Eläkeläisten työvoimapankin ideoinut Ulla-Maija Soininen oli ällikällä lyöty, kun hän järjesti start up -yrityksensä ensimmäisen rekrytointitilaisuuden syksyllä 2018. Kunnianhimoisella naisella oli ollut odotukset korkealla, mutta se, että Haetaan työvoimaa -kyltin kanssa torilla olleen Soinisen luo tupsahti sata eläkeläistä, ylitti villeimmätkin toiveet.

Aiemmin Kone Oy:n kansainvälissä johtotehtävissä työskennellyt Soininen oli perustanut yrityksensä nopealla tahdilla.

–Olin kehittänyt ja vienyt asioita eteenpäin koko ikäni, mutta yrittäjäksi siirtyessäni koin olevani korporaatiobroileri, Soininen kertoo.

Uudenlainen konsepti syntyi hänen omien kokemustensa kautta: Hyvinkäällä asuva Soininen ei päässyt leskeksi jääneen äitinsä avuksi Kemijärvelle riittävän usein, eikä Kemijärven kysyntä ja tarjonta vastannut Soinisen äidin avun tarpeeseen.

Tutusta ja turvallisesta luopuminen ei hirvittänyt Soinista. Yrittäjäksi siirtyessään ja Onnexi Oy:tä suunnitellessaan hän päätti kuitenkin, ettei lähtisi soitellen sotaan. Ensimmäiseksi Soininen suoritti Lapin yliopiston yrittämisen perusopinnot. Seuraavaksi vuoroon tulivat Kauppakorkeakoulu ja yrityskiihdyttämö.

–Opiskellessani sain tehdä Koneella kolmipäiväistä työviikkoa, hän kiittelee.

Työuraa halutaan pidentää keikkaillen

Onnexi Oy:n toimintamalli tarkentui matkan varrella, ja Ulla-Maija Soinisen sanavarasto kasvoi ”sennuilla” eli senioreilla, joista useampi kymmentuhatta tekee Eläketurvakeskuksenkin mukaan keikkatöitä.

Ulla-Maija Soininen uskoi alusta saakka paitsi eläkeläisten potentiaaliin myös konseptinsa ketteryyteen ja siihen, että yrityksen kulurakenne pysyisi aisoissa.

–Oma toimistoni tarkoittaa pelkkää repussa kulkevaa tietokonetta. Avaan läppärini tarvittaessa vaikka autossa.

Eläkeläisten työvoimapankki kasvaa kohisten: Tällä hetkellä mukana on jo noin 250 eläkeläistä.

Muutamat toiminnasta kiinnostuneet vasta ennakoivat tulevaa.

–He haluavat varmistaa, että heidän ei tarvitse jäädä pyörittelemään peukaloita eläkkeelle jäätyään, Soininen kertoo.

Työvoimapankissa mukana olevat kiittelevät keikkatyötä myös siksi, että se tarjoaa tervetulleen lisän eläkkeeseen.

– Kyllä tästä ihan kivasti kahvirahaa saa, ”sennut” kuvaavat.

Ruotsissa eläkeläiset eivät joudu paitsioon

Onnexi Oy:n työntekijöinä on osaajia laidasta laitaan. Soininen puhuu ”meidän jengistä”, johon kuuluu muun muassa lähihoitajia, kirjanpitäjä, kirvesmiehiä sekä entisiä yrittäjiä. Esimerkiksi Anja Inkisen, 64, tarina vetoaa työvoimapankin perustajaan.

Anja Inkinen kertoo, että hän oli päättänyt hakeutua osapäivätöihin jo työelämässä ollessaan.

–Tiesin läksiäiskahveillani, että en osaisi vain oleilla. Aivoni kaipaavat haasteita ja uuden oppimista, talous- ja henkilöstöhallinnon töitä niin omassa yrityksessään kuin valtion palveluksessa tehnyt Inkinen sanoo.

Hän koki ikäsyrjintää uransa loppuvaiheessa.

–Eläkkeelle jäämiseni otettiin esiin usein, ja myös ainakin kolmessa viimeisimmässä kehityskeskustelussa. Itse olisin odottanut, että valtio olisi ollut esimerkillinen työnantaja, mutta ei, Inkinen sanoo.

Ulla-Maija Soinisen mielestä Suomen kannattaisi luoda katse Ruotsiin, missä ikäsyrjintä ei ole tuttu juttu vaan Ruotsi on edelläkävijä niin senioreiden kuin osa-aikatyötä tarvitsevien nuorten työllistämisessä.

–Meillä Suomessa on hölmöjä ja vanhanaikaisia osa-aikatyötä rajoittavia rakenteita, Soininen vertaa.

Onnexi Oy:n seniorit esittelevät kaiken toiminnan kulmakivenä toimivaa mobiilisovellusta. Sen avulla he voivat muun muassa hoitaa tilaukset ja ilmoittaa, koska ovat käytettävissä.

Toimintaa jo 30 paikkakunnalla

Useat eläkeläisten työvoimapankin jäsenet ovat juuri eläköityneitä, mutta joukossa on myös yli 75-vuotiaita.

–Monet tehtävämme ovat niin fyysisiä, että ne eivät sovi enää kahdeksankymppisille, Ulla-Maija Soininen sanoo.

Mukanaolijat ovat ilahtuneita siitä, että he voivat tehdä työvoimapankin kautta muitakin kuin varsinaisen työuransa aikaisia tehtäviä. Kun toiminta laajeni, Ulla-Maija Soininen keksi ”kyläpäälliköt”.

–Meillä on väkeä jo noin kolmellakymmenellä paikkakunnalla ja on tärkeää, että alueilla on sellaisia organisaattoreita, jotka tuntevat porukan, Soininen perustelee.

Tampereen kyläpäällikkö Kurt Lindberg kertoo, että työvoimapankkiin kuuluvia yhdistää se, että heidän ikäluokkansa on tottunut ajattelemaan kaiken työn olevan palvelua. Yleisellä tasolla Lindbergia harmittaa se, kuinka paljon osaamista – ja asennetta - eläkeläisissä jää hyödyntämättä.

Lindberg itse viihtyi vapaaherrana vain pari ensimmäistä kuukautta Silja Linelta pois jäätyään.

– Olin työskennellyt merillä 35 vuotta, mutta kotona tajusin, että tarvitsen osa-aikatöitä. Aluksi toimin työhanskoja valmistavan firman myynninedistäjänä, Lindberg kertoo.

Onneksi Oy:ssä hänestä on moneksi.

–Kyläpäällikkönä jaan hommia meidän väelle, mutta jos en löydä tekijää, menen itse, 67-vuotias monitoimimies sanoo.

Ulla-Maija Soininen kuuntelee työvoimapankkilaisten tarinoita tarkkaan: senioreiden kokemus auttaa häntä myös Onnexi Oy:n kehitystyössä. Parhaillaan yritys on laajentamassa toimintamalliaan myös osatyökykyisten pariin.

–Olemme mukana Nastolassa jäljestettävässä Lahden TE-keskuksen ja Hyria säätiön Työkykyinen -hankkeen työllistämiskokeilussa, Soininen kertoo.

Pandemian alettua ripeästi maskien tekoon

Koronapandemian alussa Onnexi Oy:n korttipakka meni osittain uusiksi.

–Tilannetta oli tarkasteltava niin meidän jengiin kuuluvien riskiryhmäläisten kuin asiakkaidemme kannalta, Ulla-Maija Soininen kertoo.

Tuleen ei jääty makaamaan vaan uusia toimintamalleja alettiin kehitellä saman tien.

–Perustimme ompeluringin ja aloitimme maskien teon jo huhtikuussa.

Tuolloin hyötyä oli Soinisen ensimmäisestä koulutuksesta: alun perin kemiaa opiskellut Soininen hankki kaiken mahdollisen tiedon, ja kokeiluja tehtiin omalla porukalla.

Pian polkaistiin käyntiin myös ”varavaarien” rempparinki.

–Suuntasimme ulko- ja pihahommiin, jotta pystyimme suojelemaan asiakkaitamme ja tekijöitämme.

Ulla-Maija Soininen ei näe rajaa työvoimapankin kasvulle.

–Minun mielestäni meidän pitäisi kasvaa nykyistäkin nopeammin, sanoo nainen, joka on aiemmin luotsannut muun muassa globaalia tuotekehityspuolen muutosohjelmaa.

Lue myös:

Töitä eläkkeellä? Näin ansiotulo vaikuttaa eläkkeen määrään

Lisää rahaa eläkkeen päälle – näilläkin tavoilla voi tienata vähän lisää