Lukeminen opettaa, herättää tunteita ja irrottaa ruudusta – kolme menestynyttä nuorta kertoo, mikä saa heidät tarttumaan kirjoihin
Sara Vanninen, Aarne Talvitie ja Eino Nurmisto antavat omat lukuvinkkinsä. Tärkeää on lukea kirjoja, joista innostuu aidosti itse.
Sara Vanninen: ”Kirjoista saan myös ideoita omaan työhöni”
Sara Vanninen on 29-vuotias lifestyle-bloggari, joka kirjoittaa erityisesti liikunnasta, matkailusta ja trendeistä
”Luen mielelläni erityisesti iltaisin. Lukeminen on minulle tapa rauhoittua ja saada naaman eteen jotain muuta kuin se ainainen ruutu. Kirjoista saan myös paljon ideoita omaan työhöni. Huomaan, että muiden tekstien ja vaikkapa erilaisten lauserakenteiden lukeminen auttaa myös minua kirjoittamaan monipuolisemmin.
Pidän elämänkerroista ja erityisesti menestyneiden naisten kertomista tarinoista, joita on aina inspiroivaa lukea. Juuri nyt minulla on kesken Michelle Obaman Minun Tarinani, ja pidin kovasti myös Tara Westoverin Opintiellä-kirjasta. Ikisuosikkejani ovat trillerit, joita voin ahmia yhdeltä istumalta.
Kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia genrejä ja lukea kirjoja, joista innostuu aidosti. Jos joku suosittelee tiettyä kirjaa ja tarjoaa siihen hieman tarttumapintaa, on teosta usein helpompi lähestyä. Kannattaa siis kysellä vinkkejä ja suosituksia muilta, erityisesti ihmisiltä, joilla on samankaltainen maku kuin itsellä!”
Aarne Talvitie: ”On tärkeää löytää aikaa lukemiselle”
Aarne Talvitie on 19-vuotias jääkiekkoilija. Hän opiskelee Yhdysvalloissa Penn State -yliopistossa ja pelaa Pennsylvanian osavaltionyliopistojoukkueessa.
"Juuri nyt en ehdi lukea kovin paljon vapaa-ajalla. Opinnoissani pitää kyllä lukea koko ajan – vaikka aloittaminen on välillä vaikeaa, loppujen lopuksi kurssikirjat ovat yleensä todella mielenkiintoisia. Viime jaksossa käsittelimme erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia ja luimme paljon lehtijuttuja esimerkiksi mielenosoituksista.
Kirja, joka on jäänyt todella mieleen, on J.K. Rowlingin Harry Potter -sarja. Luin sitä hieman nuorempana, mutta se on yhä mielestäni todella hieno tarina.
Kaipaisin itsekin vinkkejä siihen, kuinka lukea enemmän, siitä kun aina tuntuu saavan ja oppivan paljon. Tärkeää on ainakin se, että yrittää erikseen löytää aikaa lukemiselle, eikä vaan aina katso esimerkiksi sarjoja. Paljon on kiinni myös mentaliteetista: jos jo alussa ajattelee, ettei oikein jaksaisi lukea, harvoin siitä mitään tulee."
Eino Nurmisto: ”Nautin suuresti lukemisen antamista tunteista”
Eino Nurmisto on helsinkiläistynyt 27-vuotias kirjoittaja, valokuvaaja ja somepersoona.
"Lukeminen tarjoaa itselleni samaistumispintaa ja mahdollisuuksia jäsennellä omia ajatuksiani. Toisaalta se myös laajentaa ymmärrystä erilaisia ihmisiä ja maailmoja kohtaan. Lisäksi nautin suuresti lukemisen antamista tunteista: imaisen ylipäätään itseeni tunnetiloja taiteesta ja viihteestä helposti.
Pitkän epäluuloisuuden jälkeen olen antanut mahdollisuuden äänikirjoille, ja se onkin ollut mahtavaa! Juuri nyt olen aivan loppusuoralla Saara Turusen Sivuhenkilö-romaanissa. Sivuhenkilö tai vaikka Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ovat hyviä esimerkkejä kirjoista, joista pidän. Olen kiinnostuneempi yksinkertaisesta oivaltavuudesta ja nykyajan ilmiöistä kuin mahtipontisista sotaromaaneista tai fantasiakirjoista.
Lukemisesta ei kannata tehdä pakkoa: olin vähällä tuhota lukemisen itseltänikin ahdistuessani siitä, etten ehdi ja jaksa lukea. Jos on kiinnostunut vaikka nyky-yhteiskunnan ilmiöistä, on hölmöä yrittää paahtaa läpi kirjallisuuden klassikoita – tai päinvastoin. Lukeminen on ennen kaikkea ihmistä itseään varten, aivan kuten muutkin harrastukset ja aktiviteetit."
OP on mukana Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Operaatio Ankka -kampanjassa, jossa kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Aku Ankka -lehdet.