Asunnon virtuaalistailaus tarkoittaa sitä, että huoneesta otettuun valokuvaan lisätään digitaalisesti elementtejä – esimerkiksi huonekaluja, mattoja, tekstiilejä, kasveja. Myös seinien värejä voidaan muuttaa. Vaihtoehtoisesti valokuvasta voidaan poistaa huonekaluja ja esineitä.

Kiinteistönvälittäjä, LKV, Niina Kankaanpää OP Kodista kertoo, että eniten virtuaalistailausta käytetään asuntoihin, jotka ovat myytäessä tyhjiä. Tavoitteena on näyttää ostajalle asunnon potentiaali, sillä kaikki eivät pysty kuvittelemaan, mitä asunto mahdollistaa.

– Jos kuvassa on vain parketti ja maalatut seinät, se ei synnytä asunnosta kiinnostuneelle hirveästi tunteita. Kun kuvaan on lisätty kuvankäsittelyllä huonekaluja ja sisustuselementtejä, asunnosta kiinnostunut hahmottaa paremmin huoneen mahdollisuudet ja mittasuhteet.

Tämä kuva on yllä olevan olohuoneen lähtötilanne, eli virtuaalistailaamaton kuva olohuoneesta.

Huonetta voidaan myös tyhjentää digitaalisesti

Suomalaisten kotien ongelma ei yleensä ole liian tyhjät huoneet, vaan päinvastoin, tavaraa on liiaksikin, jotta kodista välittyisi tyylikäs vaikutelma. Toinen tapa hyödyntää virtuaalistailausta on tyhjentää kuvankäsittelyllä laadukkaasta valokuvasta huonekaluja ja esineitä.

– Valtavan kokoinen kuntoilulaite ei välttämättä näytä myyntikuvassa tyylikkäältä, ja sen fyysinen siirtäminen kuvaustilanteessa voi olla hankalaa. Kuvankäsittelyn avulla se saadaan kätevästi pois.

Kankaanpää antaa toisen tyypillisen esimerkin:

– Perikunnan myymässä asunnossa voi olla valtavasti tavaraa ja perinteisiä huonekaluja, jolloin se ei anna asunnosta modernia kuvaa. Digistailauksen avulla voidaan luoda visio siitä, miltä asunto näyttää, kun sisustus tuodaan tähän päivään.

Virtuaalistailaus on maltillista

Kankaanpään mukaan digitaalisessa sisustamisessa ei kannata liioitella. Usein riittää, että jo yksikin huone asunnosta on stailattu.

OP Koti käyttää virtuaalistailauksessa suomalaisten suosimaa skandinaavista tyyliä, neutraaleja, luonnonläheisiä materiaaleja ja värejä. Tyypillisesti keittiöön lisätään ruokaryhmä, olohuoneeseen matto ja sohva, makuuhuoneeseen sänky ja tauluja.

– Puntaroimme aina tarkkaan, milloin virtuaalistailausta käytetään. Lähtökohtaisesti meillä on taitavat valokuvaajat ja oikeat stailaajat, jotka katsovat kuvakulmat, siirtelevät tarvittaessa huonekaluja ja tuovat tilaan sitä jotakin.

Perinteistä kodin stailausta ja virtuaalista stailausta voidaan myös käyttää yhdessä.

Tämän kuvan keittiö on sisustettu digitaalisesti. Virtuaalistailaus on kehittynyt paljon viime vuosina, ja sisustus on hyvin aidon näköistä.

Tämä on yllä olevan virtuaalistailatun keittiön lähtötilanne. OP Kodin kiinteistönvälittäjä Niina Kankaapää suosittelee aina, että myynti-ilmoitukseen laitetaan aina sekä virtuaalistailaamaton että virtuaalistailattu kuva. 

Pettyykö asunnon katsoja nähdessään virtuaalistailatun asunnon?

Virtuaalistailauksessa noudatetaan hyvää välitystapaa, eikä ostajaa saa johtaa harhaan.

– Kalusteiden lisäämisessä tai poistamisessa ei voi mennä pieleen, mutta jos ryhdymme digitaalisesti purkamaan seinää ja osoittamaan, että tilasta saa esimerkiksi avokeittiön, seinän ei saa olla kantava, vaan se pitää voida myös oikeasti purkaa.

Kankaanpää suosittelee aina, että myynti-ilmoitukseen laitetaan sekä alkuperäinen kuva että virtuaalistailattu kuva. Näin asuntoa katsomaan tuleva ei pety, koska tietää, miltä asunto näyttää oikeasti. Lisäksi kuvissa mainitaan aina, jos se on digitaalisesti stailattu.

Virtuaalistailaus helpottaa asunnon myymistä, lyhentää myyntiaikoja ja helpottaa tarjousneuvotteluita

Kankaanpään kokemuksen mukaan virtuaalistailaus helpottaa asunnon myymistä, lyhentää myyntiaikoja ja helpottaa tarjousneuvotteluita.

– Ihmiset viipyvät asuntonäytöillä yleensä vartista puoleen tuntiin. Jos he ovat kiinnostuneita, he palaavat kotona läppärin tai kännykän äärelle katsomaan kuvia ja pohtimaan asunnon mahdollisuuksia. Hyvät kuvat helpottavat prosessia, ja sitten jo mietitään, jätetäänkö tarjous.

OP Kodin kiinteistönvälittäjä, LKV Niina Kankaapää on ollut ensimmäisten joukossa hyödyntämässä asunnon myyntikuvien digitaalista stailausta.

Lue seuraavaksi:

Katso miten kaksio stailattiin myyntikuntoon

Oletko myymässä tai ostamassa asuntoa? OP Koti toteuttaa unelmasi ammattitaitoisen välittäjän kanssa.