Peikko ei pelkää vaan rakensi tehtaan Ukrainaan – tämän takia riskialtis kasvu kannattaa
Lisää aiheesta
Peikko Group Oy:n bisnes näyttää riskialttiilta, mutta joskus riskien ottaminen on riskien hallintaa.
Alkuvuodesta 2025 Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja Topi Paananen oli yrityksensä uuden tehtaan avajaisissa. Karkeloissa oli 1 500 ihmistä. Kilisteltiin maljoja, juhlittiin.
– Tämä tapahtui kuusi tuntia sen jälkeen, kun siinä lähettyvillä oli tapettu kahdeksan ihmistä ja kahdeksankymmentä ihmistä oli loukkaantunut, Paananen sanoo.
Niin, tehdas avattiin Ukrainaan. Siellä on Paanasen mukaan kaksi todellisuutta.
– Terroristivaltion droonit tappavat joka yö viattomia ihmisiä, ja toisaalta eletään normaalisti, syödään ravintolassa. Se on ainoa tapa selviytyä, sopeutuminen, Paananen sanoo.
Sopeutuminen on ainoa tapa selviytyä, Ukrainassakin.
Sota ja yritystoiminta ovat kaksi täysin eri asiaa, mutta jotain samaa niissä on. Sopeutuminen, kriisinsietokyky ja se, että pystyy ottamaan riskejä ja hallitsemaan niitä.
Näitä asioita Paananen on opetellut toimitusjohtajana Peikko Groupissa 15 vuoden ajan.
Lahtelaisesta navetasta maailmalle
Vuonna 1965 rakennusmateriaalikauppias Jalo Paananen sai idean.
Hän kierteli Tampereella työmaalla ja huomasi, että sieltä puuttui ansas. Se on elementtirakentamisessa käytettävä ulko- ja sisäkuoren teräksinen liitososa.
Paananen ajatteli, että tehdään itse. Hän perusti Lahteen navetan vintille yhden miehen hitsaamon ja aloitti yritystoiminnan. Hän nimesi yrityksen Teräspeikko Oy:ksi.
Tuotevalikoima betoni- ja teräsrakentamisessa laajeni ja bisnes kasvoi, ja 1990-luvulla alkoi kansainvälistyminen. Vuonna 2005 Jalo Paanasen poika Topi Paananen tuli yritykseen mukaan. Liikevaihto oli 35 miljoonaa.

Topi Paananen otti toimitusjohtajan pestin vuonna 2010 ja kasvatti bisnestä. Esimerkiksi vuosina 2017–2023 Peikko investoi yli 20 miljoonaa euroa vuodessa tuotekehitykseen, omiin halleihin, laitteisiin ja koneisiin.
– Pari vuotta sitten käytiin jo 300 miljoonan liikevaihdossa, Paananen sanoo.
Kansainvälistymisen riskit
Peikolla on tuotantoa 12 maassa ja toimisto 34 maassa, koska se haluaa olla lähellä asiakasta.
– Itse täytyy ottaa myynnin riski ja tuotanto omalle kontolle, koska itse me osaamme tuotteitamme parhaiten tehdä ja suunnitella. Tällä tavalla saamme myös katteet itsellemme ilman välikäsiä.
Niin, riskit.
Peikon toimiala on riskialtis, sillä rakentaminen on suhdanneherkkä ala. Valtaosa Peikon tuotteista tehdään teräksestä, ja teräksen hinnan vaihtelu vaikuttaa suoraan yrityksen liikevaihtoon.

Lisäksi isot investoinnit ja kansainvälistyminen ovat riskialttiita toimintatapoja.
Esimerkiksi Ukrainassa on sota. Korruptio rehottaa monissa maissa. Kreikassa on maanjäristyksiä. Ja sitten on kieli- ja kulttuurieroja ja erilaisia maakohtaisia säädöksiä, joiden välillä täytyy luovia.
– Tuli on ilmeisesti erilaista Saksassa ja Ranskassa, Paananen vitsailee ja viittaa maasta toiseen poukkoileviin paloturvallisuusmääräyksiin.
Riskejä ei koskaan voi täysin hallita
Riskejä voi minimoida ottamalla asioista selvää ja toimimalla tarkasti omien linjausten mukaan. Esimerkiksi korruptio on helppoa välttää, kun sanoo kategorisesti ja tiukasti ”ei”.
– Olen 20 vuotta nähnyt niitä käsiä ojossa. Kyllä ne oppivat pikkuhiljaa, että me emme toimi sillä tavalla.
Paananen sanoo, että riskit kuuluvat yritystoimintaan.
– Jos pelkää riskejä, voi jäädä kotiin ja nukkua sängyn alla. Jos ei siedä riskejä, kannattaa tehdä jotain muuta.
Korruptio on helppo välttää sanomalla kategorisesti ja tiukasti "ei".
Paananen kannustaakin kansainvälistymisestä haikailevia yrityksiä tekemään kotiläksyt ja sen jälkeen lähtemään riittävällä teholla – ja riskillä – markkinoille.
– Aina voi mennä kivoille messuille näpertelemään, mutta ei se johda mihinkään. Esimerkiksi kun lähdimme Kazakstaniin, menimme sinne heti neljän ihmisen voimin. Ei siitä olisi tullut mitään, jos olisimme laittaneet sinne vain yhden tyypin.
Riskinotto on riskien hallintaa
Riski on niin sanotusti fataali, jos tuote ei ole relevantti markkinalle, Paananen sanoo ja antaa esimerkin.
– Lahdessa oli aikoinaan globaalisti merkittävää lankarullanvalmistusteollisuutta. Sitten keksittiin muovi, eikä tuotteille ollut enää kysyntää. Siinä ei enää auttanut se, että oltiin maailman suurimpia.
Siksi tuotekehitykseen ja esimerkiksi markkinointiin investoiminen on Paanasen mukaan riskien hallintaa, tapa pysyä relevanttina.
Myös kasvu on riskien hallintaa.
Myös kasvu on riskien hallintaa, koska kasvamalla saadaan rahaa investointeja varten, ja sitä kautta tulee kilpailukykyä.
Peikko Groupin toiminta saattaakin näyttää riskialttiilta, mutta tarkemmin katseltuna se on samalla riskien hallintaa.
Epäonnistumiset kuuluvat bisnekseen
Vuonna 2008 Peikko oli laittanut konttorin pystyyn Ukrainaan ja Kreikkaan. Finanssikriisi iski kovaa, ja molemmat piti lopettaa.
Intiaan Peikko meni 2013, mutta elementtiteollisuus ei vielä siihen aikaan kukkinut maassa.
– Ne on kipeitä paikkoja tajuta, vääntää sitä puukkoa haavassa ja päättää, että ei tästä mitään tule.
Lannistua ei saa, ja siksi Peikko pyrkii Intiaan ensi vuonna uudestaan.
Pahinta Paanasen mukaan on, kun tekee rekrytoinnissa pahan virheen.
– Suomeksi sanottuna se, jos on palkannut varkaan. Tänä vuonna meillä oli sellainen keissi, ja se oli tiukka paikka ajatella, että miten me ei olla huomattu, kun joku pöllii meiltä rahaa.
Onnistumiset lämmittävät
Onnistumisia on onneksi paljon enemmän kuin epäonnistumisia. Viime aikoina iloa on tuottanut esimerkiksi Saksan liiketoiminta.
– Se ei ole välähdyksenomainen, vaan prosessi: että ensin liiketoiminta siellä oli nolla ja nyt se on saatu kasvatettua 40 miljoonaan. Joskus ne ovat välähdyksiä, kuten se, kun saimme viimeinkin ison tilauksen Australiasta.
Paananen iloitsee, että saa olla tuomassa eettistä ja ekologista rakentamista maailmalle. Hän oli esimerkiksi kehittämässä Lahdessa järjestettävää rakennusalan kestävän kehityksen tapahtumaa nimeltään European Green Capital, jossa käy nykyään satoja isoja toimijoita.
– Siitä tulee merkityksellinen olo, että on ollut mukana tuollaisessa. Ja merkityksellisyyttähän me kaikki kaipaamme työstämme.
Eniten lämmittää seurata, kuinka omat tiimit toimivat ja kasvavat työn mukana, Paananen sanoo.
– Se antaa tyydytystä. Ja uskoa yritykseen ja tulevaisuuteen.
Esimerkiksi siihen, että vuoteen 2030 mennessä Peikko Group Oy on 500 miljoonan liikevaihdolla operoiva yritys. Sen jälkeen tavoite on miljardi euroa.
– Nyt ollaan kymmenkertaistettu bisneksemme 20 vuoden aikana. Miksemme voisi kolminkertaistaa seuraavan kymmenen vuoden aikana?


