.

Yrittäjyys oli käynyt Raivion mielessä jo aiemmin, ja kevytyrittäjäpalveluita tarjoavat toimijat olivat hänelle ennestään tuttuja.

– OP Kevytyrittäjä -palvelu tuntui vaihtoehdoista minulle sopivimmalta. Se vaikutti helposti lähestyttävältä ja helppokäyttöiseltä. Minusta oli hienoa, että palvelun mukana tuli Y-tunnus.

Raivio ei kokenut tarvitsevansa starttirahaa, vaan hän halusi ryhtyä heti töihin ja katsoa, miten yrittäjyys lähtee sujumaan.

– Tienaan saamatta jääneen starttirahan työnteolla takaisin.

Mikäli starttirahaa mielii hakea, tällöin starttirahahakemus täytyy tehdä ensin ja perustaa yritys vasta sen jälkeen. Starttirahaa ei voi hakea jälkikäteen.

Heini Raivion arjesta tekee mielekkään haastavien opintojen ja kevytyrittäjyyden yhdistäminen.

Yrittäjyys on avannut uusia ovia

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Raivio oli toiminut noin vuoden verran lukion ohessa somevaikuttajana. Tämän työn aloitusajankohdan hän laskee siitä, jolloin hän teki ensimmäisen kaupallisen yhteistyön.

Vuosien varrella sometekeminen on ammattimaistunut ja hänen Instagram-yleisönsä on kasvanut. Näitä käytännön oppeja hän on hyödyntänyt tarjoamalla yrityksille somestrategin palveluita.

Yrittäjyys on Raiviolle ylpeydenaihe, josta hän ei arkaile kertoa muille. Asian puheeksi ottaminen on tarjonnut hänelle uusia mahdollisuuksia.

– Viime kesänä tein esimerkiksi yhden juontokeikan, jonka laskutin OP Kevytyrittäjä -palvelun kautta ja erään syksyn päätin hankkia lisätuloa tekemällä kynsien kestolakkauksia suoritettuani ensin kurssin niiden tekoon.

Raivio on kokenut, että yrittäjyys madaltaa kynnystä tehdä yhteistyötä yritysten kanssa. Yritysten välinen yhteistyö vähentää paperityötä laskutettavalta yritykseltä, kun työnantajamaksut ja muut sivukulut jäävät pois.

Monta rautaa tulessa

Raivio on aikaansaava ihminen. Täysipäiväisen opiskelun ohella hän tekee OP Kevytyrittäjä -palvelun kautta satunnaisia työkeikkoja ja kaiken tämän lisäksi hän käy palkkatöissä alalla, jota hän opiskelee.

– Olen aina ollut sellainen ihminen, että tykkään siitä, kun on monta rautaa tulessa samaan aikaan. Uuden oppiminen on sekä innostavaa, että haastavaa, jolloin some ja markkinointikuviot tuovat arkeen mukavaa vaihtelua. Minua kiinnostaa opiskelemassani alassa lääketieteellinen puoli ja genetiikka, jonka parissa haluan tulevaisuudessa työskennellä. Alkavana syksynä aion opiskella Aalto-yliopistossa muutaman markkinoinnin kurssin, joista saan lisää työkaluja yritystoimintaani.

Nämä erilaiset asiat – yrittäjyys ja opiskelu, tekevät Raivion arjesta mielekästä.

– Haluan yhdistää jatkossakin yrittäjyyden ja opiskelemani alan. Yrittäjyys ja yrityksen kautta tekemäni työt ovat minulle kuin mieleinen harrastus, josta bonuksena ansaitsen rahaa. Minulla on tavoitteita molempien varalle ja haluan näiden kulkevan mukana tulevaisuudessakin.

Aktiivinen arki vaatii vastapainoksi lepoa ja hyviä elämäntapoja, tämän merkityksestä Raivio haluaa muistuttaa myös muita.

– Kun on monta projektia meneillään yhtä aikaa, riittävä lepo ja hyvät yöunet ovat avain tehokkaaseen työntekoon. Pidän täysin somevapaita päiviä, jolloin teen juuri sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä, Raivio kertoo.

"Yrittäjyys on kivaa tekemistä, josta saa uusia kokemuksia ja parhaimmillaan pitkälle elämään kantavia kontakteja."

Saako kevytyrittäjä opintotukea?

Tukia saavana opiskelijana tuloja täytyy tarkkailla, niin myös osa-aikayrittäjänä. Tunnollisena ihmisenä Raivio on selvittänyt verottajalta ja Kelalta tulorajat ja periaatteet, ettei hän joutuisi maksamaan tukia tai veroja takaisin.

– Pari vuotta sitten kävin Kelan virkailijan kanssa tilanteeni huolellisesti läpi. Vielä toistaiseksi tienestini yrittäjänä ovat olleet sen verran pienet, etten ole joutunut maksamaan yrittäjäeläkemaksua eikä alv-alarajahuojennus ole ylittynyt. En myöskään ole joutunut maksamaan tukia takaisin.

Kevytyrittäjän opintotuen vuositulorajat ovat samat kuin palkansaajille. OP Kevytyrittäjä -palvelu lähettää kevytyrittäjän tiedot suoraan verottajalle ja muille viranomaisille.

Yrityksen laskutettavan tulon ollessa alle 15 000 euroa vuodessa, yrittäjä saa arvonlisäverohuojennuksen eli saa arvonlisäverot kokonaan takaisin.

– Tätä asiaa voisi mielestäni nostaa enemmän esille, sillä harva tietää arvonlisäveron alarajahuojennuksesta. On iso valtti saada maksetut arvonlisäverot takaisin.

Laskut ja kulukirjaukset hoituvat kännykällä

OP Kevytyrittäjä -palvelun kautta osa-aikatöiden laskuttaminen on ollut Raivion mielestä helppoa.

– Teen laskut ja kirjanpitokirjaukset aina kännykällä, jolloin se onnistuu missä vain. Jos teen virheen, palvelusta tulee minulle sähköpostiviestinä korjauspyyntö ja ohjeet, kuinka asia tulisi tehdä. Olen voinut luottaa siihen, että kaikki menee varmasti oikein. Verottajalle lähetetyissä tiedoissa ei ole koskaan ollut mitään muokattavaa.

Raivio kuulostaa hyvin tyytyväiseltä OP Kevytyrittäjä -palveluun. Kysyttäessä hän keksii yhden miinuksen.

– Palvelussa voi lähettää laskuja vain kotimaisille yrityksille. Vaikuttajan työssä yhteistyökumppanit ovat joskus ulkomaisia. Ulkomaisia kuluja kuitenkin voi lisätä kirjanpitoon.

Yrittäjyyttä harkitsevia Raivio kannustaa rohkeasti kokeilemaan. Hän ei ole katunut hetkeäkään päätöstään ryhtyä yrittäjäksi.

– OP Kevytyrittäjä -palvelu on todella matalan kynnyksen palvelu, sillä maksat vain silloin kun käytät sitä. Yrittäjyys on kivaa tekemistä, josta saa uusia kokemuksia ja parhaimmillaan pitkälle elämään kantavia kontakteja.

Kiinnostuitko kevytyrittäjyydestä? Lue lisää OP Kevytyrittäjä -palvelusta ja ryhdy kevytyrittäjäksi. Mikäli jokin jäi vielä askarruttamaan, OP Kevytyrittäjän chat-asiakaspalvelu auttaa mielellään kevytyrittäjyyteen liittyvissä kysymyksissäsi.

Lue seuraavaksi:

Mitä y-tunnus mahdollistaa kevytyrittäjälle?

Minustako kevytyrittäjä?