Räppäri Jambo eli Jami Kiskonen kasvoi perheessä, jossa oli keskituloiset vanhemmat ja neljä lasta. Rahasta keskusteltiin kotona usein, eikä vähiten siksi, että pojan harrastukset olivat niin kalliit.

Jambo rakasti laskettelua ja moottoriajoneuvoja, joten joulu- ja syntymäpäivälahjoja oli pakko yhdistellä saadakseen jotain mieleistä.

Kaikkein mieluisinta Jambolle oli päästä töihin niin pian kuin mahdollista. Hän ei halunnut stressata vanhempiaan vaan tehdä itse omat rahansa. 

Nuorelta mieheltä rahan tekeminen ja säästäminen onnistui erittäin hyvin. Oli kyse sitten kannettavasta tietokoneesta tai musiikkivehkeistä, hänen ei ole koskaan tarvinnut lainata rahaa.

OP:n haastattelussa Jambo vastasi kahdeksaan kysymykseen rahasta ja kertoi, miten musiikkiura alkoi ja miten omaa talouttaan voi hoitaa fiksusti.

Mikä on oma suhteesi rahaan ja säästämiseen?

Tiedän omasta kokemuksesta, että pieni taloudellinen puskuri voi mahdollistaa paljon. Olen esimerkiksi käynyt reppureissaamassa Australiassa säästöjen turvin. Sukanvarteen säästämäni 6000 euroa taas mahdollisti musiikkiuran aloittamisen, kun 21-vuotiaana lopetin työni ja muutin Turusta Helsinkiin omaan kämppään. Korona-aikana elin säästöilläni ja keskityin vain musiikin tekemiseen. 

Lopulta sain taiottua musiikista uran. Rajoitusten päättymisen jälkeen alkoivat keikat ja homma lähti lentoon. On vaikea määritellä, kuinka hyvä investointi ne 6000 euroa olivat.

Opin jo nuorena säästämään ja olemaan fiksu rahan kanssa, eikä minun olen koskaan tarvinnut lainata rahaa. Halusin olla itsenäinen ja pärjätä. Se on suurelta osin vanhempieni ansiota. Tarkkuus ja säästäväisyys ovat jääneet päälle, vaikka nyt rahaa on paljon enemmän käytössä.

Olen käsitellyt tätä asiaa eli omaa rahastressiäni terapiassa. Sijoittamisen ja investoimisen lisäksi minun pitäisi opetella myös nauttimaan rahasta. Sen verran osaan jo rentoutua, etten enää katsele kaupassa kilohintoja vaan ostan mitä haluan.

Mikä taloudessa kiinnostaa?

On mahtavaa, miten paljon voi oppia itseään viisaammilta. Kirjanpitäjäni Juho Tahila on ystäväni jo lapsuusvuosilta, ja häneltä olen kuullut kaikki parhaat neuvot ja hän hoitaa asiani. Aloitin ensin toiminimellä, mutta 2021 perustin osakeyhtiön, koska se oli järkevämpää esimerkiksi verojen kannalta.

Yrittäjyys on mielenkiintoinen maailma, mutta siihen ryhtyessään kannattaa ehdottomasti palkata kirjanpitäjä – ja hyvä! Se on sijoitus, jonka avulla voi vuosien aikana säästää paljon.  

Korona-aikana ostin OP:n indeksirahastoja. Niiden kanssa on mennyt oikein hyvin. Hyökkäyssodan alkamisen jälkeen kurssit tietysti kääntyivät laskuun, mutta nyt kaikki ovat taas vihreinä. Indeksirahastojen lisäksi tärkeä sijoituskohde on firmani.

En halua makuuttaa rahaa tilillä, vaan panen sen fiksumpiin paikkoihin. Olen miettinyt oman asunnon ostamista, mutta se jännittää, joten asun vielä vuokralla. 

Millaisiksi koet nuorten taloustaidot?

Omassa kuplassani on paljon nuoria yrittäjiä, joten kai he ovat hoitaneet talousasiansa aika järkevästi. Ainakaan kukaan ei ole tullut lainaamaan. Nuorten pitäisi ehkä ymmärtää paremmin veroja, koska niiden maksaminen tuntuu kiukuttavan. Minusta on lapsellista tehdä vähemmän töitä vain siksi, ettei veroprosentti nousisi. Silloin omaa asennetta pitää muuttaa.

On kunnia-asia päästä maksamaan vähän korkeampaa prosenttia. Kyllä se voi välillä irvistyttää, mutta samaan aikaan kannattaa miettiä, mitä kaikkea sillä saadaan.

Mikä on mielestäsi somen rooli velkaantumisessa?

Totta kai some vaikuttaa paljon, koska kaikilla pitää olla merkkivaatteita. Tosi junnuillakin. Monesti näyttävyys ja määrätyt merkit menevät kaiken edelle. Osaan kyllä samaistua tuohon. Minun nuoruudessani piti olla määrätyt skeittivaatteet tai et ollut yhtään mitään.

Ehkä kyse on yhteenkuuluvuuden tunteesta, jota heimovaatteet luovat. Nyt eivät skeittivaatteet enää riitä, vaan pitää saada todella kalliita designer-vaatteita. Ehkä tässä me räppärit pilasimme maailman.

On suuri vaara velkaantua nopeasti varsinkin, jos pikavipit tulevat mukaan. Onneksi näin ei ole käynyt omassa lähipiirissäni, vaan frendit ovat lainanneet rahaa esimerkiksi vanhemmiltaan.

Minulla on yksi hyvä vinkki tällaisiin tilanteisiin: ennen kuin ostat mitään kallista lainarahalla, kysy itseltäsi, kehtaisitko lainata rahaa vanhemmiltasi sitä varten. Jos vastaus on ei, olet varmasti menossa pahasti metsään.

Mikä on paras ostoksesi?

Olen luonteeltani sen verran ammattikoululainen, että vastaan tähän auto. Se tuo niin paljon iloa arjessa ja ajan sillä myös keikkamatkat. Vaihdoin juuri uuteen ja nyt alla on Mercedes-Benz GLE vuosimallia 2021. Se on onneksi niin iso, että koko bändi mahtuu messiin.

Mitkä ovat turhat ostoksesi?

Saatan tehdä aika spontaaneja ja hätiköityjä vaateostoksia, koska vaatteiden suhteen olen aika perso. Saatan esimerkiksi ostaa kengät, joita en kuitenkaan koskaan käytä.

Turhin hankintani on silti iPad, jonka ostin ennen erästä pitkää lentoa. Ajattelin, että voisin käyttää ajan hyödyksi ja piirtää levynkansia. Muutaman lennon iPad kulki mukanani, mutta katsoin sillä vain Netflixiä. Lopulta laite jäi kotiin kaapin pohjalle ja muistuttaa itsestään aina, kun avaan kaapinoven.

Mistä haaveilet?

Eniten mielessäni on nyt ollut kesämökki. Oma sen ei tarvitse olla, vuokraaminen riittäisi ihan hyvin. Mökki on tärkeä ja sieluani rauhoittava asia, kunhan sen vieressä on järvi. Olen syntynyt ja kasvanut Turussa Littoistenjärven rannalla, joten olen järvityyppi.

Mikä on paras rahaan liittyvä oppisi?

Ainainen pennin venyttäminen voi vanhempana harmittaa. Rahaa voi käyttää fiksusti ja tavaroiden ostamisen sijaan kannattaa keskittyä kokemuksiin. Ravintolassa käydessäni en yleensä muista laskun loppusummaa, vaan että tartar oli hyvää ja koko meidän jengi yhtä hymyä.

Tyhmintä on yrittää näyttää rikkaalta velkarahalla. Siitä ei jää kokemuksia. Se ei lopulta tunnu miltään ja pahimmillaan olo on kuin huijarilla.

Katso Jambon uusi Enemmä-video täältä