Kun Noora Kulmala, 22, neljä vuotta sitten nuorena lukiolaisena ajoi traktoria toista kesää työkseen turvesuolla ja näki Biolanin rekan, soitti hän äidilleen, että ensi kesänä haluaisin tehdä jotain muuta – jospa hakisin Biolanille töihin. Maaliskuussa määrätietoinen Kulmala sai tietää, että hänet oli palkattu kesätyöntekijäksi.

– Aloitin työt huhtikuussa 2017 ja samaan aikaan luin pääsykokeisiin. Pääsin opiskelemaan maataloustieteitä Helsingin Yliopistoon ja syksyllä muutin Helsinkiin.

Kulmala oli jo pienestä pitäen tiennyt, että haluaa aikuisena jatkaa isänsä ja isoisiensä jalanjäljissä maatilan pitoa.

– Maatilalla saan tehdä monipuolisesti hommia, ja näen kätteni jäljen. Maatalous on intohimoni huolimatta siitä, että tilallinen ja yrittäjä on aina töissä ja ajat ovat taloudellisesti vaikeat. Intohimo maataloutta kohtaan on tullut varmaankin itselleni verenperintönä, Kulmala naurahtaa.

Ikävä kotiin ja töihin

Opiskelu tuntui Kulmalasta omalta jutulta, mutta Helsinki ei. Vaikka Kulmala vietti viikonloppuja kotipaikkakunnallaan Yläneellä, koti-ikävä vaivasi. Kerrostalokaksiossa ei ollut tekemistä, vaikka Kulmala opiskeli ja lenkkeili.

– En ole myöskään vain lukijaihminen, vaan enemmän käytännön ihminen. Tykkään tehdä töitä ja asioita käsilläni.

Yliopistorytmin rutinoiduttua Kulmala alkoi miettiä, voisiko opiskella pääosin kotoa käsin. Luennot videoidaan, materiaali on verkossa eikä kaikessa opetuksessa ole läsnäolopakkoa. Kokopäiväisen opiskelun sijaan houkutteli opiskelu työn ohella.

– Marraskuussa soitin Biolanille, että jatkan opintoja enimmäkseen etänä, olisiko heillä töitä tarjolla. Vannoin, että suoritan opintoni loppuun töiden lomassa. Nykyään työskentelen raaka-ainevirtojen koordinaattorina, ja maisteriopintojani suoritan kokopäivätyön ohella. Tämä kaikki on ollut mahdollista vain työnantajani joustaessa.

Työnteko opintojen ohella mahdollisti sen, että Kulmala pystyi muuttamaan lapsuudenkodistaan ja ostamaan pappan, eli äitinsä isän kotitilan, jossa hän nykyään asuu avopuolisonsa kanssa. Tilalla on kaksi hevosta, joiden liikuttamisessa ja hoitamisesta Kulmalan rekkaa työkseen ajava puoliso ja äiti auttavat, kun opinnot vievät naisen Helsinkiin.

Ihan mukisematta Kulmalan valintaa ei hyväksytty yliopistollakaan.

– Muutama professori ihmetteli, että miten opiskelu muka voisi onnistua, kun opiskelun pitäisi olla minun työni. Etenen kuitenkin samassa tahdissa kuin muutkin.

Maisterivaiheen vastuuopettaja sentään totesi, että nostaa hattua Kulmalalle, joka vieläpä pyrkii suorittamaan opinnot tavallisen viiden vuoden sijaan neljässä vuodessa.

Unelmista virtaa

Alkuvuodesta 2020 Kulmala on opiskellut Helsingissä maanantaisin ja torstaisin ja tekee silloin nelipäiväistä työviikkoa. Kun Helsinkiin ei tarvitse lähteä, Kulmala tekee täyttä työviikkoa. Tentteihin Kulmala lukee iltaisin ja viikonloppuisin, ja kirjoittaa luennoista muistiinpanoja, jolloin asiat jäävät helpommin mieleen. Kun koulutehtäviä on paljon, Kulmala elää viikko kerrallaan. Muuten hän on suunnitellut opinnot siihen saakka, että valmistuisi maisteriksi vuonna 2021.

– Jos kaiken kiireen keskellä katsoisin pitkälle eteenpäin, voisi tulla ajatus, että en selviä tästä. Mutta olen aika kunnianhimoinen ja itsepäinen, mikä näkyy siinä, että päättäessäni jotain, myös teen sen. En haluaisi kuulla muilta kyseenalaistamista, että etkö pala loppuun, vaan mieluummin rohkaisua.

Joskus Kulmalakin on stressaantunut ja pahalla päällä. Silloin erityisesti arkea kotona yhdessä pyörittävä puoliso on isona tukena.

Ne, jotka tuntevat Kulmalan, tietävät, että kun hän valmistuu maisteriksi, jotain uutta on tiedossa. Valmistumisen jälkeen Kulmala haluaisikin opiskella jotain hevosiin liittyvää ja syventää maatalousalan ammattitaitoaan. Kulmala toivoo kuitenkin myös töidensä jatkuvan tulevaisuudessa. Haaveissa on myös ostaa isän tila, kun hän siirtyy eläkkeelle. Unelmat auttavat jaksamaan hektistä elämänvaihetta.

Ja vaikka isä onkin kehottanut hankkimaan helpomman ammatin kuin maanviljelyn, Kulmala pitää kiinni tavoitteistaan.

– Maanviljely ja tilanpito ovat intohimoni, vaikka maanviljelijän tuntipalkka onkin lähes olematon. Minulla on vankka usko siihen, että ihmiset haluavat ostaa tulevaisuudessa enemmän suomalaista, ekologista ja lähituotettua ruokaa. Maataloudessa pitää pysyä muutoksen mukana, mutta haluan uskoa, että jossain vaiheessa myös pienempien tilojen merkitys kasvaisi.

Noora Kulmala ehtii töiden ja opintojen ohella viettää aikaa myös hevostensa kanssa.

Kampaamoyrittäjästä sairaanhoitajaksi

Vain 22-vuotiaana yrittäjäksi ryhtynyt Viivi Ketonen, 35, alkoi toisen lapsensa syntymän jälkeen kaivata enemmän vapaita iltoja ja yhteisiä loma-aikoja perheensä kanssa. Kampaajaksi ja kosmetologiksi kouluttautunut Ketonen kun työskenteli pitkälti iltaisin ja viikonloppuisin.

– Hain opiskelemaan ja sain kutsun pääsykokeisiin, kun kuopus oli viikon ikäinen. Ajattelin ensin, etten voi osallistua kokeisiin, mutta puolisoni kannusti, että mene ja jos pääset, mietitään sitten.

Ketonen hyväksyttiin sairaanhoitajakoulutukseen monimuotolinjalle. Koska kuopus olisi ollut opintojen alkaessa vain 3 kuukautta, Ketonen haki vuoden lykkäystä.

Opiskeluun tuli himo

Kun opinnot alkoivat, jatkoi Ketonen myös töitä yrityksessään. Etäviikot Ketonen teki töissä normipäivää, oli illat lasten kanssa ja istui pitkälle yöhön tekemässä tehtäviä ja lukemassa tentteihin. Opiskelut sisälsivät myös paljon ryhmätöitä.

– Olin päättänyt, etteivät opintoni saa vaikuttaa lapsiin, vaan he voivat harrastaa, kuten ennenkin. Jälkikäteen kysyin heiltä, tuntuuko siltä, että olin paljon poissa, mutta kumpikaan ei kokenut asiaa niin.

Tiukin jakso oli, kun Ketonen oli töissä työharjoittelun ohella kuusi viikkoa putkeen joka päivä.

– Silti opiskeluun tuli himo. Se oli tosi kivaa, koska se oli vapaaehtoista. Aikuisena opinnoissa on eri ote kuin nuorempana. Ei 16-vuotiaana voi vielä tietää, mitä haluaa isona tehdä, Ketonen pohtii.

Myös käytännön arki kuormitti – korvatulehduskierteessä ollutta kuopusta käytettiin 16 kertaa lääkärissä vuoden aikana. Vaiva helpotti, kun lapsen kita- ja nielurisat leikattiin ja korvat putkitettiin.

– Jälkikäteen mietin, että miten ihmeessä selvisimme. Ilman puolisoni tukea ja apua en olisi valmistunut 3,5 vuotta kestäneistä opinnoista. Puolisollani on säännöllinen päivätyö ja hän huolehti perheemme arjesta, Ketonen kiittelee.

Viivi Ketonen opiskeli sairaanhoitajaksi yrittäjyyden ohella.

Terveysongelmat vaivasivat

Ketonen pohtii, että ihminen kestää paljon stressiä, kunhan sille on jokin päätepiste ja tietää, milloin tilanne helpottuu.

Toisen opiskeluvuoden lopussa puurtaminen alkoi kuitenkin näkyä terveydessä. Ketonen sai kovia vatsaoireita, epäilyn vatsahaavasta ja joutui tiputukseen. Lisäksi sydän tykytteli levossa.

– Silloin myönsin itselleni, että nyt on pakko hidastaa tekemisen tahtia. Fyysiset oireet pistivät miettimään, vaikka olen parhaimmillani silloin, kun minulla on useita projekteja ja deadlineja päällekkäin.

Ketonen valmistui vuoden 2018 jouluna. 2019 keväällä hän luopui yrityksensä liiketilasta, sillä sinne oli tulossa remontti. Uuden tilan etsiminen ei tuntunut siinä kohtaa mielekkäältä.

– Yrityksestä luopuminen tuntui vaikealta, sillä olihan se ollut ensimmäinen ”lapseni”. Työstä tuli kuitenkin harrastus ja nykyään keikkailen y-tunnuksella sen verran, mitä ehdin ja jaksan. Päivätöissä olen terveyskeskuksessa mielenterveys- ja päihdehoitajana.

Vaikka valmistumisen jälkeen iski myös haikeus ja tyhjyyden tunne, lopulta kuitenkin ihanimmalta tuntuu arkityö virka-aikana.

– Olen tosi tyytyväinen, että pystyn tukemaan nyt 5- ja 8-vuotiaita lapsiani heidän harrastuksissaan ja koulussa sekä olen arjessa enemmän läsnä. Vaikka yrittäjyyden ja opintojen yhteensovittaminen oli välillä raskasta, jälkikäteen tuntuu, että 3,5 vuotta kului nopeasti.