Helsinkiläinen Lasse Iskanius vastaa puheluun kotoaan, jossa hän viettää päivää kahden päiväkodista kesälomalla olevan lapsensa kanssa. Välillä taustalta kuuluu spontaaneja riemunkiljahduksia.

– Me ollaan rakennettu tänne maja, hän naurahtaa.

Kotipäivistä ja majaleikeistä lähti liikkeelle myös Iskaniuksen perustama Sandis, lapsiperheen menovinkit yhteen kokoava sähköinen palvelu.

Neljä vuotta sitten uraa media-alalla tehnyt Iskanius jäi hoitovapaalle esikoisensa kanssa ja löysi itsensä aivan uudenlaisen haasteen edestä.

– Vapaa oli todella mukavaa aikaa, mutta huomasin, että piti aika aktiivisesti etsiä kivoja kokemuksia ja aktiviteetteja. Ettemme aina olisi jääneet siihen lähimmälle hiekkalaatikolle.

Tuore isä etsi vinkkejä ja ideoita lapsen kanssa tekemiseen ja näkemiseen pihan muilta vanhemmilta, Facebook-ryhmistä ja leikkipuistojen ilmoitustauluilta, mutta hänen päässään alkoi muotoutua ajatus: eikö kaiken tämän arvokkaan tiedon voisi keskittää kätevään muotoon?

Yritystoimintaa iltapuurojen välissä

Iskanius palasi töihin ja kehitteli ideaansa pidemmälle työkavereiden rohkaisemana. Toden teolla toiminta käynnistyi 2016, kun mukaan liittyivät Joonas Korhonen ja Melina Kukkasela. Kolmestaan he pyörittävät Sandista Playground Helsinki -yrityksensä kautta.

Sandiksen etusivulta löytyy kattavasti tietoa esimerkiksi pääkaupunkiseudun parhaista lapsiystävällisistä ravintoloista, leikkipuistoista, muista palveluista ja tapahtumista. Palveluun on nyt koottu myös Suomen kaikki lapsiperheiden kesätapahtumat, ja tulevaisuudessa koko toimintaa on tarkoitus laajentaa pääkaupunkiseudulta maanlaajuiseksi.

– Ideana on se, että myös vieraalle paikkakunnalle lasten kanssa matkustava voisi aina tarkistaa paikan parhaat vinkit, Iskanius kuvailee.

Pitkään kaverusten “iltapuurojen ja päiväkotireissujen välissä” tekemä palvelu kerää nyt kuukaudessa yli 15 000 kävijää. Iskanius on jättäytynyt päivätyöstään freelanceriksi ja käyttää enemmän aikaa Sandiksen kehittämiseen.

– Olisi mahtavaa, jos tästä saisi tulevaisuudessa muksuille leivän pöytään.

Iskanius myöntää, ettei välttämättä olisi hypännyt yrittäjäksi ilman hoitovapaan tuomaa pohdinta-aikaa ja uutta perspektiiviä.

– Jos on mahdollisuus ottaa vapaata lasten kanssa, kyllä se kannattaa käyttää. Maailma näyttäytyy niin erilaisena tältä puolelta.

Yrittämisen ja perhe-elämän yhteensovittaminen ei ole ollut Iskaniukselle raskasta. Päinvastoin:

– Oma aika pitää käyttää tehokkaasti ja välillä töitä painetaan iltaisin, mutta toisaalta pystyn nykyään hakemaan lapset aina päiväkodista.

Vertaistukea ja kiipeilykiviä

Yksi Iskaniuksen ja hänen yhtiökumppaniensa valttikorteista on se, että he ovat itse pienten lasten vanhempia ja siten Sandiksen kohderyhmää. Iskanius on ollut molempien lapsiensa kanssa hoitovapaalla ja koki, että hänet otettiin hyvin vastaan leikkipuiston mammaryhmissä.

– Yhä useammin myös miehet tuntuvat jäävän perhevapaille, mikä on tietenkin erittäis jees, hän sanoo.

Iskanius tietää, että joillekin vanhemmille työelämästä pois jääminen ja seuran löytäminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Toisaalta esimerkiksi sosiaalisen median ryhmät, kuten Iskaniuksen tutun perustama Isät hoitovapaalla -ryhmä tekevät muiden tapaamisesta helpompaa.

Vertaistuki ja interaktiivisuus ovat tärkeässä roolissa myös Sandiksessa. Käyttäjät voivat esimerkiksi suositella tai arvostella sen kartalle merkittyjä menovinkkejä, tai lisätä karttaan omia salaisia suosikkejaan.

– Ajankohtaisuus on selvästi tärkeää. Kävijämäärissä näkyy hurja piikki lauantaiaamuisin kello kahdeksan, kun perheissä etsitään viikonlopuksi tekemistä, Iskanius paljastaa.

Suurimmat hitit ovat kuitenkin usein melko simppeleitä ja ajattomia. Kartalla juhlitaan esimerkiksi erityisen hienoa kiipeilykiveä tai leikkipuistoa, josta löytyy kätevästi myös vesipiste.

– Se on tärkeä muistutus siitä, että lasten kanssa ihan pienet asiat riittävät.

Lue myös:

Panosta lompakon sijasta läsnäoloon – 35 maksutonta kesätekemistä lapsen kanssa

Yrityksen perustaminen mielessä? Näin pääset alkuun

Tutustu OP:n tarjoamiin yrittäjän palveluihin.