Joskus valmis yritysidea on ikään kuin tarjottimella vuosikymmenet, ennen kuin joku huomaa, mitä potentiaalia siinä piilee.

Suunnilleen näin syntyi Repolar Oy:n pihkasalva. Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, Repolar Oy:n perustajaosakas Arno Sipponen kertaa yrityksen syntyhistoriaa.

Vuosituhannen alussa Sipponen lähti vastavalmistuneena lääkärinä töihin Kolarin terveyskeskukseen Lappiin. Terveyskeskuksen erikoisuuksiin kuului paikallisen eläkeläisen valmistama pihkasalva, jota oli jo vuosikymmenet käytetty erityisesti hankalien haavojen hoitoon hyvällä menestyksellä.

– Lääketieteellinen mielenkiintoni heräsi heti. Se oli oikeastaan myös tämän yrityksen lähtölaukaus, kertoo Sipponen.

Pihkasalvasta kiinnostui myös Sipposen isä, patologian professori Pentti Sipponen, joka on tehnyt työuransa lääketieteellisen tutkimuksen parissa.

Arno Sipponen päätyi tekemään lääketieteen väitöstutkimuksensa pihkasalvan biologisista ja kliinisistä vaikutuksista. Lääketieteen väitöskirjojen aiheet menevät usein tavalliselta tallaajalta yli hilseen, mutta pihkasalva kiinnosti maanläheisyydessään ja kansantajuisuudessaan sekä mediaa että suurta yleisöä.

Pihkaa kerätään jo valmiiksi vaurioituneista puista maanomistajan luvalla. Pihkan kerääminen ei vahingoita puuta lisää.

Tiukkoja vaatimuksia ja oppimiskokemuksia

Vuonna 2006 Arno ja Pentti Sipponen sekä Arnon veli, kauppatieteellistä osaamista yritykseen tuonut Lauri Sipponen perustivat pihkasalvan ympärille yrityksen nimeltä Repolar. Uuden lääkinnällisen valmisteen saaminen markkinoille on kaikkea muuta kuin yksinkertaista, sillä tuotteen pitää läpäistä erittäin tarkat tutkimukset ja turvallisuusstandardit.

– Viranomaisten vaatimukset ovat tiukat, ja sehän on vain hyvä. Valmisteen on oltava varmasti turvallista ja tasalaatuista, Arno Sipponen kuvailee.

Repolarin ensimmäinen tuote, Abilar-pihkasalva, saatiin markkinoille vuonna 2008. Valmisteen nimi tulee metsäkuusen (Picea abies) latinankielisestä nimestä.

Tuotevalikoima on sen jälkeen laajentunut noin yhden tuotteen vuosivauhtia. Nykyään yrityksen tuotevalikoimissa on tuotteita niin aknen kuin kynsisienenkin hoitoon, ja onpa valikoimissa myös lemmikeille sopivia tuotteita. Repolarin tuotteet valmistetaan yrityksen kehittämällä ja patentoimalla Resol-teknologialla, jonka avulla kuusenpihkasta voidaan valmistaa stabiileja vesiliukoisia nesteitä.

Arno Sipponen korostaa olevansa ensisijaisesti lääkäri, ei kauppatieteilijä, mutta oma yritys on tarjonnut 15 vuoden aikana monia kiinnostavia oppimiskokemuksia.

– Olen myös ylpeä siitä, että olemme aloittaneet niin sanotusti autotallista pienellä mittakaavalla, mutta pystyneet luomaan kotimaisen tuotteen ja samalla työllistämään ihmisiä. Firma on terve ja tuotteet toimivia ja sellaisia, että seison niiden takana mielelläni.

Kuusi alkaa vaurioituessaan erittää pihkaa. Pihkan on tarkoitus suojella puuta esimerkiksi bakteereilta, sieniltä, hiivoilta ja homeilta sekä muilta ulkoisilta tekijöiltä. Repolarin tuotteissa pihkan hoitavat ja suojaavat ominaisuudet saadaan ihmisten ja eläinten käyttöön.

Metsävientiä puita kaatamatta

Repolar työllistää Espoossa neljä ja Kolarissa pihkauutteiden tuotannossa kaksi henkeä, kertoo Repolarin toimitusjohtaja Paavo Heikkinen.

Yritys ostaa pihkaa noin 15 kerääjältä samaan tapaan kuin marjayritykset ostavat marjoja, eli kilohinnalla. Kuusi alkaa erittää pihkaa, jos esimerkiksi oksa katkeaa tai puuhun tulee kolhu.

– Pihkaa kerätään puista, jotka ovat jo vaurioituneet. Pihkan kerääminen ei vaurioita puuta lisää ja kerääminen tapahtuu aina maanomistajan luvalla, kertoo Heikkinen.

Yrityksen Kolarin-toimipisteellä pihkasta tehdään useita vesipohjaisia liuoksia, jotka kuljetetaan Etelä-Suomeen yhteistyökumppanille jatkojalostettaviksi ja purkitettavaksi.

– Kaikki hoituu siis suomalaisin voimin ja kaiken lisäksi niin, että viemme korkean jalostusasteen luonnontuotetta ulkomaille, Heikkinen korostaa.

Yrityksen tuotteille tärkeimpiä myyntikanavia ovat apteekit ja eläinlääkäriasemat. Viennin osuus on tällä hetkellä noin viidennes, ja vienti on jatkuvassa kasvussa. Heikkinen kertoo, että Repolarin tuotteita matkaa muun muassa Ruotsiin, Norjaan, Belgiaan, Alankomaihin, Itävaltaan ja Kreikkaan.

– Olemme saaneet päätökseen neuvottelut Ruotsin ja Norjan suurimpien apteekkiketjujen kanssa, ja tuotteemme ovat heillä valikoimissa.

Sipponen lisää, että viennissä tärkeä valttikortti piilee siinä, että valmiste on lääkärien kehittämä ja sillä on vahva lääketieteellinen tutkimusnäyttö takanaan.

– Eihän kukaan halua hoitaa haavaa jollain epämääräisellä töhnällä, vaan näyttöjen pitää olla kunnossa.