ABL:n laattayrittäjäsisarukset kokeilevat ennakkoluulottomasti uutta – Idea laattaleikkaamon perustamiseen syntyi puhelussa asiakkaan kanssa
Lisää aiheesta
ABL Laatat on käynyt läpi sukupolvenvaihdoksen. Isä Ralf Forsmanin perustamaa yritystä pyörittävät nyt sisarukset Henri, Erika ja Maria.
Vanhempaa arkkitehtuuria edustava punatiilinen rakennus Helsingin ja Vantaan rajalla kätkee sisäänsä kymmeniätuhansia eri kokoisia ja värisiä laattoja. Samasta pihapiiristä löytyy varastohalleja ja luonnonkiven ja keraamisten laattojen työstämiseen tarkoitettu leikkaamo.
Sisarukset Henri Forsman, Erika Forsman ja Maria Silvfast kertovat, että tilat ovat olleet heidän perheensä käytössä 70-luvulta asti. Ensin tiloissa pyöritettiin suurkeittiölaitteisiin keskittynyttä toimintaa, mutta pian sisarusten isä Ralf Forsman vaihtoi suurkeittiölaitteet keraamisiin laattoihin. Syntyi ABL Laatat.
– Isä ihastui arkkitehtuuriin. Suurkeittiölaitebisnes pyöri pitkälti teknisten asioiden ympärillä, ja laatat tuntuivat enemmän omalta jutulta, Henri arvelee.
ABL on juuri käynyt läpi sukupolvenvaihdoksen, kun Henristä tuli vuoden 2020 alussa yrityksen toimitusjohtaja. Sisaruskolmikosta Maria vastaa myynnistä ja valikoimista ja Erika markkinoinnista.
Sisarusten tie perheyrityksen johtoon ei ole ollut suoraviivainen.
– Olemme kaikki kokeilleet siipiämme muualla, mutta jokin on kuitenkin vetänyt meidät takaisin isän yritykseen. Nykyään myös puolisomme työskentelevät täällä. Henrin hammashoidon parissa työskentelevälle kumppanille emme ole vielä keksineet sopivaa roolia, Maria nauraa.
Sukupolvenvaihdos tai muu käännekohta tulossa yrittäjän uralla? Autamme minimoimaan riskit.
Leikkaamo pystyyn asiakkaan toiveesta
Yrityksessä on myös ponnistettu käyntiin uutta liiketoimintaa perheenjäsenten tuella. ABL tarjoaa suunnittelijoille ja ammattilaisille leikkaamopalveluita suurten kivitasojen, laattojen ja erikoisratkaisuiden suunnitteluun ja työstöön.
– Idea leikkaamoon lähti asiakkaalta, joka tiedusteli minulta, missä on mahdollista leikata myymäämme suurlaattaa keittiön tasoon sopivaksi. Selvittelyjen jälkeen Suomesta ei siinä vaiheessa löytänyt sopivaa osaamista, Maria kertaa.
Hän ehdotti isälleen Ralfille, että ABL investoisi leikkuriin.
– Leikkuri hankittiin, ja mieheni opetteli käyttämään sitä, Maria nauraa.
Nykyään leikkaamopalvelut ovat tärkeä osa ABL:n toimintaa. Leikkaamossa suunnitellaan ja toteutetaan vaativiakin projekteja ja esimerkiksi kalusteita.
Rohkeita kokeiluja
Sisarusten kanssa keskustellessa käy ilmi, että leikkaamon perustaminen tuntuu olevan vain yksi rohkeista kokeiluista, joita ABL:llä on tehty.
Sisaruksista erityisesti Maria seuraa tarkasti Keski-Euroopasta lähteviä laattatrendejä, ja uudistaa ABL:n laattavalikoimaa jatkuvasti. Valikoima palvelee sekä perinteisempään tottuneita, että rohkeita kokeilijoita.
– Kierrän messuja, joilla saattaa olla esillä esimerkiksi tuhat erilaista marmorilaattaa. Niiden joukosta valitsemisessa pitää luottaa tunteeseen ja intuitioon.