Kunnianhimoinen tavoite vauhditti yrityksen nopeaan kasvuun: ResQ Club haluaa poistaa hävikkiruoan maailmanlaajuisesti
Lisää aiheesta
Hävikkiruokaa välittävä yritys onnistui muutamassa vuodessa laajentumaan pääkaupunkiseudulta ympäri Suomen. Nyt ResQ-sovellus toimii jopa ulkomailla.
ResQ Clubilla ei ole valmista kaavaa yritystoiminnan kasvattamiseen. Prosessit ovat kehittyneet sen koko elinkaaren ajan eli noin neljä vuotta.
– Joskus kaupungin sisältä saattaa tulla signaali ja toive ResQ-palvelulle, kertoo toimitusjohtaja Sauli Böhm.
ResQ:n yhteistyökumppaneina on ravintoloita, kahviloita ja ruokakauppoja, jotka ilmoittavat vanhaksi menevistään tuotteista ja tarjoavat niitä asiakkaille puhelimeen ladattavan sovelluksen avulla.
Toive palvelusta saattaa tulla paikalliselta ravintolayrittäjältä tai asiakkaalta, joka on kokeillut sovellusta jossain muualla. Kuka tahansa yrittäjä voi Suomessa perustaa ResQ-tilin ja avata palvelun omassa kotikaupungissaan.
ResQ:n tärkeä yhteistyökumppani on esimerkiksi Kotipizza, jolla on Suomessa yli 200 ravintolaa. Ketjuyhteistyön ansiosta ResQ on laajentunut pääkaupunkiseudulta pienemmille paikkakunnille.
Kasvuhalukkaana yrityksenä ResQ:n myyntitiimillä on tärkeä rooli liiketoiminnassa: palvelua on jatkuvasti tarjottava uusille mahdollisille yhteistyökumppaneille.
Kestävä kehitys liiketoiminnan lähtökohtana
ResQ Clubin tavoite on poistaa ruokahävikki maailmanlaajuisesti.
Joidenkin mielestä tavoite kuulostaa mahdottomalta, mutta Böhm uskoo, että juuri kirkkaan tavoitteensa ansiosta yrityksellä menee hyvin.
ResQ-sovelluksella on käyttäjiä Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Puolassa. Yritys rikkoo 1 500 yhteistyökumppanin haamurajan luultavasti vuoden loppuun mennessä.
Böhmin mukaan kestävä kehitys on yrityksen DNA:ssa. Tämä näkyy myynnissä, markkinoinnissa, tuotekehityksessä ja strategiassa.
– Jos mietimme esimerkiksi pakkausmateriaaleja, emme mieti vain kustannustehokkainta ratkaisua vaan ympäristöystävällisintä.
Böhm myös muistuttaa, että kustannustehokkuus ja ympäristöystävällisyys eivät usein ole ristiriidassa.
Käyttäjilleen ResQ-sovellus tarjoaa edullisia hävikkituotteita. Samalla ravintoloiden hävikki pienenee ja liiketoiminnan kate kasvaa, kun ruokaa ei tarvitse lounaan jälkeen heittää roskiin.
Ruokakaupat vaativat erilaista ajattelua
Vaikka eniten yhteistyökumppaneita ja ResQ-sovelluksen käyttäjiä on Helsingissä, paikkakuntien vertailu on vaikeaa. Böhmin mukaan suomalaiset kaupungit ja kunnat ovat profiileiltaan erilaisia. Esimerkiksi Nurmijärvellä sovelluksen aktiivisia käyttäjiä ovat muun muassa koulut ja päiväkodit.
Pääosa ResQ:n yhteistyökumppaneissa on ravintoloita ja kahviloita, mutta vuonna 2018 yritys aloitti yhteistyön ruokakauppojen kanssa. Se sujuu hyvin esimerkiksi Turussa ja Tampereella.
Markettiyhteistyön syntymiseksi ResQ otti aktiivisesti yhteyttä kauppiaisiin, joiden kanssa pohdittiin hävikkiruuan hyödyntämistä.
Ruokakaupoissa ja ravintoloissa syntyvän hävikin määrä ja laatu ovat erilaisia. Kaupoissa myydään hävikkinä kokonaisia ruokakasseja ja ravintoloissa esimerkiksi valmiita lounasannoksia.
Mitä hävikkiruokakassi maksaa? Mitä se sisältää? Muun muassa näihin kysymyksiin on etsitty vastauksia.
Tärkeä työkalu vastausten löytymiseen on palautteen kerääminen. ResQ:n asiakkaat voivat jättää palvelusta palautetta suoraan sovelluksessa. Böhm korostaa, että asiakaspalaute on merkityksellinen osa yrityksen liiketoimintaa. ResQ pyrkii räätälöimään palveluitaan erilaisten asiakastarpeiden mukaan.
Virheet ovat osa kasvua
Yritystoiminnan kasvattaminen kotimaassa ja ulkomailla on erilaista. Itsestäänselvyydet suomalaisessa kulttuurissa, eivät välttämättä ole sitä ulkomailla.
– Muualla on täytynyt ensin kouluttaa markkinaa niin, että palvelullemme on kysyntää, Böhm sanoo.
Kaikille Euroopassa ei ole selvää, mitä on hävikkiruoka ja miten siihen pitäisi suhtautua.
Liiketoiminnan kehittymiseksi yrityksen on tärkeä oppia virheistään. Böhm toivoo, että virheitä sattuu myös jatkossa.
Lisäksi Böhm muistuttaa, että liiketoiminnan kannattavuuden täytyy olla kestävällä pohjalla ennen kuin yritys voi tosissaan kansainvälistyä.
– Yrityksen toiminnan kasvattaminen ei ole sprintti vaan maratonjuoksu.
Kaksi vuotta ResQ Clubin toimitusjohtajana ollut Böhm haluaa tehdä parhaansa ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
– Haluan kasvattaa tiimimme kanssa ResQ Clubista globaalin firman ja luoda sen myötä kaikille maailman asukeille helpoimman tavan nollata ruokahävikki.
Oletpa aloitteleva tai kokenut yrittäjä, OP:lta löydät ratkaisut yrityksesi liiketoimintaan. Haluamme tukea yrityksesi toimintaa kaikissa tilanteissa.