Asian voi kuitenkin ajatella toisellakin tapaa. Entä jos säästämisen ajattelisi sijoitukseksi jo tähän päivään? Silloin ei tarvitse odottaa kymmeniä vuosia ennen kuin omista säästöistä voi nauttia.

Hieman ylimääräistä sukanvarressa tuo turvaa silloin kun Kymmenen uutisten otsikot tuntuvat kylmääviltä. Sen ansiosta rakenteellisten uudistusten junnaaminen paikallaan, huoltosuhteen heikkeneminen tai globaalit myrskytuulet eivät ravistele niin voimakkaasti omaa mieltä. Sijoittamisen voi siis antaa tuottaa mielenrauhaa ja iloa jo tänään, vaikka säästöt käytettäisiin vasta vuosien päästä.

Aloittamalla 18-vuotiaana sijoittamaan euron päivässä 6% tuotto-odotuksella, 68-vuotiaana odottaa yli 100 000 euron arvoinen potti. Mukava potti eläkkeelle käytettäväksi ruokaostoksiin, lastenlapsiin, lääkkeisiin, asumiseen tai muuhun hyödylliseen.

Mitä aiemmin aloittaa, sitä “halvemmalla” pääsee. Aloittamalla 45-vuotiaana sijoittamaan euron päivässä 6% tuotto-odotuksella, 68-vuotiaana odottaa alle 20 000 euron arvoinen potti. Parempi siis olla liikkeellä mahdollisimman aikaisin.

Tällä hetkellä käyttötilien korko laahaa nollassa ja inflaatio nakertaa hiljalleen tilillä aikaa viettävien rahojen ostovoimaa. Eläkekassaa kerryttäessä on siis tärkeää sijoittaa säästämänsä rahat eli laittaa tilillä lepäävät rahat töihin.

Historia on osoittanut, että markkinoiden heilunnasta huolimatta osakkeisiin sijoittaminen on aina ollut pitkällä aikavälillä kannattavaa. Tappioiden mahdollisuus on toki totta, mutta hajonnasta huolimatta keskimäärin sijoittaja jää voitolle.

Lajina sijoittaminen on äärimmäisen tasa-arvoinen: sijoituskohde tuottaa kaikille saman tuoton riippumatta sijoittajasta. Ainoastaan epätasa-arvoisessa asemassa ovat henkilöt, jotka eivät sijoita.

Onnistuneen sijoittajan ei tarvitsekaan olla aloittaessaan rikas - tärkeämpää on olla kärsivällinen. Sijoittamisen voi aloittaa pienillä summilla ja esimerkiksi OP:n rahastot ovat tehokas tapa saada laaja hajautus jo ensimmäisestä eurosta alkaen. Omistaja-asiakkaiden osakekaupankäynnin palkkiot ovat myös enintään 1% kauppasummasta, mikä mahdollistaa osakekaupan myös pienillä rahasummilla.

Tutustu seuraavaksi:

Laske, paljonko voisit säästää