1. Tarvitsetko varmasti kaikkia niitä tavaroita, joita on vuosien varrella kertynyt? Käy systemaattisesti kaikki tavarasi läpi ja päätä jo etukäteen, mistä olisit valmis luopumaan. Näin saat vähennettyä pakattavaa ja muutettavaa irtaimistoa sekä tienattua hieman ylimääräistä! Hyviä paikkoja myydä sinulle tarpeettomaksi jääneitä tavaroita on esimerkiksi tori.fi tai Facebookin erilaiset kirppis-ryhmät. Yksi mahdollisuus on myös lahjoittaa tavarat tuttavillesi tai johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen.
  2. Jos olet suunnitellut tekeväsi remonttia uudessa kodissasi, tee sekin jo ennen muuttoa, mikäli suinkin vain mahdollista.
  3. Kerää muuttolaatikoita riittävästi. Niitä tuskin koskaan on liikaa. Muovisten, vuokrattavien muuttolaatikoiden etu on pinottavuus ja kestävyys. Pahviset taas ovat hieman kevyempiä ja usein ilmaisia. Kysy vastikään muuttaneilta tuttaviltasi, joutaisiko heiltä jo tyhjentyneet laatikot teille käyttöön.
  4. Jos tavaroita on paljon, rekrytoi muuttoapua myös mahdollisimman paljon. Muuttamisessa kuluu aikaa pakkaamisen lisäksi siivoamiseen, kantamiseen ja järjestelyyn yllättävän paljon.
  5. Varaa muuttoapulaisille ruokaa ja juomaa.
  6. Jonkun on hyvä johtaa muuttoa. Eli neuvottava, että mitä viedään ja missä järjestyksessä.
  7. Jos muuttokuormia on tarkoitus viedä useampia, pakkaa niihin aina niin paljon kuin mahdollista.
  8. Nimeä pahvilaatikot sen mukaan, mihin paikkaan ne uudessa kodissa viedään ja mitä ne sisältävät. Tämä helpottaa muuttajien työtä eikä sinun tarvitse siirrellä niitä enää uudestaan paikasta toiseen.
  9. Pakkaa astiat liinavaatteisiin ja pyyhkeisiin. Astioiden kääriminen sanomalehtiin on myös yksi keino mutta niistä voi tarttua astioihin mustetta.
  10. Jos muutettava matka ei ole pitkä, kannattaa pakkasessa olevat viedä suoraan pakastimen laatikoissa. Ne voi siirtää uudessa paikassa suoraan vanhan pakastimen laatikoista uuden laatikoihin ja palauttaa tämän jälkeen vanhan pakastimen laatikot paikoilleen.
  11. Tee pari sellaista laatikkoa, joihin laitat sellaiset sekalaiset asiat, joita oletat tarvitsevasi parin seuraavan päivän aikana. Siellä voi olla esimerkiksi puhelimen laturi, wc-paperia, kynsisakset, laastareita, hammasharja, särkylääkkeitä ja tarvittavat vaatteet tuleville päiville.

Toivottavasti näistä on apua seuraavassa muutossasi. Jos sinulla on vielä lisää hyviä neuvoja, kerro niistä kommenttiosiossa!

Lue myös:

Muuttajan muistilista