Ensimmäisen kerran Greta Koivikko matkusti yksin Puolaan kaksi vuotta sitten. Hän oli sillon juuri täyttänyt 18 vuotta.

Kohde oli Koivikon mukaan helppo ja lisäksi siellä asui ystävä, jota hän kävi tervehtimässä.

”Kiertelin Puolassa kaksi viikkoa. Tykkään hitaasta matkustamisesta ja edullisesta hintatasosta”, kertoo Koivikko, joka säästi matkarahat kesätöistään.

Koivikko oli suunnitellut jo kauan matkustavansa jonnekin yksin. Hän oli puhunut siitä ystävilleen ja perheelleen. Ja kun syysloma lukiosta lopulta koitti ja Koivikko ilmoitti matkastaan, kukaan ei oikeasti yllättynyt.

”Pari kaveria kyllä ihmetteli, miten uskallan lähteä ja onko siellä turvallista.”

Ihmettelyn taustalla oli Koivikon mukaan kyse enemmän tottumuksesta – matkoja tehdään porukalla tai vähintään kaverin kanssa. Samalla tavalla monille ihmisille elokuviin tai ulos syömään meneminen yksin on vieras ajatus.

Koivikolle ei. Sosiaalisuudestaan huolimatta hän nauttii taide- ja kulttuurikokemuksista hyvin yksinkin. Ja Puolan reissu osoitti, ettei maailman näkemiseen aina tarvita toisia.

Yksinmatkailu on tutkijoiden mukaan kasvava trendi. Syitä siihen löytyy monia.

Soolomatkojen suosio kasvaa

Turun kauppakorkeakoulun tutkijatohtori ja matkailuliiketoiminnan dosentti Juulia Räikkönen on seurannut matkailualan kehitystä yli 20 vuotta.

2000-luvun aikana matkailun taloudellinen merkitys on kasvanut todella huimasti.

”Joka kymmenen työpaikka liittyy matkailuun ja 10 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta tulee matkailusta. Matkailu kasvaa maailmantaloutta huomattavasti nopeammin”, Räikkönen sanoo.

”Matkailun kentällä yksinään matkustavien osuus on yksi kasvavista segmenteistä. Yhdysvalloissa enemmän kuin joka kymmenen matkailija matkustaa yksin.”

Yksinmatkailussa motiivit ovat Räikkösen mukana samoja kuin matkailussa yleensä. Haetaan elämyksiä ja uusia kokemuksia, tehdään jotain merkityksellistä tai arjesta poikkeavaa. Ja tietysti päästään hetkeksi jonnekin aivan muualle.

Ja nyt siellä muuallakin on helpompi olla – maailma on tavallaan pienentynyt 2000-luvun aikana paljon.

Paksuja ja huonosti kokoon taittuvia karttoja ei enää tarvitse tihrustaa jokaisen kadun kulmassa. Eikä reppureissaajan tarvitse pelätä yöpaikan löytymistä. Kaikki reaaliaikainen tieto on taskussa matkapuhelimessa.

”Tekniikan kehitys on helpottanut matkailua valtavasti. Eikä edes puhelimen katoaminen ole enää maailmanloppu. Tieto on pilvessä ja internetkahviloita joka paikassa. Kaksi vuosikymmentä sitten tilanne oli ihan toinen.”

Matkustamisen helppous mahdollistaa impulsiivisuuden kohteessa, vaikka muuten reissun runko olisikin mietittynä.

”Yleensä lennot ja majoitus ostetaan etukäteen, mutta kaikki muu tekeminen päätetään usein vasta perillä. Tällä on merkitystä erityisesti silloin, kun matkustetaan yksin”, Räikkönen sanoo.

Perehdy, budjetoi ja säästä

Puolan matkan jälkeen Koivikko on käynyt yksin Istanbulissa, Napolissa, Wienissä ja viettänyt yhden kokonaisen kuukauden interrail-matkalla Briteissä ja Irlannissa. Lontoossa Koivikko on ollut monta kertaa.

Lontoo on monikulttuurisuuden takia yksi Koivikon lempikaupungeista, ja siellä hän nyt myös asuu ja opiskelee englantia sekä kielitieteitä.

Kotona asuessaan hän säästi rahaa osa-aika- ja kesätöistä, nyt opintotuestaan. Matkustaminen on Koivikon harrastus, johon hän sijoittaa pakollisten kulujen jälkeen.

Mikä auttaa säästämään ja pitämään reissubudjetista kiinni?

”En tee kovin kalliita matkoja ja tutustun majoitusvaihtoehtoihin etukäteen. Perehdyn kaupunginosiin ja katson Googlen karttapalvelusta, löytyykö läheltä esimerkiksi ruokakauppaa.”

”Suosin Airbnb:tä, jonka kautta saa edullisesti huoneita. Samalla pääsee näkemään ihmisten koteja eri puolilla maailmaa, ja se on kiinnostavaa”, Koivikko kertoo.

Oma huone on Koivikolle tärkeä asia, keittiön ja kylpyhuoneen jakaminen asunnon omistajien kanssa ei häiritse yhtään. Päinvastoin. Niin tapaa kiinnostavia ihmisiä, voi jutella ja saada vinkkejä kaupungin nähtävyyksistä.

”Yöpaikan valitsen hyvien arvostelujen perusteella jo ihan turvallisuusyistä”, Koivikko lisää.

Etukäteen laaditun budjetin pitämisessä helpottaa, että Koivikko maksaa matkaliput ja majoituksen hyvissä ajoin ennen reissua. Silloin lomalla kuluu rahaa vain elämiseen.

”Kun saan opintotukea tai palkkaa, siirrän säännöllisesti osan siitä erilliselle tilille.”

Vakuutettuna varmempi olo

Finanssialan tutkimuksen mukaan suomalaisista kolmannes ei ota vakuutusta ennen matkalle lähtöä.

Ulkomaan matkoja varten vakuutus otetaan herkemmin kuin kotimaassa reissatessa. Tunnollisimpia ovat perheelliset ja vanhemmat ihmiset. Nuoret voivat helpommin uskoa siihen, ettei mitään tapahdu. Tai jos tapahtuu, kyllä kaikki järjestyy tai Suomen valtio hoitaa kansalaisensa pois.

Tämä sitkeä harhaluulo ei ikävä kyllä ole totta. Matkavakuutus on tärkeä turva, ja sitä se on ollut myös Koivikolle.

”Minulla on aina voimassa oleva matkavakuutus. Silloin sitä ei tarvitse turhaan miettiä ja ottaa joka kerta erikseen, kun on lähdössä jonnekin.”

Nykyisen matkavakuutuksensa Koivikko otti Englannissa pankin kautta, jossa oli jo asiakkaan. Se kävi vaivattomasti ja keskittäminen on järkevää. Vakuutuksen mukana tulevat tärkeät numerot, joihin voi hädän hetkellä soittaa, ovat hyvässä muistissa.

Koivikko ei harrasta uhkarohkeita ja vaarallisia lajeja matkakohteissaan, tai ole vieraillut levottomilla alueilla, joten perinteinen vakuutus on ollut riittävä.

Turvallisuuden Koivikko ottaa huomioon myös tekemällä tarpeen mukaan Ulkoministeriön sivujen kautta matkustusilmoituksen.

Joissain maissa esimerkiksi poliittinen tilanne on niin herkkä, että se voi muuttua nopeasti. Silloin suositellaan tekemään matkustusilmoitus, vaikka ei olisikaan yksin liikenteessä. Ja näin Koivikko on tehnyt matkustaessaan perheensä ja ystäviensä kanssa Turkkiin, Iraniin ja Nigeriaan.

Perinteisemmissä kohteissa auttaa Koivikon mukaan se kuuluisa maalaisjärki samoin kuin ymmärrys siitä, että kulttuurit ovat hyvin erilaisia – esimerkiksi liikennekulttuurit.

”Nigeriassa ja Iranissa oli hulluin liikenne, ja hyvin eri käsitys liikennesäännöistä kuin Suomessa. Pieni rukous oli paikallaan ennen kadun ylittämistä”, Koivikko nauraa ja lisää, että Iran oli silti yksi ihanimmista paikoista, joihin hän menisi mielellään yksinkin.

Millainen turva kannattaa olla?

Pohjola Vakuutus Oy:n vakuutuspäällikön Leena Ettilä neuvoo matkavakuutusta ottaessa miettimään, millaisia matkoja ja kuinka pitkiä aikoo tehdä.

Jos matkustaa vain yhden kerran vuodessa, määräaikainen ja matkakohtainen vakuutus voi riittää. Useammin matkustavalle jatkuva vakuutus tulee edullisemmaksi.

”Tavallisiin lomakohteisiin matkustavalle perusvakuutus on ihan hyvä. Jos taas tekee kalliimpia matkoja tai matkustaa riskialueille, suosittelen kattavampaa vakuutusta, johon kuuluu riskialue-laajennus”, Ettilä sanoo.

Perusvakuutuksen laajennusta tarvitaan myös silloin, jos harrastaa esimerkiksi laitesukellusta. Laajennuksen voi kuitenkin ottaa matkakohtaisesti, jos on voimassaoleva perusvakuutus.

Riittävän kattavan vakuutuksen varmistamiseksi Ettilä suosittelee varaamaan hieman aikaa, jotta se ehtii varmasti voimaan ennen matkan alkua. Jos on jo ehtinyt lähteä ulkomaille ilman matkavakuutusta, sitä ei voida enää myöntää ulkomailla ollessa.

Jos vakuutusta varten tarvitaan terveydentilasta lisäselvitys ja lausunto lääkäriltä, se voi viedä aikaa. Kaikki tapaukset ovat yksilöllisiä.

Vakuutuksen myöntämisen kriteereihin kuuluu, että matkan pitää alkaa Suomesta, ihmisen pitää asua vakituisesti Suomessa ja kuulua Kelan piiriin.

Tyypillisesti vakuutus on voimassa 45 päivää matkan alkamisesta. Näin on myös OP:n tarjoamissa vakuutuksissa.

”Vakuutuksen hintaan vaikuttavat siis vakuutetun ikä, asuinpaikka, vakuutusturvan kattavuus ja yhtäjaksoisen matkan pituus. Omistaja-asiakkaana on mahdollista saada alennusta ja käyttää OP-bonuksia maksamiseen.”

OP:n sivujen kautta voi löytää kohteessa lähimmän hoitolaitoksen, josta saa apua. Lisäksi Pohjola Matkahätäpalvelu päivystää vuorokauden ympäri, ja palvelee kiireellisissä terveydenhoitoa vaativissa tilanteissa.

Myös Ettilä neuvoo soolomatkailijaa laatimaan hyvän matkasuunnitelman ja tekemään matkustusilmoituksen riippumatta siitä, aikooko mennä vaarallisille alueille – se kannattaa tehdä vaikka lähtisi yksin Yhdysvaltoihin.

”Ota lisäksi kopiot kaikista tärkeistä dokumenteista. Jos passi varastetaan, tärkeät tiedot säilyvät kuitenkin itsellä.”

Maailmalla ilman kompromisseja

Tutkija Juulia Räikkösen mukaan yksi tärkeä syy yksinmatkailun suosioon on se, ettei kohteessa tarvitse tehdä kompromisseja hotellien, syömisen ja retkien suhteen – tai minkään suhteen.

Samalla tutkimuksissa on korostunut positiivisina asioina vapauden ja itsenäisyyden lisäksi itsensä haastaminen ja kehittäminen. On hieno tunne, kun pärjää yksin.

”Nykyään on entistä luvallisempaa ottaa aikaa itselle, ja on jopa velvollisuus tavoitella kokonaisvaltaista hyvinvointia. Se nähdään investointina”, Räikkönen sanoo.

Soolomatkailun palkitsevuus tulee myös siitä, että yksin on ”vähän pakko” olla sosiaalinen ja keskustella vieraiden kanssa. Omalla porukalla omassa kuplassa pysyy usein aika tiiviisti.

Greta Koivikko on samaa mieltä yksinmatkailun positiivisista puolista. Ei tarvitse säätää aikatauluja kenenkään kanssa tai miettiä, kelpaakohan tämä ja tämä ruokapaikka nyt toiselle.

”Ja jos tulee nälkäkiukku, ei yksin voi kiukutella kenellekään”, Koivikko sanoo.

Hän kiertelee ruokamarkkinoilla, kirjakaupoissa ja hautausmailla – ne ovat hänen juttunsa.

Yksin reissatessa sosiaalisuus korostuu. Tämän Koivikko on huomannut myös niillä reissuilla, joilla hän on ollut muiden kanssa. Silloinkin Koivikolla on tapana kiertää joinain päivinä ihan itsekseen.

”Nigeriassa täpötäydessä minibussissa vieressä istunut nainen alkoi jutella. Hän halusi tietää mistä olen ja mitä teen. Vaihdoimme lopulta sähköpostiosoitteita ja otimme yhteiskuvan.”

Iranissa Koivikko jutteli suomalaiselle tyttökaksikolle, joka oli liftannut sinne Suomesta Venäjän kautta. ”Silloin heräsi melkein kateuden puuska”, Koivikko nauraa nyt.

Keväällä Koivikko lähtee äitinsä kanssa Istanbuliin. Soolomatkailua on luvassa kesällä, kun Koivikko lähtee kaupunkilomalle Valenciaan.

Ja mikäpä siinä, vilkkaasta Lontoosta pääse helposti minne tahansa.

”Aion hyödyntää Lontoon sijaintia, nyt kun asun täällä. Lentomahdollisuuksien lisäksi junayhteydet ovat yllättävän hyvät ympäri Eurooppaa.”

Kun lähdet matkalle, muista matkavakuutus!