Säästätkö sähköä väärästä paikasta? Liian kylmä koti voi tuoda tuhansien eurojen vahingon
Lisää aiheesta
Lämmityksessä säästäminen pienentää sähkölaskua, mutta liian alas laskettu lämpötila voi jäädyttää putket. Erityisen tarkkana kannattaa olla mökillä.
Lämmitys on monessa kodissa yksi suurimmista energiankuluttajista, joten huonelämpötilan laskeminen on ymmärrettävä säästökeino. Yhden asteen pudotuksen on arvioitu pienentävän lämmityksen energiankulutusta noin viisi prosenttia.
Säästämisessä on kuitenkin raja, jonka jälkeen eurojen nipistäminen sähkölaskusta voi kasvattaa huomattavasti suuremman vahingon riskiä.
Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalveluiden johtaja Markus Uimonen muistuttaa, että lämmitys on ymmärrettävä paikka etsiä säästöä etenkin talvella.
– Moni joutuu yhä pohtimaan mistä arjen kuluista voisi säästää. Yksi iso kotitalouksien menoerä etenkin talvella on lämmitys ja on luonnollista, että katse kääntyy siihen säästökohteita haettaessa, Uimonen sanoo.
Sähköä voi ja kannattaa säästää, mutta rakennuksen peruslämmöstä ei pidä tinkiä.
Sähkölämmitteisessä kodissa säästöjä kannattaa etsiä hallitusti. OP Mediassa on aiemmin neuvottu kiinnittämään huomiota esimerkiksi lämpimän veden käyttöön, sähkösaunaan sekä siihen, milloin paljon sähköä kuluttavia laitteita käytetään.
Putki voi jäätyä, vaikka muualla talossa olisi lämmintä
Erityistä huomiota vaativat rakennukset, jotka ovat talvella pitkiä aikoja tyhjillään. Tällainen on usein vapaa-ajan asunto, jossa lämmön laskua ei huomata yhtä nopeasti kuin vakituisessa kodissa.
Riskipaikkoja ovat etenkin tekniset tilat, varastot sekä ulkoseinien lähellä kulkevat vesijohdot ja vesimittari. Huoneen keskellä oleva lämpömittari ei välttämättä kerro, kuinka kylmä putken ympärillä todellisuudessa on.
Pohjola Vakuutuksen Omakoti-vakuutuksen suojeluohjeen mukaan huonetiloissa pitää kylmänä vuodenaikana säilyttää tasainen vähintään +12 asteen lämpötila. Vakuutusehdot ja niihin sisältyvät suojeluohjeet ovat saatavilla OP:n ehtosivulla.
Myös ilman on päästävä kiertämään. Jos esimerkiksi kaluste on tiiviisti kylmää ulkoseinää vasten, seinän ja kalusteen väliin voi muodostua muuta huonetta viileämpi kohta. Voimakas sisälämpötilan lasku voi silloin kasvattaa kosteusvaurion riskiä.
Uimonen varoittaa, että siinä missä muutaman asteen lämpötilan pudottaminen näkyy sähkölaskussa vähitellen, jäätyneen putken aiheuttama vuotovahinko voi tuoda kerralla useiden tuhansien eurojen kustannukset.
– Sähköä voi ja kannattaa säästää, mutta rakennuksen peruslämmöstä ei pidä tinkiä. Jos talo pääsee liian kylmäksi, putkien ja vesimittarin jäätymisriski kasvaa. Vapaa-ajan asunnoissa riski korostuu, koska lämpötilan laskua ei välttämättä havaita yhtä nopeasti kuin vakituisesti asutussa kodissa. Pahimmillaan pieni säästö sähkölaskussa voi johtaa useiden tuhansien eurojen vesivahinkoon, Uimonen sanoo.
Siksi lämpötilaa kannattaa tarkkailla useammasta kohdasta, jos rakennuksessa on jäätymiselle alttiita vesijohtoja.
– Pelkkä lämpömittarin lukema yhdessä huoneessa ei vielä kerro koko rakennuksen tilanteesta. Vakituisessa kodissa asukas pystyy yleensä reagoimaan nopeasti lämpötilan laskuun, mutta tyhjillään olevassa vapaa-ajan asunnossa tilanne voi jäädä huomaamatta. Siksi kannattaa varmistaa, että lämpö jakautuu tasaisesti ja ilma pääsee kiertämään myös niissä tiloissa, joissa kulkee vesijohtoja, Uimonen painottaa.
Kovilla pakkasilla riski kasvaa nopeasti. Vuonna 2024 kovat pakkaset kasvattivat putkistovahinkojen määrää pahimmillaan 350 prosenttia.
Suojeluohjeiden noudattaminen on tärkeää myös vahingon jälkeen. Korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä, jos suojeluohjeen laiminlyönti on vaikuttanut vahingon syntymiseen tai laajuuteen. Vakuutuksen tarkka turva määräytyy kuitenkin vakuutusehtojen perusteella.
Takkaa kannattaa lämmittää maltilla
Sähkölaskua voi pienentää myös käyttämällä tulisijaa sähkölämmityksen rinnalla. OP Median aiemmissa lämmitysohjeissa varaavaa tulisijaa on neuvottu hyödyntämään ennakoivasti silloin, kun sähkön hinnan tiedetään nousevan.
Pitkään käyttämättömänä ollutta tulisijaa ei kuitenkaan kannata lämmittää heti täydellä teholla. Liian voimakas ensilämmitys tai jatkuva ylilämmittäminen voi tiedotteen mukaan vaurioittaa tulisijan tai hormin rakenteita. Myös puutteellinen veto tai väärin käytetty savupelti voi johtaa savuvahinkoon.
Tulisijaa ei pidä lämmittää yli sen, mihin se on suunniteltu.
Uimonen neuvoo palaamaan tulisijan käyttöön rauhallisesti ja tarkistamaan samalla, että tulisijan huolto on kunnossa.
– Tulisijaa ei pidä lämmittää yli sen, mihin se on suunniteltu. Pitkään käyttämättömänä ollut tulisija lämmitetään maltillisesti, valmistajan ohjeita noudattaen. Samalla on varmistettava, että nuohous on hoidettu ja tulisija sekä hormi ovat turvallisessa kunnossa, Uimonen sanoo.
Vakituisessa asumiskäytössä olevan rakennuksen käytössä olevat tulisijat ja savuhormit pitää nuohota vähintään kerran vuodessa. Kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija hormeineen pitää nuohota ennen käyttöönottoa.
