Unelmansa perässä Yhdysvaltoihin muuttanut Claudia Cifu: Löysin oman paikkani maailmassa
Claudia Cifu päätti jo teini-iässä, että hän muuttaa pois Suomesta. Elämä New Yorkissa oli unelma, jota elämällä Cifu oppi pyytämään myös apua.
Claudia Cifu pystyy palauttamaan mieleen hetken, jolloin hän alkoi ajatella, että muuttaisi pois Suomesta.
– Kävin New Yorkissa ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana. Siellä oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Ehkä se oli se hetki, että olin varma, että jossain vaiheessa pakkaan tavarani ja lähden.
Cifu tunsi Suomessa juurettomuutta, sillä hän ei kokenut kuuluvansa Suomeen. Erillisyyden tunne korostui edelleen lukiossa, kun Cifu halusi lähteä opiskelemaan muotialaa. Hänen ystävänsä ja opettajansa kuitenkin pitivät Cifun mahdollisuuksia päästä Taideteolliseen korkeakouluun heikkoina. Cifu päätti lähteä tavoittelemaan unelmaansa muualle.
– Jotain puuttui ja minun oli lähdettävä hakemaan sitä puuttuvaa osaa. Ajattelin, ettei jos homma ei toimi, voin aina palata Suomeen. Lähtö oli jännittävää, mutta missään vaiheessa en pelännyt.
Claudia Cifu muutti 19-vuotiaana lukion jälkeen Yhdysvaltoihin, ensin Miamiin ja sieltä toista vuotta myöhemmin New Yorkiin. Siellä hän tunsi löytäneensä paikkansa maailmasta.
– Mulla oli sellainen tunne, että kuulun tänne. Olin 21-vuotias, kun muutin New Yorkiin. Itsevarmuuden tunne oli niin suuri, etten ole saanut kokea sitä tunnetta enää sen jälkeen. Siinä oli ihanaa naiiviuutta. New Yorkissa koin sen tunteen, että kuulun johonkin.
Vaikeudet opettivat pyytämään apua
Vaikeinta Suomesta pois muuttamisessa oli sulautua uuteen kulttuuriin. Myös esimerkiksi asunnon saamiseen liittyvä byrokratia vaikeutti elämää, lisäksi rahaa oli aluksi hankittava huonosti palkatuista tuntitöistä.
– Jouduin aika isoihin rahaongelmiin. Siitä oli vaikeata puhua, enkä osannut heti hakea apua. Ymmärsin, ettei Yhdysvaltojen yhteiskunta auttaisi minua, ja että jäisin nopeasti kodittomaksi, ellen saisi tarpeeksi rahaa kasaan. Koin tilanteeni häpeälliseksi. New Yorkissa ympärilleni muodostui kuitenkin tukiverkosto, josta sain apua sitä pyytämällä.
Tällä hetkellä Cifu asuu perheensä kanssa Suomessa.
– Nyt on hyvä olla täällä, hän sanoo.
Miten Claudia Cifun ystävät ja lähipiiri suhtautuivat lähtöön? Millaisia asioita ulkomaille muutto vaatii? Kuuntele Pohjola Vakuutuksen #Elä se -podcastista Claudia Cifun koko tarina.
Lue myös:
10 tarinaa unelmien toteuttamisesta
Kaiken voi korvata. Paitsi elämän. #eläse