Ihmiselle tuttuja elintapasairauksia tavataan yhä useammin koirilla ja kissoilla, kertoo eläinlääkäri Minna Liinamaa eläinlääkäriasema Kamusta. Osittain tämä johtuu siitä, että lemmikit elävät entistä pidempään, mutta myös omistajan huonot elintavat siirtyvät helposti lemmikille. Lemmikki ei päätä elintavoistaan itse.

– Voi ajatella, että lemmikkinsä syömistä olisi helpompi hallita kuin omaansa. Mutta käytännössä se ei ole aina helppoa. Usein lemmikki on rakas tai jopa ainoa ystävä, ja se saa paljon asioita, joita se ei tarvitse – esimerkiksi hemmottelua herkkuruoalla, Liinamaa kertoo.

Muista liikunta

Kissan ja koiran päivittäinen kaloritarve on vähäinen. Mieti siis hemmottelu uusiksi: mieluummin rapsuttele, pidä sylissä ja käytä pitkillä lenkeillä.

Kiinnitä huomiota siihen, että lemmikki saa tarpeeksi liikuntaa. Ulkoliikunta luonnossa on parasta, mutta myös kissojen temppuradat sisällä ja agilityharrastus koirien kanssa, ovat erinomaisia tapoja lisätä lajille sopivaa liikuntaa.

Liikunnalla saat parhaiten ehkäistyä elintapasairauksien suurinta aiheuttajaa, ylipainoa. Kissoilla ylipaino voi johtaa kakkostyypin diabetekseen tai metaboliseen oireyhtymään, koirilla taas sydän- ja verisuonisairauksiin. Molemmille lajeille voi myös kehittyä nivelvaivoja ja nivelrikkoa.

Eläinlääkäristä iso lasku

Mutta jos elintapasairauksia pääsee kehittymään, miten niitä hoidetaan? Ja kun lemmikkien hoidosta on kyse, pitää aina miettiä myös rahaa – mitä eläinvakuutus korvaa?

Eläinlääkärin mukaan elintapasairauksia hoidetaan paitsi erityisruokavaliolla, liikunnalla ja fysioterapialla, myös lääkkeillä. Diabeteksen hoidossa käytetään eläin- tai ihmisinsuliinia, ja nivelvaivoihin eläin voi joutua syömään kipulääkkeitä. Kolesterolilääkitystä käytetään eläimillä harvoin.

OP:n vakuutuspäällikkö Volmari Ojasen mukaan hoitokuluvakuutukset kattavat eläinlääkärin määräämät lääkkeet, jos kyseessä on hoitoehtojen mukaan korvattava sairaus. Esimerkiksi diabeteslääkkeistä voi kertyä vuodessa summa, jota ei ole mukava maksaa itse.

– Lääkkeiden kustannukset eivät onneksi välttämättä ole kovin suuria verrattuna moniin muihin eläinlääkärikustannuksiin. Kalleimpia vakuutuksesta korvattuja toimenpiteitä ovat olleet eräät leikkaukset, joiden kustannukset ovat olleet yli 2500 euroa, Ojanen kertoo.

Lemmikit entistä pitkäikäisempiä

Eläinlääkäri Liinamaan mukaan elintapasairauden hoidossa voi kertyä paljon maksettavaa. Sairaus harvoin hoituu pelkillä lääkkeillä.

– Tarvitaan myös säännöllisiä seurantakäyntejä, joista kertyy hintaa omistajalle, Liinamaa sanoo.

Kun lemmikit elävät yhä vanhemmiksi ja niiden merkitys ihmisten ystävinä muuttuu tärkeämmäksi, ihmiset ovat valmiita hoidattamaan lemmikkejään ja myös maksamaan hoidosta. Tämä nostaa samalla eläinlääkärikäyntien hintoja.

– Tarvitaan parempia hoitoja, jotta pystytään vastaamaan asiakkaan tarpeeseen. Ja jotta voi tarjota parempia hoitoja, tulee tehdä laiteinvestointeja ja palkata lisää henkilökuntaa, Liinamaa kuvailee.

Myös OP:n vakuutusasiakkaiden keskuudessa on noussut tarve sille, että vakuutuksen korvauskatto olisi korkeampi.

– Uudessa vakuutuksessamme suurinta korvaussummaa on vuoden 2019 keväällä nostettu 3000 euroon aiemmasta 1600 eurosta, Ojanen kertoo.

Tarkista nämä vakuutuksesta

Ojasen mukaan lemmikkivakuutus kannattaa ottaa silloin, kun vaivoja ei vielä ole. Tällöin vakuutuksen saa varmimmin, eikä siihen tule rajoitusehtoja. Kannattaa lukea vakuutusehdot huolellisesti: koskeeko jokin rotukohtainen rajoitus lemmikkiäni? Minkä ikäiseksi asti vakuutus on voimassa?

Kun harkitsee vakuutuksen ottamista, moni ei tule ajatelleeksi, että toimenpiteet, jotka ihmisillä ovat edullisia, voivat olla lemmikeillä kalliita.

– OP:n Koira- ja kissavakuutuksesta voidaan maksaa korvaus esimerkiksi hammasmurtumasta. Hoidosta ja hampaan poistosta voi aiheutua melkein 600 euron kustannukset, Ojanen kertoo.

Kissan ja koiran ylipaino aiheuttaa sairauksia

  • Kissalle ylipaino on erityisen haitallista: kissat ovat taipuvaisia sairastumaan metaboliseen oireyhtymään tai kakkostyypin diabetekseen.
  • Koiralle ei kehity kakkostyypin diabetesta. Sen sijaan ylipaino vaikuttaa tuki- ja liikuntaelimistöön lisäten nivelvaivoja. Se voi myös pahentaa alkanutta nivelrikkoa. Lisäksi ylipaino rasittaa koiran sydäntä ja verenkiertoelimistöä.
  • Myös immunologiset sairaudet, suolistosairaudet, ihosairaudet ja allergiat voidaan mieltää elintapasairauksiksi. Nykyisin lemmikkien elämä on siistimpää, jolloin immuunijärjestelmällä ei ole luonnollisesti haasteita.

Testaa ilmaiseksi TassuApua

  • OP:n uusi TassuApu-palvelu on uusi puhelin- ja nettisovellus, joka auttaa lemmikkiäsi voimaan hyvin. TassuApu sisältää esimerkiksi treeni- ja ruokapäiväkirjat sekä painonseurannan.
  • Palvelun avulla lemmikkisi terveys- ja harrastustiedot pysyvät samassa paikassa ja ovat ajan tasalla ja helposti saatavilla missä ja milloin vain. Tämä on kätevää, jos esimerkiksi eläinlääkärissä tarvitaan jotain tiettyä tietoa.
  • Palvelu tarjoaa myös havainnollistavia videoita ja vinkkejä. Koiran käyttäytymisestä on joskus vaikea päätellä, miten kovissa kivuissa se on, joten tässä arvioimisessa auttaa Kipumittari-kysely.
  • OP:n asiakkaat voivat nyt testikäyttää TassuApua kolme kuukautta ilmaiseksi.

OP Koira- ja kissavakuutuksesta turvaa hoitokuluille

  • Perussääntö on, että hoitokuluvakuutus korvaa eläinlääkärin suorittamat ja määräämät hoidot sekä reseptilääkkeet. Korvattavia sairauksia ovat esimerkiksi silmä- ja korvatulehdukset, ientulehdukset, hengitystieinfektiot sekä hampaiden lohkeamiset.
  • Aivan kaikkea vakuutus ei korvaa. Vakuutus ei korvaa esimerkiksi lisäravinteita, fysioterapiaa, akupunktiota ja hierontaa, eikä ennaltaehkäiseviä hoitoja, kuten rokotuksia.
  • Suurin korvaussumma on valintasi mukaan joko 1000, 2000 tai 3000 euroa. Omavastuu on vakuutuskaudella 70 e ja sen ylittävistä kuluista valintasi mukaan joko 30 tai 40 prosenttia.
  • Koira- ja kissavakuutuksen hoitokuluvakuutus on voimassa lemmikin eliniän. Lemmikille voidaan ottaa myös kuoleman ja katoamisen kattava eläinvakuutus sekä eläinvastuuvakuutus, jotka päättyvät lemmikin täytettyä 10 vuotta.
  • Suomessa on vajaa 20 klinikkaa, jotka ovat OP:n suorakorvauskumppaneita. Niissä lemmikinomistaja maksaa korvattavasta vahingosta vain omavastuun, eikä korvausta tarvitse hakea jälkikäteen. Tällaisia klinikoita ovat esimerkiksi eläinlääkäriasema Kamu Oulussa.
  • OP:n hoitokuluvakuutusasiakkaana käytössäsi on nyt myös asiakasetuna FirstVet-etäeläinlääkäri. Videopuhelulla saat kotihoito-ohjeita ja neuvoja. Lemmikkisi ohjataan tarvittaessa tarkempiin tutkimuksiin klinikalle.

Suomessa on yli miljoona lemmikkiä, mutta yllättävän harvalla on vakuutus