Kesäduuni OP:n piikkiin ohjasi Wendyn uravalintoja: ”Kesätyöllä voi olla arvaamattoman iso vaikutus elämään”
Lisää aiheesta
Wendy Syvänen, 24, pääsi kesätöihin Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumaan kahdeksan vuotta sitten. Kahden viikon pestin aikana hän tajusi, että haluaa ammatin, jossa voi tehdä töitä ihmisten parissa.
Lempeä kahvintuoksu ja leppoisa puheensorina. Nuo asiat Wendy Syvänen, 24, muistaa erityisen hyvin kesätyöpaikastaan kahdeksan vuoden takaa. Hän oli 15-vuotias päästessään OP:n sponsoroimana kesätöihin Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumaan. Kyseessä oli ensimmäinen vuosi, kun Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja järjestettiin.
– Pääsin Valkeakosken ”Musareiden” toimistoon valmistelemaan tapahtumaa. Muistan, että olin superonnellinen saadessani kuulla, että minut oli valittu juuri tuohon pestiin.
Vaikka Wendy oli tuolloin vasta 9-luokkalainen, kyseessä ei ollut hänen ensimmäinen kesätyönsä. Tyttö oli ollut vuotta aiemmin töissä kaupan alalla ja aiemmin samana kesänä apulaisena kudontakurssilla.
– Minulla oli jo nuorena kova hinku päästä tekemään töitä. Aloin hakea kesätöitä aktiivisesti heti, kun siihen avautui mahdollisuus.
Paikkan Valkeakosken Musareilla oli kuitenkin ensimmäinen työ, jossa Wendy pääsi osaksi tiivistä työyhteisöä. Se tuntui hänestä erityisen ihanalta.
– Minut otettiin avosylin vastaan ja heti osaksi porukkaa. Aamuisin keitettiin rauhassa kahvit ja vaihdettiin kuulumiset ennen hommiin ryhtymistä.
Wendy muistelee lämmöllä myös sitä, ettei kesätyöläistä jätetty pyörittelemään peukaloitaan. Hänelle annettiin kahden viikon pestin aikana sopivasti vastuuta.
Aika kului nopeasti, sillä työtehtävät vaihtelivat. Yhtenä päivänä postitettiin buffetkortteja ja rannekkeita ja seuraavana askarreltiin koristeita.
– Siinä pääsi näkemään läheltä ja konkreettisesti sen, mitä kaikkea tuollaisen tapahtuman järjestäminen vaatii.
Oman rahan ansaitseminen tuntui tärkeältä, mutta sitä Wendy ei enää muista, mihin hän palkkansa käytti.
– Olen aina ollut aika säästeliäs, joten varmaan laitoin nekin rahat sivuun. Ostin säästöillä sitten jotain, mistä olin haaveillut pitkään.
Töitä ihmisten parissa
Nykyisin Wendy asuu Turussa ja työskentelee sairaanhoitajana. Hän ajattelee nyt, että Musari-kesätyöllä oli vaikutusta urapolkuun. OP:n piikkiin saatu kesäduuni auttoi saamaan töitä myös tulevina kesinä.
– Olin joka kesä kesätöissä siitä lähtien. Sitä arvostettiin suuresti, että minulla oli kertynyt paljon työkokemusta nuoresta iästäni huolimatta.
Kesätyö synnytti myös uudenlaisia urahaaveita.
– Toimistolla kävi päivittäin paljon ihmisiä, ja huomasin, että työn sosiaalinen puoli vetosi minuun erityisen vahvasti. Ymmärsin siellä, että haluan tehdä töitä ihmisten parissa.
Kesätyöllä voi olla arvaamattoman iso vaikutus elämään.
Ensin Wendy alkoi haaveilla tapahtumasuunnittelijan työstä. Sittemmin unelmat kuitenkin vaihtuivat hoitajan ammattiin. Siinä työssä, jos jossain, pääsee lähelle ihmistä.
– Rakkaus tapahtumien järjestämiseen kuitenkin jäi. Olen taiteellinen ja visuaalinen tyyppi, ja edelleenkin kaveriporukassa se, joka on aina ensimmäisenä järkkäämässä kaikkea.
Kesätyön tärkeimpänä oppina Wendy pitää sitä, että hän sai työkavereiltaan paljon positiivista palautetta. Se motivoi hakemaan kesätöitä uudelleen.
– Työyhteisön merkitys korostui. Aloin jo silloin kiinnittää huomiota siihen, millainen työkaveri haluan olla. Oli onni, että heti ensimmäinen työporukka oli niin ihana.
Maailman spesiaalein kesätyö
Täysikäistyttyään Wendy on käynyt Valkeakosken Musareilla joka vuosi. Viime kesänä tapahtuma peruuntui koronan takia. Se osoitti, kuinka tärkeä tapahtumasta oli Wendylle muodostunut.
– Tykkään siitä, että Musareilla kaikenikäiset juhlivat yhdessä. Siellä näkee kaikki tutut ja pääsee vaihtamaan kuulumiset.
Lämpimät muistot kahdeksan vuoden takaisesta kesästä ovat palanneet mieleen aina, kun Wendy on pyörinyt festarialueella. Tapahtumatoimisto sijaitsee pienessä keltaisessa mökissä alueen laidalla.
– Olen miettinyt sitä, kuinka hieno kokemus nuorelle tytölle oli päästä kurkkaamaan festarimaailmaan. Kaveritkin olivat siitä vähän kateellisia, Wendy sanoo.
– Se oli maailman spesiaalein kesätyö, jonka saatoin kuvitella.
Työ sairaanhoitajana on tällä hetkellä Wendylle rakas, mutta aina välillä hän on miettinyt, millaista olisi työskennellä tapahtumien parissa. Hän ei sulje kokonaan pois mahdollisuutta, että palaisi vielä jonain päivänä Valkeakosken Musareiden toimistoon töihin.
– Ei sitä koskaan tiedä, mihin elämä kuljettaa.
Wendy toivoo, että hänen esimerkkinsä kannustaisi nuoria olemaan aktiivisia kesätyön haussa. Kun jaksaa laittaa monia verkkoja vesille, yleensä jostain nappaa. Uuden työn saa aina helpommin, kun on aiempaa kokemusta.
– Kesätyöllä voi olla arvaamattoman iso vaikutus elämään. Siksi sen etsimiseen kannattaa oikeasti panostaa!
Lue myös: