Opettajien lapsista tulee usein opettajia, näyttelijöiden lapsista näyttelijöitä ja lääkäreiden lapsista lääkäreitä. Kiinteistönvälittäjäsuvuista ei juuri puhuta – paitsi nyt.

Kun Janne Särkkä, 56, aloitti kiinteistönvälittäjänä 25-vuotiaana, hän poikkesi joukosta, sillä alalla toimi tyypillisesti keski-ikäisiä naisia. Nuori innokas mies näytti kyntensä, eteni urallaan ja johtaa nyt OP Koti Keski-Suomen toimintoja.

Esikoispoika Kim Särkkä, 35, päätyi auttamaan suomalaisia toteuttamaan asuntohaaveitaan nelisen vuotta sitten toimittuaan sitä ennen seitsemän vuotta Elisan myynnissä.

– Meillä on sukuvikana kiinteistönvälitys. Jo setäni toimi alalla, ja tyttäreni on vastikään aloittanut myyntineuvottelijana, isä naurahtaa.

Kimillä oli jo pitkään muhinut takaraivossa ajatus siitä, että kiinteistönvälitys olisi mielekästä työtä ja voisi sopia hänelle. Vuosien mittaan ala nousi koko ajan vaihtoehtojen listalla korkeammalle

– En nuorempana olisi välttämättä ollut sopiva tähän työhön. Isä kehotti minua ottamaan yhteyttä nykyiseen työnantajaani Kiinteistönvälitys LKV Savoliniin, joka on paikallinen, pitkään toiminut perheyritys, hän kertoo.

Tarkkasilmäiselle Jannelle oli käynyt selväksi, että pojalle oli asiakaspalvelussa kertynyt myyntiosaamisen lisäksi empaattisuutta ja kuuntelemisen taitoa, joilla pärjää asuntokaupoissa. Isä oli oikeassa: Kimistä on muutamassa vuodessa sukeutunut todellinen myyntitykki.

– Kimin vahvuuksia ovat aina olleet tavoitteellisuus, iloisuus, rauhallisuus, sosiaalisuus ja aktiivisuus. On tärkeää rohkaista nuorta tämän omissa vahvuuksissa, jotta hän pääsee eteenpäin tekemään omaa uraansa, mikä se sitten onkaan, isä toteaa hieman ylpeyttä äänessään.

Vaikka miehet ovat läheisiä, he eivät yhteisestä sopimuksesta juuri keskustele työasioista keskenään. Kimin mukaan niistä puhutaan vain yleisellä tasolla eikä liikesalaisuuksista luonnollisesti ollenkaan.

– Haluan pitää perheen ja työn erillään. Siksi en esimerkiksi halunnut töihin samaan yritykseen isän alaisuuteen.

Isä-poikasuhde vahvistui jalkapallokentällä

Särkän suvussa on toinenkin sukuvika: pelaaminen jalkapallomaalivahtina. Isänsä, setänsä ja isoveljensä innoittamana Janne ajautui aikoinaan pelikentille ja on torjunut maaleja tolppien välissä lähes koko ikänsä.

– Olen ikuinen maalivahti ja joudun usein värvätyksi, koska molareista on pulaa. Ensi kesänä tiedossa ovat ikämiesten SM-kisat ja pelejä kolmessa eri ikäluokassa. Jalkapallo on kuitenkin jäänyt taka-alalle, sillä pääharrastuksiani ovat tennis, padel, salibandy ja uusimpana saksofonin soitto.

Isänsä innoittamana myös Kim päätyi lapsena maalivahdiksi ja pelasi JJK Jyväskylän junnujoukkueessa useita vuosia. Isä toimii joukkueenjohtajana ja maalivahtivalmentajana, mikä vahvisti isä-poikasuhdetta. Parikymppisenä Kim jätti pelaamisen, kun golf, sulkapallo ja muu kuntoliikunta veivät mennessään.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin molemmat muistelevat yhteisiä hienoja hetkiä jalkapallon parissa. Junnujoukkue pelasi huipulla, voitti Suomen mestaruuksia ja kävi turnauksissa ulkomailla. Esimerkiksi matkat Italiaan tekivät mozzarellajuuston pikkupojille tutuksi jo paljon ennen kuin se päätyi suomalaisten ruokapöytään.

Tukea, turvaa ja läheisyyttä

Särkän perheessä tulevaa isänpäivää vietetään rauhallisesti kotioloissa kahvitellen; näin korona-aikaan juhlalounas ruuhkaisessa ravintolassa ei innosta. Kim ja Iina-vaimo suunnittelevat poikkeavansa onnittelemassa päivän mittaan. Muutenkin esikoispoika käy katsomassa lähellä asuvia vanhempiaan noin kerran viikossa ja törmää isäänsä joskus päivällä pikkukaupungin keskustassa. Työpaikat sijaitsevat vain muutaman sadan metrin päässä toisistaan.

Millainen isä Janne on sinulle ollut, Kim?

– Isä on ollut läsnä ja läheinen mutta myös aika jämäkkä. Hän on ollut minulle hyvä esimerkki, jota olen seurannut niin pelipaikan valinnassa kuin nyt kiinteistönvälittäjänä. Olen saanut tukea ja turvaa vanhemmiltani aina, kun olen sitä tarvinnut. Jos ja kun joskus saan omia lapsia, haluan olla välittävä isä kuten omani ja pitää tasapainon työn ja perheen välillä, hän vastaa.

Janne kuuntelee vieressä poikansa arviota itsestään ja vähän ehkä herkistyy tämän sanoista.

– Vaikka Kim sanoo, että olen ollut läsnä, olisin voinut olla enemmän paikalla. Työ ja harrastukset ovat vaatineet oman aikansa, ja välillä olen tuntenut riittämättömyyttä. Meidän perheessä Maarit-äiti vastasi arjen pyörityksestä kolmen lapsen kanssa. Mutta kun palkinnot jaetaan vasta maalissa, niin hyvin tässä on käynyt!

Isä tunnustaa olleensa nuorempana tiukkapipoisempi, mutta ikä on tuonut avarakatseisuutta.

– Hyvä, jos olen pystynyt tartuttamaan lapsiin uskollisuutta, rauhallisuutta, pitkäjänteisyyttä, perinteisiä arvoja ja sitä ajatusta, ettei maailmassa tarvitse heti saada kaikkea heti tässä nyt. Parasta isyydessä on ollut seurata lasten kehitystä ihan ensimmäisestä päivästä lähtien ja nähdä jokaisessa yksilöllisiä piirteitä. Elämän jatkuvuus tiivistyy lapsissa, Janne tuumaa.

Lue myös:

9 asiaa, jotka opin vasta isäksi tultuani‍