Aurinkolomakohteet eivät toki ole syntyneet tyhjästä: monesti suomalaistenkin piti vain matkustaa sinne, minne kohtalaisesti matkatoimistojen kautta järkevään hintaan pääsee.

Agia Napa

Entinen nuorison bailukohde Kyproksella ei ole valtaisassa suosiossa, mutta kyllä sinne nykyäänkin matkatoimistojenkin kautta pääsee. Agia Napa on nykyään enemmänkin perhelomapaikka, jota kiitellään lapsiystävällisistä uimarannoista. Meno on siis rauhoittunut 80-luvulta. Vauhtia ja juhlintaa löytyy yhä sitä kaipaaville, muun muassa vanhan luostarin ympäryskorttelien baarikaduilta.

Costa del Sol

Tämän 70-80-luvun klassikkokohteen suosio on noussut uudelleen parin viime vuoden aikana. Costa del Solissa kävijöitä houkuttelee kohteen monipuolisuus: voi löhöillä rannalla, tai sitten ottaa auton alle ja lähteä tutustumaan Gibraltariin ja Granadaan. Myös Malagan kaupunki on uudistunut viime aikoina kaupunkikohteeksi kävelykatuineen ja kahviloineen.

Costa Del Sol oli aikoinaan niin suosittu rantalomakohde, että sen markkinointia rantalomapaikkana yritettiin rajoittaa. Kuvissa ei näkynyt aurinkorantoja, koska oletettiin, että jokainen tietää niistä jo.

Sotshi

Sotshi oli suomalaisten legendaarinen, halpa rantalomakohde 80-luvulla. Kylpylälomalle pääsi alle tuhannella markalla. Paikan päällä oli aurinkorantojen lisäksi paljon nähtävää: apinatarha, vuoristot ja vesiputoukset.

Aikoinaan Neuvostoliittoon matkanneet suomalaiset tienasivat matkarahoja myymällä paikan päällä pientä tavaraa paikan päällä, esimerkiksi sukkahousuja tai farkkuja. Isojen matkatoimistojen ohjelmistossa Sotshia ei enää oikein ole, mutta ainakin omatoimimatkailu Mustanmeren rannalle toki onnistuu.

Rodos

Rodos on ollut kautta aikojen suomalainen ikisuosikki. Siitä tuli Kreikan massaturismin näyttämö 70-luvulla. Sanotaan, että suomalaisia kiehtoo kreikkalainen kulttuuri, mutta todennäköisesti käytännön syyt olivat tärkeämpiä: suomalaiset ihastuivat kohteeseen, koska sinne oli kohtalaisen nopea ja halpa lentää, eikä aikaeroakaan ollut. Kohteena Rodos on viime aikoina uudistunut, ja esimerkiksi design-hotelleja ja vain aikuisille tarkoitettuja hotelleja on tullut lisää. Rodos onkin lisännyt taas suosiotaan viime aikoina.

Kanariansaaret viehättävät suomalaisia edelleen. Matkatarjonta on monipuolisempaa ja uusia kohteita on vuosien saatossa tullut runsaasti lisää.

Kanariansaaret

Myös Kanaria on ollut suomalaisten kestosuosikki lähes kyllästymiseen asti: se on helppo ja takuuvarmasti lämmin sesonkiaikaan. Myös Kanaria on saanut kohteena uusia sävyjä. Nykyisin on suosittua lähteä Kanarialle hyvinvointilomalle joogaamaan, rauhoittumaan, pyöräilemään ja syömään terveellisesti. Kasvisruuatkin ovat lisänneet suosiotaan. Rantalöhöilyn vastapainoksi haetaan aktiivisuutta.

Ibiza

Ibiza nautti 60–70-luvun hippiliikkeen kulta-ajasta. Nykyisin se on melko pieni kohde matkatoimistojen ohjelmistoissa – omatoimilomailu onkin yleisempää. Uusia designhotelleja on alkanut tulla Ibizallekin. Klubit ovat ylellisiä, mutta tyyriitä, sillä liput voivat maksaa 80–100 euroa.

Ibiza on yhä nuorten aikuisten suosima bilepaikka.

Egypti

Egypti on ollut matkakohteena katkolla useitakin kertoja turvallisuussyistä, mutta se on aina palannut takaisin valikoimaan. Viimeksi taukoa pidettiin levottomuuksien vuoksi vuosina 2014–2018, mutta nyt kohde on taas matkatoimistojen listoilla. Suomalaiset pitävät Egyptistä, koska ruoka ja eläminen siellä on halpaa, ja hotellit hyvätasoisia.

Egypti oli yksi kaikkien aikojen ensimmäisistä kulttuurilomakohteista, joissa oli selkeästi tarjolla jotain muuta kuin löhöilyä. Matkojen hinnat olivat myös pikkuisen edullisempia kuin matkat Espanjaan tai Kreikkaan. Monesti elokuvat ja kirjat vaikuttavat lomakohteiden suosioon, joten tiettävästi Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen-kirjan piirtämä kuva Egyptistä houkutti suomalaisia.

Mallorca

Mallorca katosi jo kerran matkatoimistojen ohjelmistoista, mutta nyt se on tullut takaisin. Voi sanoa, että 1990-luvulla Espanjaan Mallorcalle matkustava osoitti lähes huonoa makua, mutta parin viime vuoden aikana tilanne on ollut toinen. Mielikuva kohteesta on muuttunut rantalomakohteesta kulttuurikohteen suuntaan.

Nyt Palmasta on tullut Mallorcan saaren kulttuurikaupunki, jonne monet matkustavat ihan vain pitkäksi viikonlopuksi. Kaupungissa on nykyään paljon ravintoloita, kahviloita ja kulttuuripaikkoja.

Asiantuntijat: Lapin yliopiston matkailututkija Antti Honkanen ja tuotepäällikkö Jessica Virtanen Tjäreborgilta