Kun tuli on päässyt irti, tärkeintä on pelastautua ja pelastaa vaarassa olevat ihmiset. Jos alkusammutusta voi tehdä itseään vaarantamatta, paloa voi tukahduttaa sammutuspeitteellä tai sammuttimella. Muussa tapauksessa poistu ja sulje perässäsi ovet. Varoita naapureita ja hälytä palokunta paikalle. 

Siinä ensiohjeet tulen jo päästyä irti.

Turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila Suomen Pelastusalan keskusjärjestöstä muistuttaa kuitenkin varautumisen tärkeydestä.

Kodissa pitää olla tarpeeksi palovaroittimia ja niiden on oltava toimintakunnossa. Parhaat sijoituspaikat ovat makuuhuoneessa ja poistumistien kohdalla eli eteisessä.

– Jos heräät palovaroittimen hälytykseen ja asunnossa on savua, siinä tilanteessa on vaikea hahmottaa oikeaa poistumissuuntaa. Siksi eteinen on hyvä paikka hälyttimelle: lähde ääntä kohti ja ulos, Hassila neuvoo.

Poistumistiet on pidettävä esteettöminä samasta syystä. Kun savu estää näkyvyyden, kallista aikaa ei kulu kompurointiin.

Joka kodissa on hyvä olla palovaroittimet ainakin makuuhuoneissa ja eteisessä. Vähintään yksi 120 x 180 cm kokoinen sammutuspeite on halpa henkivakuutus. Käsisammuttimen hankinta on vapaaehtoista, mutta jos sellainen on, se kannattaa pitää helposti saatavilla ja opetella käyttö jo ennalta.

Jos asunnossa on useampia kerroksia, ylemmissä kerroksissa palovaroitin sijoitetaan makuuhuoneiden lisäksi portaikon yläpuolelle. Jokaisessa kerroksessa on oltava vähintään yksi toimiva palovaroitin jokaista alkavaa 60 neliömetriä kohti. 

Varoittimet ja niiden patterit tulee testata kuukausittain. Taloyhtiö asentaa palovaroittimen ja vaihtaa patterin, mutta toimimattomuudesta ilmoittaminen on asukkaan vastuulla. Jos asunnossa on tulisija, tarvitaan myös häkävaroitin. Häkävaroittimen asukas hankkii ja asentaa itse.

Miten toimia tulipalotilanteessa?

– Mahdollinen vaaratilanne kannattaa käydä läpi mielikuvaharjoitteluna. Suunnittele poistumistiet ja keskustele koko perheen kanssa, miten mahdollisessa tulipalotilanteessa toimitaan. Pienimpien on syytä juosta ulos ja sulkea ovet perässään, mutta teini-ikäinen voi jo sammuttaa palonalun sammutuspeitteellä.

Jos palo alkaa vaikkapa munkkikattilasta, Hassila neuvoo sammuttamaan rasvapalon kattilan kannella tai sammutuspeitteellä. Vesi on huono sammuttaja: se saa liekit roihahtamaan entistä korkeampina.

– Lieden päällä ei lähtökohtaisesti myöskään saa olla purkkeja ja purnukoita, jotka voivat syttyä palamaan. Siisteys on tärkeä paloturvallisuustekijä.

Kynttiläpalokin tulee sammuttaa sammutuspeitteellä, ei ikinä vedellä.

– Kynttiläpalo on helposti estettävissä sillä, että laittaa kynttilän sellaiseen paikkaan, ettei tuli pääse tarttumaan mihinkään. Kynttilöitä ei myöskään saa ikinä jättää yksin. Tuikkujen väliin pitää jättää ainakin viiden sentin turvaväli, etteivät ne kuumene liikaa ja roihahda liekkeihin. Led-tuikut ja -kynttilät ovat suositeltava ja paloturvallinen vaihtoehto.

Jos tulipalo saa alkunsa sähkölaitteesta, Hassila neuvoo irroittamaan sähköpistokkeen seinästä ja kietaisemaan sammutuspeitteen palavan laitteen ympärille.

– Jos naapurista kuuluu palovaroittimen ääni, on soitettava ovikelloa ja haisteltava, tuleeko sieltä savun hajua. Jos kukaan ei vastaa, niin on suositeltavaa soittaa hätänumeroon. Siellä opastetaan, miten tilanteessa kannattaa toimia.

Toimi näin tulipalon sattuessa:
Toimintaohjeet tulipalossa - SPEK


Tee kodistasi paloturvallinen:
Kotien paloturvallisuus - SPEK