Koirien aiheuttamista vahingoista suuri osa on tapauksia, joissa koira on purrut henkilöä tai toista koiraa. Tilanteet aiheuttavat usein epätietoisuutta vahinkojen korvauksista.
Kennelliiton asiantuntija kertoo, miten paljon rahaa olisi hyvä olla säästössä ennen koiran hankkimista. Lisäksi kannattaa varautua tiettyihin yllättäviin menoihin, joita koiran omistamiseen liittyy.
Noita-koira herätti nuolemalla perheen pojan kesken vaarallisen tilanteen. Kun Kärkkäisen perhe nykyään menee Lapin-mökilleen, häkävaroitin kulkee aina mukana.
Tuotantoeläinten parissa työskentelevän eläinlääkärin työ on suurelta osin ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Terve lehmä on eläinlääkärin ja tilallisen yhteinen tavoite. Tässä jutussa pääsemme kurkistamaan eläinlääkärin arkeen.
Lomalla lemmikit matkustavat usein omistajiensa mukana. Erityisesti Suomessa se on helppoa, eikä ulkomaille matkaaminenkaan mahdotonta ole. Huomioi ensin kuitenkin nämä asiat.
Mitä yhteistä on lapsilla ja kissanpennuilla? Ainakin tapaturma-alttius! Eläinvakuutuksen eli kissan henkivakuutuksen voi ottaa vain rotukissalle, mutta maatiaiskissakin kannattaa vakuuttaa hoitokulujen varalta.
Kun hännäheiluttaja saapuu perheeseen, se kannattaa vakuuttaa heti. Näin voi varmistaa mahdollisimman kattavan turvan, sillä jatkossa diagnosoidut vaivat ja sairaudet rajataan vakuutusturvan ulkopuolelle.
Espanjanvesikoirat viihtyvät mainiosti omakotitalossa, jonka suunnittelussa on otettu huomioon koirien hyvinvointi. Lemmikit ovat tärkeä osa omistajien arkea.
Arvi Martikainen on teini, joka tietää, mitä tahtoo. Suunnitelmat ovat olleet selvillä 10-vuotiaasta saakka: oma hevonen ja ratsastusharrastus. Tavoitteen toteuttaminen vaati yritteliäisyyttä ja itsekuria. Palkinnoksi Martikainen on saanut paljon iloa, itseluottamusta ja muutaman mitalinkin.
Lemmikkivakuutus muodostuu kolmesta osasta, joista jokainen voi parhaimmillaan auttaa yllättävissä kustannuksissa sekä lemmikkien aiheuttamissa yllättävissä tilanteissa.
Kaisa Toivosen jokainen päivä alkaa ja loppuu eläinten ruokkimisella. Elämässä on silti twistiä, sillä hevostallilla sattuu ja tapahtuu. Eläinten hyvinvointi tulee aina ensin.
Koiran tai kissan eläinlääkärikäynti voi tehdä ison loven lompakkoon. Lemmikille on tarjolla hoitokuluvakuutus – mutta kannattaako sellainen ottaa? Entä miten voi välttää turhat toimenpiteet?