Sata nuorta työllistyy tänäkin vuonna Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta Tampereen seudun yhdistyksiin. Yksi heistä on 17-vuotias Roosa Arola, joka pääsi OP Tampereen tuella leiriohjaajaksi kahdelle Dream Team Cheerleadersin kesäleirille.
Miltä kuulostaisi kesä kevytyrittäjänä? Kaikilla on jotain taitoja, joista on mahdollista saada tuloja. Mikä voisi olla sinun osaamisesi, josta voisit laskuttaa?
Kesätyöntekijöiden haku on vilkkaimmillaan tammi–maaliskuussa, mutta vieläkin ehtii. Kokosimme vinkkejä, jotta mahdollisimman moni onnistuisi löytämään kesätyön.
Yhdistykset ympäri Suomen tarjoavat vastuullisia kesätyöpaikkoja 15–17-vuotiaille nuorille myös ensi kesänä osuuspankkien tuella. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kesätyöpaikat ovat nuorten haettavissa 31.3. asti.
Työnhaku on taiteenlaji, jonka hallitseminen vaatii opettelua. Etenkin kun toiveissa on ensimmäinen kesätyöpaikka, ja ansioluettelo ammottaa tyhjyyttään. Listasimme viisi vinkkiä, jotka kannattaa painaa mieleen kesätyönhaussa.
Kesätyö pankissa on hyvä mahdollisuus tutustua finanssialaan. OP Tampereessa työskentelee tälläkin hetkellä useita asiantuntijoita, jotka ovat aloittaneet pankkiuransa juuri kesätöiden kautta – tässä heistä kolme. Tutustu Kain, Susannan ja Milan kesätyömuistoihin ja urapolkuihin OP Tampereessa.
OP Tampereen kesätyöhaku kesälle 2024 on käynnistynyt. Pankin kesätyöpaikat tarjoavat kattavan läpileikkauksen pankin toimintaan ja hyvän lähtölaukauksen uralle finanssialalla.
OP Tampereessa on kuluneena kesänä ollut neljätoista kesätyöntekijää. He ovat toimineet erilaisissa tehtävissä, kuten kassapalveluissa, viestinnässä tai tietyn projektin parissa. Viisi erilaisissa tehtävissä ollutta kesätyöntekijää kertoo nyt omista tehtävistään sekä fiiliksistään kesätöiden loppumetreillä.
Viime kesänä Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja työllisti yhteensä 100 paikallista nuorta OP Tampereen tukemana. Yksi heistä oli ylöjärveläinen Aaro Kajas, jolle kyseessä oli ensimmäinen työpaikka.
Kesätyön saaminen on nuorelle aina iso juttu. Erityisesti se ihan ensimmäinen kesätyöpaikka jää monelle hyvin mieleen. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta työllistyy monia nuoria, joille kyseessä on juuri ensimmäinen kesätyöpaikka. Mutta minkälaisissa kesätöissä OP Tampereen asiantuntijat ovat aloittaneet?