Neliöt tehokkaampaan käyttöön – Näin sisustussuunnittelija voi auttaa
Suomalaisten kotien yleinen ongelma on, ettei säilytystilaa ole riittävästi. Tavaraa kannattaa karsia, mutta ammattisuunnittelija löytää lisää tilaa yllättävistäkin paikoista.
Eteinen pursuaa, vaatekaappi pursuaa ja kaikista eniten pursuaa lastenhuone. Suomalaisten kotien yleinen ongelma on tilan puute – tarkemmin sanottuna se, ettei kaikille tavaroille ole säilytyspaikkaa.
Ongelman ovat havainneet myös sisustussuunnittelijat. Yksi yleisimmistä syistä palkata sisustussuunnittelija on se, että asiakas kaipaa lisää säilytystilaa.
Mutta miten ammattisuunnittelija saa taiottua lisää tilaa?
Kuutiot käyttöön
Kaikki lähtee siitä, että sisustussuunnittelija tulee tekemään alkukartoituksen. Asiakkaan kanssa käydään läpi nykytilanne: miten olemassa olevia säilytystiloja käytetään ja mikä on niiden käyttöaste eli mitkä tilat erityisesti pursuavat.
Detaljee Oy:n sisustussuunnittelija ja Sisustussuunnittelijat SI ry:n toiminnanjohtaja Tommi Mäkinen kertoo, että suunnittelun ratkaisee aina asiakkaan tarve. Mihin tarvitaan lisää tilaa ja missä taas ovat ne kohdat, joista voidaan nipistää?
Alkukartoituksen jälkeen suunnittelija piirtää suunnitelmat, jonka jälkeen asiakkaan kanssa pidetään välipalavereja. Niissä käydään yksityiskohtaisemmin läpi vaihtoehtoja ja valitaan esimerkiksi materiaalit.
Mistä suunnittelija sitten yleensä löytää lisää tilaa? Otetaan esimerkiksi eteinen, joka on suomalaiskotien tyypillinen ongelmakohta. Tommi Mäkisen mukaan eteisten ongelma on se, että ne on lähtökohtaisesti rakennettu ja toteutettu pelkistetysti. Askeettinen eteinen johtaa käytännössä takkiröykkiöihin ja kenkäpinoihin.
Ratkaisuna on ottaa kuutiot käyttöön.
– Usein vaatesäilytyksen yläpuolella on tyhjää tilaa, jonne voidaan rakentaa lisää säilytystilaa esimerkiksi kausivaatteille, joita ei tarvita päivittäin. Säilytystilaa taiotaan siis ylöspäin, Mäkinen kertoo.
Ja aina ei edes tarvita paljon lisää säilytystilaa. Mäkisen mukaan joskus riittää, että eteiseen lisätään asiakkaan tarpeen mukainen säilytys, kuten laatikoita ja tankoja.
Yllättävät neliöt
Lisää tilaa saattaa löytyä myös yllättävistä paikoista. Mäkinen huomauttaa, että nykymääräysten mukaan rakennetut kylpyhuoneet ovat usein suhteettoman suuria asunnon kokoon verrattuna. Ammattilainen osaa ottaa kylpyhuoneenkin kuutiot hyötykäyttöön.
Suunnittelijalla saattaa olla muitakin ideoita, joita asiakas ei ole tullut ajatelleeksi: Voidaanko jotain säilytystilaa rakentaa olohuoneen puolelle? Tai keittiöön?
– Asiakkaat eivät aina tule ajatelleeksi, ettei tavaroita ole pakko säilyttää tietyissä paikoissa. Pakkaa voidaan myös sekoittaa, Mäkinen sanoo.
Joskus se on myös käytännöllistä. Jos toinen puolisoista herää aamuisin viideltä töihin ja toinen vasta kahdeksalta, voi olla fiksumpaa, ettei kaikkia vaatteita säilytetä makuuhuoneessa.
Raivaa ja karsi
”Anteeksi, että meillä on näin paljon tavaraa” on lause, jonka Mäkinen kuulee usein. Suomalainen asiakas pyytää lähes aina anteeksi tavarapaljoutta ja pursuavia kaappejaan.
Ja yhtä usein Mäkinen vastaa, että pahempaakin on nähty.
Aina ei ensimmäisenä kannata lähteä palkkaamaan sisustussuunnittelijaa. Säilytystilaa voi löytyä ihan vaan sillä, että raivaa ja karsii tavaraa. Mäkinenkin suosittelee aina asiakkailleen tavaroiden karsimista.
Hän tietää, että varsinkin lapsiperheissä uutta tavaraa tulee jatkuvasti sisään ja sitä säilytetään vuosia. Jokaisen olisi hyvä miettiä, mikä tavaroiden todellinen tarve on.
– Eräällä asiakkaalla oli vaatehuone aivan täynnä tavaraa. Ja pinon päällimmäisenä oli vielä hamsterin häkki. Perheessä ei ollut kuitenkaan ollut hamsteria moneen vuoteen, Mäkinen muistelee hymyillen.
Fakta: Harkitsetko sisustussuunnittelijan palkkaamista?
- Mistä sisustussuunnittelijan löytää? Koulutettuja sisustussuunnittelijoita löytyy esimerkiksi Sisustussuunnittelijat SI ry:n sivuilta. Yhdistys edustaa paria sataa ammattisuunnittelijaa. Sen jäseneksi voi päästä vain, jos on suorittanut sisustussuunnittelija AMK:n tai sisustusarkkitehti AMK:n koulutuksen.
- Mitä sisustussuunnittelijan palkkaaminen maksaa? Suunnittelijoiden tuntihinnat vaihtelevat eri puolilla Suomea, mutta keskihinta on noin 80-90 euroa tunti. Yksinkertaiseen perussuunnittelutyöhön voi arvioida kuluvan 8-10 työtuntia. Pienissä ongelmissa suunnittelijan käyttö maksaa siis satoja euroja mutta ei kuitenkaan tuhansia euroja.
Lähde: Sisustussuunnittelijat SI ry:n toiminnanjohtaja Tommi Mäkinen