Lomailu matkailuajoneuvolla kasvattaa suosiotaan. Esimerkiksi Talouselämä kirjoittaa, että vuoden 2020 kesäkuussa ensirekisteröitiin 457 uutta matkailuajoneuvoa, eli matkailuautoa tai -vaunua, mikä on 49 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Lomailu matkailuajoneuvolla on parhaimmillaan leppoisaa. Voi valita jopa päivittäin mieleisensä reitin ja aikataulun, eikä ruuhkassa ei tarvitse menettää hermojaan, jos suunnittelee matkaa ennalta. Lisäksi Suomi on pullollaan kiehtovia kohteita. Matkailuajoneuvolla voi lähteä myös ulkomaille, kunhan ottaa koronan tuomat matkailurajoitukset huomioon.

Jos on ensikertalaisena liikenteessä matkailuajoneuvolla, kannattaa tarkistaa, että oma ajokortti oikeuttaa ajamaan matkailuautoa tai vetämään asuntovaunua. Myös ajamista ja peruuttamista on hyvä harjoitella ennen reissuun starttaamista. Kun ajoneuvo on tullut tutuksi, pysäköinnin kannalta taitoa vaativa yöpymispaikka ei mene sivu suun vain siksi, ettei saa ajoneuvoaan osumaan siihen.

Myös renkaiden ja hallintalaitteiden kunto kannattaa tarkistaa ennen ajoneuvon käyttöönottoa ja matkalle lähtöä. Etenkin asuntovaunussa myös hyvät lukot ovat tarpeen. Lukkoja ei tarvita vain asuntovaunun oven lukitsemiseen, vaan koko vaunu on tärkeää lukita vaunu lukolla tai laitteella, joka estää vaunun siirtämisen tai sen kytkemisen vetoajoneuvoon.

Kotivakuutuksella on väliä tien päällä

Sujuvaa lomailua tukee oikein valittu vakuutus. Matkailuautolle ja asuntovaunulle tulee ottaa pakollinen liikennevakuutus. Lisäturvaksi voi valita kaskon, joka korvaa esimerkiksi törmäysten sattuessa, Pohjola Vakuutuksen kaskot korvaavat myös palo- ja varkausvahinkoja.

Kaskoon voi valita lisäturvia myös tuntemattoman osapuolen parkkipaikalla aiheuttamien kolhujen tai menetettyjen käyttöpäivien varalta. Kaskoon voi valita myös tuulilasivakuutuksen (Lasiturvan), sillä tien päällä tuulilasiin saattaa osua muutakin kuin hyönteisiä, ja matkailuauton tuulilasi on kallis.

Monelle ei välttämättä tule mieleen, että kotivakuutus turvaa myös tien päällä. Siitä korvataan matkailuajoneuvoihin tuoduille ruuanlaittovälineille tai irrallisille sähkölaitteille sattuvia vahinkoja.

Matkasta ja vapaudesta voi nauttia huoletta, kun matkailuauton vakuutukset ovat kunnossa. Lue lisää.

Lue myös:

Luontoa, kulttuuria vai jotain täysin uutta? Katso 5 eri reittiä matkailuautolle

Kivikoskilla on allaan jo 12. matkailuvaunu: ”Emme ole mökki-ihmisiä”